Moi!
Minua pelottaa mennä kouluun, koska mahdollisesti väkivaltainen kiusaajani on tullut takaisin. Hän siis oli kaverini vielä alkusyksyllä, mutta sitten tajusin, ettei niin ehkä kannatakaan olla. Kiusaaja [nimi poistettu] pomotteli, yritti esim. saada minua varastamaan isäni tupakoita itselleen. Tunnen tämän [nimi poistettu] jo ala-asteelta. Silloin oltiin noin vuosi samalla pienluokalla ja kavereita, vaikka välillä riideltiinkin. Olen siis nyt yläasteella ja [nimi poistettu] on eri pienluokalla kuin minä, mutta meillä on yhteisiä valinnaisia kuvis ja valinnainen kieli. Tutustuttiin tämän vuoden elokuussa uudestaan, ja siitähän se koko ***** alkoi. Aluksi meni ihan hyvin, mutta pomottelua en totellut.
Sitten [nimi poistettu] menneisyydestä alkoi paljastua huolestuttavia asioita. [osa viestistä poistettu] [nimi poistettu] sai sitten päähänsä, että tämä [nimi poistettu] levittelee hänestä ”ilkeitä juoruja”. Eihän tällaisella käytöksellä ja mm. muiden salakuvaamisella muuten voi saada ****pään mainetta?!?
Kerran sitten olin kävelemässä koulun käytävällä [nimi poistettu] ja parin kolmen muun kaverin kanssa. Vastaan tuli eräs opettaja, ja [nimi poistettu] ikään kuin kehui [osa tekstistä poistettu] kyseistä opettajaa edeltävän lukuvuoden aikana (joka siis oli ihan yläasteella). Kaverit olivat sitä mieltä, että tällaiset ovat ”vanhoja juttuja”, eikä niiden ”anneta tulla ystävyyden väliin”. Kyllähän ihmiset voi muuttua, mutta ei näin vakavia asioita sovi unohtaa.
No, sitten erään viikon kuvistunnilla oli sijainen. Olin jo väsynyt, ja mielestäni sijainen oli ärsyttävä ja töykeä eikä ollenkaan kannustava; hän esimerkiksi tuli melkeinpä kädestä pitäen ohjeistamaan ”miten vesivärejä EI AINAKAAN pestä”. Ja voi ei, minä tunari kun olin pessyt ne ihan väärin. Sanoin sitten [nimi poistettu] ja tämän kaverilla [nimi poistettu] tästä sijaisesta pikkuisen ikävästi (ja kyllä muuten hävettää ja kaduttaa). No [nimi poistettu] ilmeisesti näki hyvän tilaisuuden kostaa tottelemattomuuteni: hän huusi sijaiselle ja siinä sivussa myös koko valinnaisaineryhmälle, mitä olin sanonut. Paniikissa kiistin kaiken, mutta [nimi poistettu] se vaan jaksoi inttää. Kysyin sitten muilta pitkässä pöydässä istuneilta, että kuulitteko minun sanoneen näin. Eivät olleet kuulleet, olin nimittäin suputtanut asiani. [nimi poistettu] kiisti minun sanoneen mitään. Asia oli sillä selvä – sijaiselle.
Minua hävetti. Tiesin, ettei kukaan uskoisi minua. Ilmoitinkin lähteväni vessaan. Lähdinkin – en kuitenkaan jostain syystä lähimpään, vaan F-siiven (nimi muutettu, taas), jossa luokkani on, vessaan. Itkin vessassa häpeissäni n. 10 minuuttia, kun havahduin [nimi poistettu] ääneen. Siellä oli kuulemma PUOLI LUOKKAA etsimässä minua, ja jos ei kohta tärppäisi, apuun kutsuttaisiin POLIISIT. Nyt kun miettii, niin olisi pitänyt sanoa, että ”no niin, käyhän sitten kertomassa sille sijaiselle, että [nimi poistettu] (eli siis minä, nimi muutettu) on löytynyt, tule takaisin sen kanssa ja voin poistua vessasta sitten, kun kuulen sen sijaisen äänen sanovan, että ollaan etsitty sua”. Olin kumminkin jonkinlaisessa paniikin tapaisessa tilassa, ja ajattelin, ettei poliisia viitsi turhaan vaivata. Niinpä tulin vessasta ulos, mutta kysyin kumminkin heti, miksi [nimi poistettu] piti kertoa siitä sanomisesta sille sijaiselle ja vielä koko ryhmän kuullen. Tuli kuulemma ”paha mieli” sen sijaisen puolesta – sinänsä mielenkiintoista, kun nimenomaan [nimi poistettu] on aina puhumassa ****** muista selän takana. Sitten se ilmoitti, että ”sun on nyt tultuva takas sinne luokkaan”. Sanoin hädissäni, etten halua. Ei ollut kuulemma haluamisesta kiinni – oli pakko.
No, välkkä alkoi ja pääsin kertomaan asiasta yhdelle opettajalleni ja sitä kautta luokanvalvojalleni. Selvittelyn jälkeen kerroin tapauksesta kavereille – rehellisesti. Sen olisi voinut tehdä [nimi poistettu] . Vaan ei. Sen sijaan mun kavereilla oli tapahtumista sellainen ”tieto”, että mä olisin LYÖNYT [nimi poistettu]. Valvontakameroista asia ei selvinnyt, sillä riitatilanne tapahtui katvealueella, eli luokkien ovien lähellä, jonne olin paennut [nimi poistettu] . Onnekseni eräs luokkakaverini oli opiskelemassa käytävässä ja hän kertoi, mitä oli nähnyt: en ollut lyönyt [nimi poistettu] . Kaverit kyllä uskoivat minua, paitsi [nimi poistettu] läheinen ystävä [nimi poistettu] (nimi muutettu), joka jäi empimään. Lienee [nimi poistettu] myöhemmin tajunnut, että en minä ketään löisi kuin ehkä kevyesti itsepuolustuksena. [nimi poistettu] kiellettiin pääsy F-siipeen.
Kului yli viikko, ja [nimi poistettu] luuli olevansa kaverini. Vaan ei ollut. Ja oikeat kaverini jatkoivat [nimi poistettu] kanssa hengailua kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kerran sitten näin [nimi poistettu] ja kavereideni pyörivän porukkana lähellä F-siiven rajaa E-siivessä (nimi muutettu). Katselin porukkaa, sillä silmällä, että mikäli [nimi poistettu] lähtisi, menisin mukaan. Äkkiä [nimi poistettu] tuli luokseni kysymään, miksi ”tuijotan” häntä. Muu porukka tuli mukana ”yleisöksi” kiistalle. Ajattelin, että jos perääntyisin, se olisi voitto [nimi poistettu] . Sitten kiistin, että olisin tuijottanut ketään. Äkkiä iso poikaporukka tuli katsomaan. Siinä porukassa oli mukana pari tuttuani. Pelkäsin, että nyt alkaa tappeluun yllytys. Ei alkanut. Pojat tulivat kysymään, että kiusataanko minua. Vastasin, että kyllä kiusataan, mutta vain yksi porukasta kiusaa. ”Kuka?”, kuului seuraava kysymys. En suostunut kertomaan, sillä [nimi poistettu] olisi saattanut hyvinkin saada turpaan ja minun syyksihän se olisi lopulta valunut. Tilanne raukesi välitunnin loppuessa.
Me kohdattiin ulko-ovilla päivän päätteeksi. Kas tässäpä meidän vuoropuhelu (olin siis laittamassa kenkiä):
[nimi poistettu] Mee pois!
Minä: Kyllä saa, Suomi on vapaa maa!
[nimi poistettu] : Ei sulle!
Minä: Haista *****!
[nimi poistettu] : Niin haistanki ku oot siinä!
Minä: Haluutko syytteen?
Myönnetään, meni vähän lapselliseksi ja tyhmäksi kinaksi, mutta [nimi poistettu] aloitti.
