Siirry sisältöön
BlackHunter

Hei! Olen tässä jo noin vähän päälle vuoden ajan epäillyt itselleni masennusta. [osa tekstistä poistettu] Joskus ahdistaa aivan saatanasti ja en osaa purkaa sitä mihinkää. [osa tekstistä poistettu] En saa arkena enkä viikonloppuna unta, ja valvominen saattaa venyä yhteen yöllä. Sen takia en jaksa keskittyä koulussa. Minulla on muitakin masennukseen liittyviä oireita. Minulla on jatkuva painon nousu ja lasku. Mielialani laskee jatkuvasti, ja en tunne enää mielihyvää niistä asioista joista ennen koin mielihyvää. Minulla ei ole itsearvostusta tai itseluottamusta juuri ollenkaan ,ja tunnen olevani syyllinen kaikkeen mitä pahaa tapahtuu läheisilleni. Minulla on joskus kuolemaan liittyviä ajatuksia. En pysty päättämään juuri mitään ja en pysty keskittymään.

Esitän koulussa iloista ja huoletonta niille, joita en tunne kunnolla, tosin masentuneisuuteni näkyy pukeutumisessani. Ja joskus se kaikki paha paistaa läpi. Piirrän kuolemaan liittyviä kuvia luonnosvihkoon. [osa tekstistä poistettu] tosiystäväni ymmärtävät minua. Paras kaverini passitti minut terkkarille, mutta nyt kun olen käynyt siellä kuukauden verran säännöllisesti, tuntuu että ahdistaa aina vain enenmmän ja enemmän kun tulen sieltä. Luokkamme töllää aina kun tulen sieltä ja alkaa kyselemään miksi olin siellä.

Olen ollut koulukiusattu, ja se näkyy edelleen elämässäni. Minua haukuttiin läskiksi ja rumaksi, ja pidän itseäni vastenmielisenä. Yritän laihduttaa ja jos painan yli 60kg, en syö juuri mitään. Töllään itseäni peilistä ja haukun itseäni rumaksi. Toivon että voisitte auttaa jotenkin.

MLL Ylläpito

Hei ”BlackHunter”,

kirjoituksestasi herää huoli sinusta. Ystäväsi todella välittävät sinusta, kun passittivat sinut terveydenhoitajan puheille. Osaatko sanoa, miksi siitä ei ole tuntunut olevan oikein apua pahaan oloon? Koetko voivasi kertoa terkalle tuntemuksistasi? Tietääkö hän siitä, miten vahingollisella tavalla purat pahaa oloasi? Ymmärrän, että luokkalaisten kysymykset ärsyttävät/tuntuvat kiusallisilta, mutta muistathan, että kenellekään ei kuulu se, miksi käyt tapaamassa terveydenhoitajaa.

Miltä sinusta tuntuisi ajatus siitä, että kävisit juttelemassa koulun ulkopuolella luotettavan aikuisen (ammattilaisen) kanssa? Kertomasi perusteella tarvitsisit sellaista apua, mikä myös todella helpottaisi oloasi. Terveydenhoitajalla on mahdollisuus auttaa sinua saamaan pidempiaikaista apua koulun ulkopuolelta.

Koulukiusaaminen on sellaista henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa, joka jättää ihmiseen useinmiten jäljen. Kiusaaminen on aina väärin ja tuomittavaa. Ikävistä kokemuksista puhuminen usein helpottaa oloa ja saa toivon mukaan ajan kanssa itsetuntoa korjattua. Sinussa ei ole mitään vikaa. Et ole ruma etkä vastenmielinen, vaan arvokas, kaunis ja ihana juuri sellaisena, kuin olet. Masentunut mieli on myös sellainen, joka saa kaiken näyttämään harmaalta sekä näkemään ja tuntemaan itsensä huonoksi. Se on mielen vääristymää, ei todellisuutta. Jaksa uskoa, että mielesi voi avun ja ajan kanssa kirkastua ja näet taas itsesi sellaisena upeana yksilönä, mitä olet ja millaisena läheisesi sinut näkevät.

Voisitko kokeilla sellaista, että ison ahdistuksen ottaessa vallan, niin soittaisit vaikka jollekin kaverille sen sijaan, että päätyisit purkamaan pahaa oloa itsellesi vahingollisella tavalla? Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111. Puhelu on maksuton, luottamuksellinen ja anonyymi. Puhelin on auki ma-pe klo 14-20 ja la-su klo 17-20. Tai voisitko kokeilla niinä hetkinä piirtää tai kirjoittaa tunteistasi?

BlackHunter

Hei, ja kiitos vastauksesta. Aloin itkemään kun luin sen. Ajattelin huomenna soittaa sinne, ja esittelen itseni BlackHunteriksi.

Olen odotamassa aikaa perheneuvolaan,mutta vastausta siitä että olenko saanut aikaa vielä, ei ole tullut.

ninnunannu

Olen aivan samaa mieltä! Soitat vaan kaverillesi kriisipuhelun ja asiat ovat ainakin omassa elämäsäni sillä tavalla hoituneet! :-)

MLL Ylläpito

Hei ”BlackHunter”,

onpa hyvä, että olet saamassa ajan perheneuvolaan. Toivottavasti saisit sen mahdollisimman pian! Siihen saakka toivon, että jaksat käydä juttelemassa vaikka terveydenhoitajalle vielä ja tukeudut läheisiisi sekä esimerkiksi Lasten ja nuorten puhelimeen.

Paljon tsemppiä sinulle!

jansu

minuakin on haukuttu läskiksi mutta ei kannata välittä niistä ihmisistä mitkä sinua haukkuvat on minua myös rumaksi sanottu ja on sanottu etten tuu ikinä saamaa poikaystävää ja yksi minun luokka toveristani kenenkanssa tulen vapaaaijallakin toimeen suuttuu minulle jos sanon jotain jota en haluaisi vaikka sen kanssa tehdä ja se ei ole enää kivaa kun meillä on joka toinen viikko melekein riitaa en tiedä mitä teen sen luokka toverini kanssa minulla meni vanhan kaverini kanssa siksi välit että aloin olemaan sen uudeln tytön kanssa enemmän

Sad girl

Hei mä oon joka päivä surullinen ja joskus haluun vain tappaa itseni ja musta tuntuu et kukaan ei tykää minusta tai välitä musta. Mulla on kuulema asperger ja anoreksia ja mun on vaikea olla iloinen ja mä en osaa ajatella positiivisesti. Ja mulle tulee usein riitoja ystävien kanssa ja mä ajattelen et oon tosi läski ja ruma kaikki sanovat et en oo mut en usko niitä. Ja mua ahdistaa olla ihmisten lähellä ja se vaikeuttaa kavereiden kanssa olemisen. Mä en saa helposti nukuttua ja nukun vain 6-7 tuntia. Mulla on pakko-oireita ja kuulema mielentervöys ongelmia. Mä joskus piirsin kuvia jotka ovat kuin kuoleman kuvia. Mä käyn kuraatorilla joka kerta kun hän tulee mut se ei auta mä meen psykiatrille. Mua kiusataan, koska oon erilainen ja se ei auta mua yhtään. Mä en haluu syödä ja yritän laihduttaa sillä tavalla et [osa tekstistä poistettu]. Mä painan [osa tekstistä poistettu] ja se on mun mielestä liikaa.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Kiitos viestistäsi. Onpa kurja kuulla, että kärsit pakko-oireista sekä kiusaamisesta ja koet ettei kukaan tykkää sinusta. Hankaluudet omakuvan kanssa ja syömisen kanssa eivät varmasti nekään ole mukavia seuralaisia. Aspergerissäkin on varmasti omat haasteensa, mutta sen kanssa oppii kyllä elämään ja toivottavasti tulet sen kanssa vielä sinuiksi.

Onneksi sinulla on kavereita, vaikka heidän kanssaan tuleekin joskus riitoja. Erimielisyyksiä tulee ihmisten kanssa väistämättä, mutta pikkuhiljaa sitä oppii toimimaan niissäkin tilanteissa niin, ettei kenellekään jää paha mieli. Jos on ihmisten kanssa eri mieltä, on tärkeä taito opetella neuvottelemaan siitä, miten loppupelissä toimintaan. Tai jos joku sanoo jotain loukkaavaa, on hyvä taito opetella sanomaan, että se tuntui pahalta ja toisaalta näkemään asiat toisten ihmisten kannalta ja pyytämään anteeksi.

Haluan siis sanoa, että riitelyssä ei sinänsä ole mitään pahaa, vaikka ymmärrän että se harmittaa ja siitä jää paha mieli. Toivoisin kuitenkin, että osaisitte puhua siitä, mikä tuntuu pahalta ja hyväksymään erilaiset mielipiteet ja luonteet. Ystävät ovat kullan kalliita – olisi mälsää joutua olemaan aina yksin ilman toisten hauskaa seuraa. Toivottavasti riidat siitä pikkuhiljaa vähenevät, kun opitte tuntemaan toisenne paremmin. Toisten tunteminen lisää toivottavasti myös luottamusta ja tunnetta siitä, että olet heidän seurassaan turvassa, mikä voi puolestaan auttaa ihmisten seurassa esiin tulevaan ahdistukseen.

Kiusaaminen on tosi väärin ja se ymmärrettävästi huonontaa oloasi entuudestaan. Se olisi tärkeä saada loppumaan heti! Tietäväthän koulusi aikuiset siitä? Ovatko he puuttuneet siihen? Jos he eivät saa sitä loppumaan, kerro asiasta muille opettajille, kuraattorille, rehtorille tai vanhemmille niin kauan tai usein kuin kiusaamista jatkuu. Sinulla on oikeus käydä koulua turvallisesti ja hyvillä mielin!

Minulle jäi suuri huoli syömisestäsi, joka kuulostaa olevan tosi vähäistä. Tarvitset paljon energiaa ihan vain elintoimintoihin, aivojen toimintaan (ajatteluun, muistamiseen ja oppimiseen), jokapäiväiseen elämään ja kasvamiseen. Murrosiän aikana tytöille tulee noin 15 kg lisää ja se on ihan vain aikuiseksi kasvamisen tulosta. Toivoisin, että uskoisit ystäviäsi, jotka sanovat sinun olevan hyvä juuri tuollaisena. Yleensä ystävissä on tärkeintä ihan muut seikat kuin ulkonäkö.

Täällä Nuortennetissä on hyvää tietoa syömisestä (ja paljon muustakin) esimerkiksi täällä:

Miten syödä terveellisesti?

Olen kuitenkin tosi iloinen, että käyt kuraattorilla ja saat pian vielä parempaa apua tuolta psykiatrilta. Hän on mielen asiantuntija ja osaa auttaa sinua vielä kuraattoria paremmin. Otathan kaiken mahdollisen avun vastaan. Sen kaiken tarkoituksena on, että voisit taas olla iloinen vailla suruja ja murheita. Eikö se kuulosta hyvältä? Vaikka tämänhetkinen olotila voi tuntua tutulta ja turvalliselta, niin vanhojen tapojen tilalle on mahdollista oppia uusia ja sellaisia, jotka tukevat hyvinvointiasi. Päästä siis tarvittaessa irti vanhoista ja anna mahdollisuus uudelle, hyvälle tulevaisuudelle. Toivottavasti nukkuminenkin paranee, kun alat voimaan paremmin.

Muistathan, että voit milloin tahansa soittaa meille numeroon 116 111 tai tulla chattiin juttelemaan. Palvelumme ovat auki vuoden jokaisena päivänä (myös kesällä) eivätkä ne maksa sinulle mitään. Lisäksi meillä on kirjepalvelu, jossa voit kirjoittaa meille kirjeen. Olet tärkeä!

Kaikkea hyvää sinulle!
Lämmöllä,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Tarvitsenko apua?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top