Onks se normaalii, et on kaks vuotta kohta ollu masentunut mieliala, sain ennen paniikkikohtauksii, mut nyt ne on näköjään loppunu, mut välttelen viel joitain paikkoi. Mul on itsetuhosii ajatuksii ja [osa tekstistä poistettu] Pidän kuminauhaa ranteessa ja näpäyttelen sitä siihen sillee, et sitä polttelee. Luen netist masentavii juttui jne. Onko mulla oikeesti jotain vai kuvittelenko vaan? Miten uskaltaisin puhuu jollekkin? Sanoin koululääkärille paniikkikohtauksista, mut se sano vaan ”No nuo taitaa olla paniikkikohtauksia, soitan joskus ja kysyn onko niitä vielä” Mut ei se ees ikinä soittanu. Oon tyttö 14.
Hei,
jos masentunut mieliala on jatkunut jo kaksi vuotta, on siihen syytä pyrkiä löytämään apua ja helpotusta. Olet joutunut aivan liian pitkään olemaan yksin alakulosi kanssa, jos et ole koskaan jutellut siitä kenellekään..? Tosi kurja kuulla, että koululääkäri ei ollut lupauksesta huolimatta yhteydessä sinuun. :( Hänen olisi pitänyt ottaa asiaksi selvittää vointiasi paremmin.
Nyt olisi tärkeää, että saisit löydettyä itsestäsi rohkeutta siihen, että juttelisit jollekin aikuiselle. Olosi voi kääntyä parempaan päin, kun vain saat apua. Koulussa terveydenhoitaja on luotettava aikuinen, joka on juuri tällaisia tilanteita varten koulussa – auttamassa teitä lapsia/nuoria. Voisitko ajatella meneväsi hänen juttusille? Jos sinusta tuntuu vaikealta kertoa asioista, voisitko kirjoittaa kirjeen tai käyttää Nuortennetin Mistä apua? -osiosta löytyvää Huoli puheeksi -lomaketta apuna? Joskus on helpompaa, että aikuinen aloittaa keskustelun aiheesta, kuin että itse pitäisi aloittaa kertomaan.
Jos haluat, voit aina myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111. Puhelu on maksuton, täysin luottamuksellinen ja voit harjoitella aikuiselle kertomista nimettömänä. Voit myös kirjoittaa nettikirjeen aikuiselle täällä Nuortennetissä (etusivun vasemmassa reunassa linkki sivulle).
Paljon, paljon tsemppiä avun hakemiseen!
Kiitti vastauksest. Oon sanonu mun kavereille jotain pientä ja, et lyön itteeni joskus mut ei ne välitä. Ja oon sanonu mun äidille, et must tuntuu masentuneelta, mut ei sekää oo kiinnostunu :c Naureskelen aina jotain meijän koulun terkkarin kaa ni en voi sillekkää, ku ei se vois kuvitella. Nyt kuulostan siltä, etten ees yrittäis. Haluisin yrittää, mut en voi.
Voisiko olla, että kaverisi eivät vain oikein tiedä, mitä sanoa, kun kerrot satuttavasi itseäsi? Se ei välttämättä siis tarkoita, etteivätkö he välittäisi, vaan ovat vain neuvottomia.
Voih, älä yhtään ajattele, että ”järkyttäisit” terkkaria tai muutenkaan jännitä hänen suhtautumistaan! Vaikuttaa siltä, että terkkari on ihan mukava ja helposti lähestyttävä, jos naureskelette yhdessä. Kannustan sinua kertomaan hänelle rehellisesti tuntemuksistasi. Jos mieltä painaa jokin/on masentuneisuutta, se ei tarkoita, että ihminen olisi ihan koko ajan synkkänä. Uskon siis, että terkkari kyllä ottaa sinut vakavasti, jos vain kerrot rehellisesti ja painokkaasti, miltä sinusta tuntuu.