[nimi poistettu] pyysi, että antaisin [nimi poistettu] ”toisen tilaisuuden”, sillä se oli ”muuttunut”. [nimi poistettu] osoitti kuvistunnilla, ettei ole. Olin keskittyneenä savityöni kimpussa, kun tunsin jotain ylimääräistä korvassani. [nimi poistettu] oli ottanut jostain ja härkkinyt minua sillä korvaan ihan provosoimatta. Rupesin huutamaan, että ”opettaja, opettaja, [nimi poistettu] kiusaa”. Opettaja tuli varastosta, ja minä selitin tapahtuneen sille opettajalle. [nimi poistettu] sitten rupesi siinä *****ilemaan jotain. Siinä hetkessä meikäläinen viskasi savimöykyn lattiaan ja lähti vetämään. Kävin istumaan penkille käytävässä lähellä uloskäyntiä. Ohjaaja tuli ja sai maaniteltua minut takaisin luokkaan. Mulle oli järkätty oma tila, jossa saisin olla rauhassa. Pian [nimi poistettu] tuli sinne. Ohjaajalle se sanoi käyvänsä etsimässä hiustenkuivainta työnsä kuivattamiseen. ”Mitä sä täällä teet?”, kysyin tilaan äkkiarvaamatta tulleelta [nimi poistettu] . Saman se kysyi minulta ja lisäsi vettä myllyy haukkumalla minua luuseriksi. Vastasin siihen aika lapsellisti, että ”ite oot”. [nimi poistettu] pisti paremmaksi: sen vastaus oli ”mutsis on”. Siinä menee raja: minun äitiäni EI HAUKUTA! Läksin lopputunniksi ja välkäksi kylille, mutta tulin seuraaville tunneille takaisin.
Sitten koitti syntymäpäiväni. Silloin oli taas kuvispäivä, viikon surkein päivä. [nimi poistettu] oli nyt hommattu kuvikseen oma ohjaaja. Olin lähistöllä, kun [nimi poistettu] kysyi ohjaajalta kysymyksen näyttäen tarvikelaatikossa ollutta haarukkaa: [osa viestistä poistettu] Ja ohjaaja vain hyssytteli! ”Anteeksi mitä sanoit?”, oli oma reaktioni tuohon kysymykseen. [nimi poistettu] meni aika hiljaiseksi. ”Kiitos muuten että pilasit mun syntymäpäivän”, jatkoin. [nimi poistettu] vastaus oli: ”Täytit varmaan neljä”. Sanailu piti lopettaa sopivalla servauksella. Siihen kohtaan kävi ”ite et taida olla vielä ees täyttänyt”. Sen sitten paremman puutteessa käytin.
Tunnilta lähtiessä lähdin [nimi poistettu] ja ohjaajan perästä samaan suuntaan, sillä minulla oli oppilaskunnan hallituksen kokous. Tavallisesti lähtisin eri suuntaan, mutta kyllä [nimi poistettu] pitäisi tietää, että se kokous on aika usein kuvistuntien jälkeisellä välkällä. Sitä paitsi minullahan on oikeus vaikka istua [nimi poistettu] luokan ovella kaikki välkät, vaikken sitä teekään. No [nimi poistettu] rupesi KUVAAMAAN minua. Itse se oli väittänyt esittäneensä ärsyttääkseen. Kukaan ei kai edes tarkistanut sen galleriaa! Aloin raivota [nimi poistettu] keskellä käytävää. Selitin siitä, että olen menossa kokoukseen, ja [nimi poistettu] se vaan kuvaa. Koko käytävä raikui.
Seuraavana päivänä [nimi poistettu] olu sanonut oman luokkansa ohjaajalle (eri kuin tämä hyssyttelijätyyppi), että olisin levitellyt WhatsAppissa sellaista tietoa, että [osa viestistä poistettu]. Sehän taas ei pitänyt ollenkaan paikkaansa. Sellaista ei tapahtunut, enkä minä sellaista huhua ole levitellyt. Puhelin meni silti tarkastukseen.
