Tää on ehkä vähän arka aihe puhua täällä, mut mun on pakko avautuu tästä jonnekki ja yksinkertasesti en uskalla puhuu kellekkään.
Mun vanhemmat on uskovaisia, niitten vanhemmat on uskovaisia yms.
Mun sisko puhuu sen uskosta tosi avoimesti ja suurinpiirtein mainostaa sitä somessa et uskoo. Ei siinä tietenkään mitään pahaa oo kai, mut sit kaikki olettaa et mäki oon… Ja mä en tiiä oonko vai enkö.
Mä kiroilen paljon ja muutenki toisinaan mun käytös ei vaikuta sellaselta mitä kristityltä vaaditaan. Myös joskus jotain uskonnollista saarnaa kuunnellessa mulle herää kyseenalastavia ajatuksia. Mut mä en uskalla sanoo niitä ääneen, koska mut on kasvatettu niin et se on totta ja jokasen ois hyvä löytää jumala tai joutuu helvettiin..
Pienenä mä en niinkään ees ajatellu miks se ei vois olla totta koska mulle ei juurikaan kerrottu evoluutiosta yms.
Rukoilu oli mulle aina pakokeino jos mua ahdisti ja sellanen tapa joka rauhotti.
Suoranaisia sääntöjä ei helluntailaisilla oo, ei niitä mitä ois kirjotettu jonnekki ylös. Ainoastaan musta välillä tuntuu et pitäis osata koko raamattu ulkoo ja noudattaa kaikkea siellä olevaa. Mä en oo ite ikinä lukenu raamattua alusta loppuun.
Aina painotetaan että ”jumala hyväksyy meijät kaikki tällasena” ja että ”sut on luotu just tollaseks hyvästä syystä” tms. Mut musta ei vaan tunnu siltä.
Pienenä mulle ei ikinä oikeestaan sanottu mitään ”sääntöjä”, kun ainoastaan kiroilu. Vältin sitä parhaani mukaan ja yritin olla esimerkillinen lapsi. Mut jos kulkee seurassa jotka lojuu kaupungilla ja kiroilee kokoajan miten itte pitäis pysyä kristittynä?
Joskus kun kysyin tota mun isältä sen vastaus oli vaan että mun pitäis viettää enemmän aikaa uskovaisten seurassa eikä noitten mun ”kavereiden”, mut ei täältä oikeasti melkeen kukaan usko paitsi mä. Jossain määrin oon yrittäny jopa piilotella sitä, mut mun kaverit näkee aina mun siskon somejen kautta.
Ne on kyseenalastanu et ”miten mä voin uskoo johonkin mitä en oo nähny” ”miten en usko ufoihin jos uskon jumalaan”
Kai tää on vaan tää ikä kun ettii itteään, mutta musta tuntuu et tää vaan vaikuttaa niin paljon mun elämään.
Haluisin kovasti näyttelijäks aikuisena, mut mun vanhemmat ei hyväksyis sitä, eikä anna nyt ees harrastaa näytelyä(sanonu aika kiertelevästi ei).
Mun vanhemmat on kai sitä mieltä ettei ”hyvä ja paha” (uskonnollinen ja uskonnoton) vois seurustella, eli oon hyväksyny tosiasian että tuskin ikinä tai pitkään aikaan tuun seurustelemaan. Ja jos niin kävis, ennen avioliittoo ei saa asua yhessä.
Tän tarkotus EI OLLU triggeröittää ketään. Toivottavasti tää ei riko mitään tän palstan sääntöjä. Nää oli vaan mun mielipiteitä koska toisinaan tää asia ahdistaa mua paljon.
Oon miettiny pitäiskö mun alkaa muuttaa vaan mun elintapoja yms vai mitä mun pitäis tehä. Siihen ei kai oo yhtä oikeeta ratkasua
Hei,
kiitos paljon viestistäsi.
Pahoitteluni että olet joutunut odottamaan vastausta näin pitkään. Nyt poikkeusaikana tämä keskustelualue on ollut suljettuna, mutta tänne on silti pystynyt kirjoittamaan ja viestejä onkin tullut paljon! Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjät päivystävät puhelimessa, nettikirjepalvelussa ja chatissa tälläkin hetkellä, niiden kautta saat meihin nytkin yhteyden.
Kirjoitit todella hyvin ja kuvaavasti elämästäsi perheessä, jossa uskonto on tärkeä osa elämää. Olet isojen kysymysten äärellä. Elämässä jokaisen on löydettävä oma suuntansa ja tehtävä omat valintansa harrastusten, ammatin, uskonnon ja rakkauden osalta. Elämme yhteiskunnassa, jossa on sitouduttu noudattamaan YK:n ihmissoikeussopimuksia, jotka takaavat jokaiselle oikeuden tulla kuulluksi, uskonnonvapauden, oikeuden harjoittaa elinkeinoa. Lisäksi oma lainsäädäntömme suojelee myös ihmisten oikeutta rakastaa ja olla olla parisuhteessa eri- tai samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa ja tunnustaa ja suojelee sukupuolen moninaisuutta.
Monille ihmisille usko ja uskonto ovat tärkeä osa elämää. Uskonnot saattavat asettaa erilaisia uskoon liittyviä rajoituksia yllä mainitsemiini asioihin, joskus niin, että uskonnon asettamat säännöt ovat ristiriidassa ihmisoikeuksien tai lainsäädäntömme kanssa. Kuvasitkin, kuinka omassa elämässäsi läheistesi uskonto saattaisi vaikuttaa esimerkiksi heidän näkemyksiinsä unelma-ammattisi tavoitteluun tai mahdollisesti avoliittoon, jossa asuisit yhdessä kumppanin kanssa.
Sinulla on oikeus tavoitella omanlaistasi elämää ja tehdä omat valintasi. Sitä ei saa sinulta kukaan kieltää. Sinun elämänratkaisuja määrittää Suomessa lainsäädäntö ja omat arvosi ja vakaumuksesi. Ymmärsin viestistäsi, että kotonasi onkin monen asian osalta juuri niin, että teet omat valintasi, mikä oli hienoa lukea. Parhaimmillaan perhe on yhteisö, joka tukee jokaista jäsentään siinä, että he voivat tavoittaa juuri sen parhaan, tasapainoisimman ja tyydyttävimmän elämän, mikä on juuri heille oikea.
Samalla tavalla kun sinun tulee tehdä omat valintasi, myös läheistesi tulee tehdä omansa. Mitä ikinä päätätkään elämässä, heidän on valittava, miten he toimivat suhteessa sinun valintoihisi. Et vielä tiedä, minkälainen osa elämääsi usko on, vai onko ylipäätään. Ajan kanssa asiat varmasti selviytyvät. Ole itsellesi rehellinen ja tee omat ratkaisusi. Voi olla, että esimerkiksi osa läheisistäsi ei tule hyväksymään kaikkia elämäsi valintoja. On kuitenkin heidän valintansa ja vastuunsa, miten he sen kanssa toimivat. Läheisiään voi tukea, rakastaa ja kannustaa silloinkin kun kaikesta ei olla samaa mieltä.
Miltä sinusta tuntuisi puhua vanhemmillesi tai esimerkiksi koulusi uskonnonopettajalle näistä kysymyksistä? Uskon, että moni asia selkiytyy jo paljon sillä, kun niitä jakaa läheisten kanssa ääneen.
Muistathan että voit aina soittaa, chatata tai kirjoittaa meille uudestaan. Lasten ja nuorten puhelimen palvelut ovat auki myös nyt poikkeusaikana. Löydät lisätietoa palveluista täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä