Siirry sisältöön
🤠

Kokeilin sitä vähän aikaa sitte ekoja kertoja. Ensi se ei ees jättäny jälkiä eikä tuntunu missään. Sit halusin tietää et millon se alkaa tuntua. Sit siitä jäikin jälkiä. Nyt mua pelottaa et joku huomaa.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei 🤠,

Kiitos rohkeudestasi kirjoittaa huolestasi tänne Nuortennettiin. Kerrot kokeilleesi viiltelyä mielenkiinnosta ja nyt olet huolissasi, että joku huomaa siitä jääneet jäljet.

Onko mieleesi tullut vielä ajatuksia itsesi satuttamisesta? Miltä sinusta tuntuisi kertoa niistä jollekin lähipiirissäsi olevalle aikuiselle? Itsensä satuttamisessa on aina vaaransa, tekee sen oman pahan olon takia tai hetken mielijohteesta. Joskus viiltely voi alkaa kokeilusta mutta muuttua pikkuhiljaa tavaksi. Tärkeää onkin, että seuraavan kerran pahan olon hetkellä saat tarvitsemaasi tukea, ettet enää satuttaisi itseäsi.

Jos jatkossa koet halua tai tarvetta itsesi satuttamiseen, voit kokeilla esimerkiksi pestä käsiä kylmän veden alla, lähteä juoksulenkille tai laittaa vaikka voimakkaan pastillin suuhun. Myös hiuslenkin tai kuminauhan paukuttaminen käsivartta vasten on turvallisempaa ja auttaa saamaan ajatukset pois pahan olon hetkellä. Jos haluat, voit lukea asiasta lisää Nuortennetistä https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/mielen-hyvinvointi/viiltely/

Mitä elämääsi muuten kuuluu tällä hetkellä? Onko sinulla ystäviä tai harrastuksia, joiden parissa viihdyt? Toivon, että saat ajatuksesi kohti tulevaa kesää ja aurinkoa, ja vaikka ikävät ajatukset tulisivatkin takaisin, muista, ettet ole yksin. Apua ja tukea saat aina vaikka soittamalla meille Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) tai kirjoittamalla chattiin! Olemme joka päivä auki myös läpi kesän ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella.

Ihanaa kesän odotusta!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja netin päivystäjä

tyttö

Mun paras kaveri viiltelee itseään välillä ja mä melkein sain sydärin kun mä tajusin että se viiltelee 😭

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei!

Voi ei – uskon, että säikähdit kovasti saatuasi tietää kaverisi viiltelystä. On hän sinulle sitten läheisempi tai kaukaisempi, niin toisen paha olo on aina koskettavaa. Eihän kukaan meistä halua, että kenelläkään menisi huonosti.

On kaksi asiaa, jotka voit tehdä auttaaksesi kaveriasi. Ensinnäkin olisi tärkeää varmistua, että hän saa apua pahaan oloonsa ja itsensä satuttamiseen. Tiedätkö, käykö hän juttelemassa jossain? Jos käy, niin asia on kunnossa. Toki ammattilainen ei välttämättä tiedä tästä viiltelystä, joten voisit varmistua asiasta kertomalla siitä jollekin oman koulusi ammattilaiselle, on ystäväsi sitten samassa tai eri koulussa. Hän vie kyllä tietoa eteenpäin.

Jos tiedät, ettei hän käy missään juttelemassa, olisi tärkeää kertoa tuosta viiltelystä jollekin aikuiselle. Joko omille vanhemmille, jolloin he voivat kertoa siitä tälle kaverin vanhemmille tai sitten koulusi ammattilaiselle, jolloin hän vie asiaa eteenpäin. Tämä on tärkeää silläkin uhalla, että hän suuttuu sinulle. Hänen turvallisuutensa ja hyvinvointinsa on nyt kaikkein tärkeintä, eikö?

Toinen asia, mitä voit tehdä hänen hyväkseen sen lisäksi, että varmistat sen, että ammattilaiset tietävät hänen tarvitsevan apua on se, että pysyt hänen kaverinaan. Sinun ei tarvitse olla hänen terapeuttinsa, mutta hän tarvitsee kavereita ja sitä, että voi tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Vaikkei hän lähtisi, niin kysy häntä aina mukaan erilaisiin rientoihin, kysele kuulumisia ja osoita, että hän on sinulle tärkeä. Tehkää hauskoja juttuja ja kaikkea tavallista. Silloin hän huomaa, että elämässä on mukavia asioita ja ehkä hänen itseensä satuttamiseen liittyvät asiat kaikkoavat mielestä ainakin siksi aikaa, kun teette muita asioita. Kerro, että et haluaisi hänen satuttavan itseään ja että hän on sinulle tärkeä. Surullisinta olisi, jos hän menettäisi kaiken lisäksi vielä ystävänsä.

Lisäksi kolmas asia, minkä haluan sanoa sinulle on, että pidä huolta itsestäsi. Ole myös muiden ihmisten kanssa, tee kivoja asioita ja nauti kesästä. Jos murehdit hänen vuokseen ja hän huomaa, että hänen toimensa vaikuttavat negatiivisesti sinuun, hän voi syyttää itseään entistä enemmän.

Jos vain mitenkään on mahdollista, niin kerro tästä asiasta vanhemmillesi. Näin ollen voit jutella siitä jatkossakin, jos tilanteeseen tulee jokin muutos tai asia ahdistaa sinua kovin. Voit milloin tahansa ottaa yhteyttä myös meihin, olemme täällä joka päivä! Meille voi soittaa numeroon 116 111 tai sitten tulla juttelemaan chattiin. Molemmat palvelut ovat auki joka ikinen päivä ja lisäksi ne ovat täysin maksuttomia ja anonyymejä.

Olet kultainen, muista pitää hyvää huolta myös itsestäsi!

Lämmöllä,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

🤠

Siis mulla on kaikki silleen ihan hyvin että mulla on kavereita ja perheen asiat on hyvin. En ees tiiä mistä tää viiltely tulee ku tuntuu vaan et oon tehny jotai et ansaitsen sen. Musta tuntuu et mun aivot räjähtää ku ne on niin täynnä ajatuksia. Ja en tosiaan oo kertomassa tästä kellekkään. Osa mun kaveriporukasta tietää jo ku ne on nähny ne jäljet mutta toivon että ne ei mee kertoo siitä kellekkään. Musta vaan tuntuu et kukaan ei vois enää kohdella mua samalla tavalla jos ne sais tietää. Kaikki alkais kysenalaistaa kaikkee mitä teen. Äiti varmaan takavarikois kaikki maholliset terävät jutut mun huoneesta. Ja ei mulla silleen oo niinku tosissaan tullu mieleen et oisin satuttanu itteeni pahemmin. Oon vaan miettiny et ketä se oikeesti kiinnostais.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei taas!

Ihanaa kuulla, että koet asioiden periaatteessa olevan hyvin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei voisi kokea alakuloa, riittämättömyyttä tai suurta kuormitusta. Kaikilla meillä on huonompia aikoja huolimatta siitä, onko kaikki elämässä hyvin tai ei. Sinullakin on siis oikeus olla välillä surumielinen tai ärtyisä.

Lisäksi nuoruudessa aivot ja keho ovat suuressa muutoksessa ja hormonitasapainot heittelevät ja nämä kaikki saavat aikaan mielialan vaihteluita, ärtyisyyttä tai surua lapsuuden loppumisesta. Ole siis itsellesi armollinen – sinussa ei ole mitään vikaa. Joskus voi olla ihan hyvä vähän aikaa velloa kaikessa kurjuudessa, mutta pidä huolta, että et jää sinne, vaan soitat sitten vaikka jollekin kaverille ja pyydät häntä luoksesi leipomaan tai paistamaan lettuja tai mitä ikinä tykkäätte tehdä.

Muista, että vaikka nyt sinulla on olo, ette halua kertoa asiasta kenellekään, niin se mahdollisuus on aina olemassa varsinkin, jos tarve itsesi satuttamiselle jatkuu. Toivotaan, että se on ollut vain kokeilua ja keksit jatkossa muita keinoja rauhoittaa päätäsi. Rankaisua et missään nimessä tarvitse jatkossakaan – päinvastoin: jos olo on kurja, niin päinvastoin helli itseäsi! Käy lämpimässä suihkussa ja rasvaa itsesi ihanan tuoksuisella voiteella, tee itsellesi herkullinen smoothie tai mistä ikinä pidätkin. Kun ihmisellä on huono hetki, hän tarvitsee lohdutusta, ei rankaisua. Eikö?

Olehan meihin yhteydessä, jos kaipaat joskus pään tuuletusta tai jotakuta, jolle puhua. Olemme täällä vuoden jokaisena päivänä!

Lämmöllä,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: V11ltely

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top