[nimi poistettu] onneksi ymmärrettiin ottaa – no, paikkaan, josta saa apua. Nyt se on palannut. Olen ollut pois koulusta sen takia, ja viimeisimpänä näin unta, [osa tekstistä poistettu] . Pelkään mennä kouluun, eikä sitä helpota tämän [nimi poistettu] taustojen tietäminen.
Onko muilla täällä kokemuksia vastaavasta tai muita vinkkejä? Kiitos jo etukäteen mahdollisesta vastauksesta ja siitä, että jaksoit lukea!
Hei!
Kiitos viestistäsi! Olet tosi hyvin osannut purkaa tapahtumia sekä toimit hienosti, kun haet täältä vertaistukea ja vinkkejä. Olen moderoinut viestistäsi joitakin kohtia pois sekä nimet joudumme poistamaan myös, vaikka olitkin hienosti keksinyt muutetut nimet. Olen kuitenkin lukenut viestisi kokonaan.
Oli tosi kurja kuulla, kuinka entisestä kaveristasi onkin nyt tullut kiusaaja. Kuvasit, mitä kaikkea sinun ja kiusaajan välillä on tapahtunut ja ymmärrän, että nyt hänen paluunsa aiheuttaa sinua pelkoa mennä kouluun. Usein kiusaajalla saattaa olla itsellään taustalla asioita, jotka painavat, kuten olitkin hyvin osannut mainita, että hänellä oli taustallaan huolestuttavia asioita. Mikään ei kuitenkaan ikinä oikeuta kiusaamiseen ja väkivaltaan.
Ikävät ja vaikeat kokemukset voivat vaikuttaa omaan mieleen vielä pitkänkin aikaa ja asiat voivat hyvin tulla uniinkin asti. Ymmärrän myös täysin, että kouluun voi tuntua nyt pelottavalta mennä. Tällaisten asioiden kanssa ei kuitenkaan missään nimessä pidä jäädä yksin. Tämän kiusaajan haasteet ovat koululla varmasti aikuisten tiedossa ja toivottavasti hän saa tukea itselleen. Aikuisten tehtävänä on huolehtia myös siitä, että sinulla ja kaikilla muilla on turvallinen olo mennä kouluun.
Olet tosi hienosti aiemmin kertonut tapahtumista aikuisille ja myös siitä on tärkeää puhua, jos pelottaa. Myös varmasti aiempien kokemusten purkaminen kertaalleen jollekin omalle tutulle aikuiselle voi olla hyvä tapa keventää omaa mieltään. Mitä siis ajattelisit siitä, jos kertoisit ajatuksistasi ja tunteistasi tutulle ja turvalliselle aikuiselle? Toivon, että pystyt kertomaan näistä omalle lähiaikuiselle (kuten vanhemmalle) sekä myös koululla jollekin työntekijälle, kenelle sinusta tuntuu helpommalta puhua. Asiaa voi olla hyvä mennä käsittelemään myös koulukuraattorin kanssa, joka on tottunut työssään kohtaamaan monenlaisia haastavia tilanteita.
Jos haluat jutella tästä tai ihan mistä tahansa muustakin aiheesta lisää nimettömästi ja luottamuksellisesti, voit ottaa yhteyttä myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111), chattiin tai nettikirjepalveluun. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Nuorten tukilinja päivystää samassa numerossa (116 111) joka arki-ilta klo 20-24. Voit myös varata soittoajan MLL:n työntekijälle soittamalla Tukilinjalle tai voit kysyä soittoaikoja nettikirjepalvelumme kautta. Lisätietoa löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/nuorten-tukilinja/
Olet jo nyt toiminut tosi esimerkillisesti aiemmissa tilanteissa sekä nyt, kun olet hienosti osannut kertoa tässä ajatuksistasi. Toivottavasti saisit tähän myös vertaiskokemuksia muilta nuorilta.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä