Oon tuntenut ylä-asteelta selittämätöntä yksinäisyyttä, yksin jäämisen pelkoa. Olen nyt 18-vuotias opiskelen ihanassa koulussa, mutta sekin välillä tuntuu ikään kuin ”pakkopullalta”.
Minua on kiusattu satuttamalla henkisesti sanoilla ja jopa ilkeillä teoilla silloin ennemmänkin kun olin ala-aste ikäinen ja jonkinverran ylä-asteella.
Välillä tulee tunteita, että olen yksin vaikka kavereita ja tärkeitä ihmisiä on elämässä monta kappaletta.
Tää on niin toivotonta enkä tiiä mitä avuksi kun olen yrittänyt käydä pyskologin juttusilla, mutta menen ”mykäksi” kaikesta mielenterveyteen liittyvästä tai itsestäni puhumisesta, jotenkin aikuiselle puhuminen ehkä pelottaa jopa ?
[Viestistä poistettu osa.]
Hei,
Hyvä, kun kirjoitit tänne. Voisitko ajatella kirjoittavasi ajatuksistasi vaikka Lasten ja nuorten puhelimen kirjepalveluun? https://www.lastenjanuortennetti.net/. Saisit kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Meillä on myös chatti, joka on avoinna ma-ke klo 17-20. Ethän jää ajatustesi kanssa yksin.
Olisiko täällä muilla vastaavanlaisia kokemuksia tai vinkkejä mitä tehdä?
Kaikkea hyvää sinulle!
Lämpimin terveisin,
MLL Ylläpito
Hei! Minulla on myös kokemusta kiusattuna olemisesta ja yksin jäämisen pelosta yläasteen ajalta. Nyt 20-vuotiaana olen ymmärtänyt että ne liittyivätkin aika paljon toisiinsa, sillä yritin pitkään olla ”kaikkien kaveri” jotta kiusaaminen vähenisi ja en jäisi yksin. Minulla ei ole sisaruksia ja siksi kutsuin aina kavereita kotiini, jotta en olisi kotona yksin. Näistä ”kavereista” koitui niin paljon ongelmia, että saimme esimerkiksi häädön asunnostamme. Mutta minua se ei niin paljoa edes haitannut silloin, koska asetin prioriteetikseni kaverini enkä itseäni. Tästä harmia koitui vain minulle itselleni ja koulussa ihmiset tiesivät että minun päältäni saa kävellä.
Itseäni olisi silloin auttanut jutteleminen jonkun aikuisen kanssa asiasta. Myös läheisille ihmisille puhuminen voi auttaa. Mainitsit että menet ”mykäksi” puhuessasi itsestäsi, mutta voisit miettiä tähän ongelmaan ratkaisua. Auttaisiko jonkun läheisen mukaan ottaminen psykologille?
Minulle edellinen kouluni myös tuntui ”pakkopullalta”, mutta vapaa-aika ja harrastukset helpottivat. Suunnittelin usein lomille esimerkiksi reissuja tai muuta ajanvietettä, joka motivoi opiskelemaan ahkerasti ja menemään sen jälkeen lomalle hyvällä mielellä.
Toivon että löydät ratkaisun asiaan nopeammin kuin minä itse löysin ja oikein hyvää kesää sinne!
