Olen siis tyttö, syntynyt 00. Olen päällepäin erittäin positiivinen tyttö, hyvä koulussa ja kaikki asiat muutenkin hyvin. Muka. Sisältä olen kuitenkin rikki. Tunnen itseni aivan valtavan lihavaksi ja rumaksi. Olen koittanut laihduttaa salaa, ja olenkin saanut laihdutettua muutaman kilon. Kilot tulevat kuitenkin aina takaisin, ja petyn itseen aina vain enemmän. [osa tekstistä poistettu]. Pahin ongelmani kuitenkin on, että vaikka minulla on masennusta, en halua kertoa siitä vanhemmilleni tai kellekkään muullekkaan. Esitän kotona sitä pirteää ja tervettä roolia, ja illalla itken itseni uneen. [osa tekstistä poistettu] Haluaisin olla laihempi, kauniiimpi ja muutenkin parempi ihminen. Mutta miten se onnistuu? Toivon, että edes joku jaksaisi lukea tämän ja vastata.
Ps. [osa teksistä poistettu] Haluaisin kuulla mielipiteenne, tarvitseeko minun laihduttaa.
Hei,
Hyvä, että otit yhteyttä meihin, olit tosi rohkea. Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Tietävätkö vanhempasi ajatuksistasi? Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on myös esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa. Sinua lähellä olevista auttavista tahoista löydät lisätietoa Nuortennetin Mistä apua? –osiosta (www.mll.fi/nuortennetti/mista_apua).
Voit myös soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton ja luottamuksellinen) tai kirjoittaa MLL:n Lasten ja nuorten nettikirjepalveluun (www.mll.fi/nuortennetti). Saat kirjeeseesi henkilökohtaisen vastauksen luotettavalta aikuiselta. Voit myös chatata kanssamme ma-ke klo 17-20.
Vaikka tuntuu, että elämässä ei juuri nyt valoa meinaa näkyä, niin uskon, että toivoa on. Ethän jää ajatustesi ja huoliesi kanssa yksin, olemme mielellämme tukenasi!
Hei, eikö sun elämä oo sun elämä? Jos sulla on fyysisesti hyvä olla sellasena kun olet niin ei ole mitään tarvetta sitä muokata, vai? Koeta muuttaa ajattelua positiivisemmaksi, lähes kaikki mitä luulet itsestäsi ei ole totta. Ja vaikka oliski niin kannattaa uskotella itselle oma keksimien valheiden sijaan jotain positiivista, joka kohentaa sun itse tuntoa.
Ei, vanhempani eivät tiedä ajatuksistani tai olostani. En halua kertoa kellekkään (varsinkaan aikuiselle) asiasta sillä en halua olla vaivaksi. Lisäksi minua pelottaa, mitä he ajattelisivat jos saisivat tietää esim. Laihdutuksestani. Masentuneisuuteni on nyt vain pahentunut, ja tunnen olevani syyllinen kaikkeen.
Heippa! :)
Ihan ekaksi, sä ja mä ja monet muut täällä, ollaan vielä lapsia, ei lapsien tartte laihduttaa!
Kun kattoo kaikenmaailman muotilehtiä ja kuvia netistä, tottakai pakostikin huomaa että monet on tosi laihoja, useat oikeasti anorektikoita jotka oikein tähtää siihen että mahtuu pienimpäänkin vaatteeseen hyvin ja on siitä tyytyväinen.
Meidän ei tartte olla semmosia, paino eikä ulkonäkö kokonaisuudessaankaan millään tavalla määritä meitä ja uskallan sanoa että voi olla jopa epäterveellistä alkaa laihduttamaan tällaisessa kasvavassa iässä missä keho juuri tarvitsee ja haluaa kunnon energiaa ja ravintoaineita, eikä mitään laihdutuslitkuja.
On tosi mahtavaa että uskalsit kirjottaa tänne, se on tosi hyvä askel ja ymmärränkin sua hyvin ettei välttämättä uskalla tai kehtaa kertoa edes vanhemmilleen tai muille läheisille, vaikka kuinka ymmärtäisi ja tietäisi että se voisi olla hyvä juttu.
Mulla oli kerran ihan kauhea tilanne missä luulin että oikeasti sydän halkeaa tai jotain, mua ahdisti niin paljon koska mun piti saada kertoa mistä mun silloiset ihan vähän aikaa sitten johtuneet itku- ja ahdistuskohtaukset johtu. Jos joku (äiti, isä, muut läheiset) kysy että miksi mua ahdistaa, pelottaa ja itkettää, sanoin etten tiedä ja kohautin olkiani. Kyllä mä tiesin, tosi hyvinkin mikä mua pelotti.
Olin tosi siunattu kun jäin kotiin sitten läheisen kanssa ja pienin askelin vastasin hänen kysymyksiinsä nyökkäyksin tai pään pudistuksin, näin sain kerrottua asiat sitten myöhemmin vielä selvemmin ja se oikeasti helpotti, ei sitä turhaan sanota että puhuminen auttaa. (Vaikka alussa puhuisi vähän vähemmänkin, lopulta se alkaa tulemaan melkein itestään)
Toivoisin siis todella että voisit kertoa sun paino- ja laihdutusajatuksistasi sekä muuten yleisestä huonosta olostasi jne, jollekin läheiselle, tai vaikka aluksi terkalle tai koulukuraattorille?
Ja et todellakaan ole ruma etkä varmasti lihava (ja ylimääräinen pyöreys häviää kyllä iän myötä ja terveellisen, tasapainoisen ruokavalion avulla). Kauneus tulee sisältäpäin, en tiedä oletteko te muut huomanneet, mutta jos luen artikkelia esim. jostain hyväntekijästä hän alkaa oikeasti näyttämään todella kauniilta ja ihailtavalta vaikka ulkokuori ei vastaisi sitä ”upeaa, timmiä ja nuorta mallia”, mitä meille usein syötetään.
Joten elä rohkeasti elämääsi eteenpäin, kyllä se lihavuusajattelukin iänmyötä ja puhumisen avulla häipyy! Toivon että voisit uskoa siihen, että todellakin olet kaunis ja arvokas sekä todella rakas ihminen läheisillesi ja muillekin :)
Paljon siunausta sunkin elämääsi!
Oon tyttö ja ymmärrän ton ongelman kun tuntuu että on paino-ongelmia. Mun vanhemmat on eronnu ja mun iskä meni uusiin naimisiin. Iskä ja mun äiti-puoli on sanoneet mua läskiksi. Se sattuu muhun aina, mutta äitini ja paras ystäväni auttoivat kääntämään ajattelutapani. Olen vain hiukan muita tukevampi ja se ei ole pahasta. Pieni tukevuus on joskus ihan hyvästä. Ei todellakaan kannata verrata omaa kehoa muotilehtiin joissa näkyy langanlaihoja naisia. Lisäksi kannattaa muistaa että myös perimä voi vaikuttaa ruumiin kokoon ja rakenteeseen. Minun suvussani kaikki ovat hiukan tukevia mutta se ei tarkoita että on lihava. Lapsena niin ei saisi ajatella. Elämästä pitäisi nauttia, murehtia ehtii sitten aikuisena. Tsemppiä sulle!
Musta tuntuu et olis kiva olla laihempi.
Vaikka vasta 14 oonki nii on nii paljo asioita jotka on johtanut mut tähän tilanteeseen.
Se mitä mä näen somessa se mitä mä nään joka päivä.
Ja vaikka ei kaikkien tarvi olla mitään langanlaihoja niin silti.
Vaatekokoni on 32-34, mutta silti tuntuu että olen pyöreä.
Moikka,
kiva, kun kirjoitit tänne. Uskoisin, että lähes jokainen meistä pohtii jossain vaiheessa omaan ulkonäköön liittyviä asioita ja usein vieläpä löydämme itsestämme jotain mitä haluaisimme muuttaa. Kerroit, että haluaisit olla laihempi ja tähän ajatukseen on johtanut moni asia, joista yhtenä mainitsit somen. En tiedä mitä tällä tarkoitit, mutta itse ajattelen, että somen myötä saatamme vertailla itseämme helpommin muihin. Somessa usein näkyy kuvia, joissa poseeraukset, vaatteet ja ilmeet ovat tarkkaan harkittuja ja lisäksi kuvasta saadaan vieläkin parempi erilaisilla filttereillä. Itsensä vertaaminen muiden kuviin ei mielestäni ole reilua, sillä kuvia pystyy muokkaamaan vaikka miten. En toki tiedä onko sinulla tapana vertailla itseäsi muihin, mutta jos on niin toivon, että opettelisit siitä pois. 😊
Olet ihan oikeassa siinä, että kaikkien ei tarvitse olla langanlaihoja. Meillä kaikilla on myös erilainen vartalonrakenne, jonka takia kaikki näytämme omanlaisiltamme. Seuraavan kerran, kun olet peilin edessä niin keskitykin niihin asioihin, joista pidät ulkonäössäsi – onko se sitten ripset, hymy, hiukset, nenä, mutta ihan varmasti löydät itsestäsi myös niitä hyviä juttuja! Jos sinua kovasti mietityttää vielä painoosi liittyvät asiat niin sinun olisi hyvä puhua niistä jonkin luotettavan aikuisen kanssa. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista ihmistä tai voisitko käydä kouluterkkarin luona juttelemassa? Me toki täällä lasten ja nuorten puhelimessa kuuntelemme mielellämme sinua eli voit soittaa, kirjoittaa tai chatata meille täysin luottamuksellisesti!
Aurinkoa päiviisi toivottelee Lasten ja nuorten netin päivystäjä
Heippa,
Oot kyllä rohkea, kun haluat puhua näistä asioista.:) Ulkonäköpaineet on ollu itselläkin aikoinaan tosi iso haaste ja kyllä niiden kanssa välillä vieläkin painii. Kuitenkin haluan sanoa sulle, että sä oot täydellinen, kaunis ja arvokas juuri sellaisena kuin oot. Sä oot ihme. Maailmassa ei oo ketään täysin juuri sun näköistä eikä sun vahvuudet ja ominaisuudet omaavaa ihmistä. Jumala on sut luonu juuri sellaiseksi kuin oot ja se, mitä Hän luo, on aina kestävää ja hyvää.
(”Minä olen ihme, suuri ihme ja minä kiitän sinua siitä, ihmeelliset ovat sinun tekosi, sydämeni tietää sen.” Raamatun Psalmi 139).
Hän rakastaa sua niin paljon, että lähetti ainoan Poikansa Jeesuksen maailmaan kuolemaan juuri sunkin puolesta, että säkin voisit jo täällä maanpäällä elää täyttä elämää Hänen kanssaan ja sitten jonain päivänä Jumalan luona, jossa ei oo mitään pahuutta ja jota ei voi kuin kuvitella, miten ihana paikka se taivas on.
Mä oon itse ollu koulukiusattu kun kävin peruskoulua. Se oli rankkaa aikaa ja vaikutti paljon mun itsetuntoon. Siihen aikaan kapinoin ja halusin elää omalla tyylilläni. Monista paikoista etsin sitä omaa identiteettiäni ja sitä, mikä tois pysyvää iloa ja tyydytystä elämään. Kuitenkin vasta noin 20-vuotiaana,se löytyi. Sanoin Jeesukselle, en enää halua elää mun elämää ilman sua, tuu mun elämään ja anna mun syntini anteeks. Siitä päivästä lähtien oon saanu kulkea Hänen kanssaan. Hän antoi mulle voiman ja halun antaa anteeks koulukiusaajille ja poisti katkeruuden heitä kohtaan, jouduin luopumaan tietyistä asioista, mut Hän toi tilalle uutta ja monia uskovia ystäviä. Tähän päivään asti mun elämä on ollu seikkailua, kipua, iloa, myrskyä, rakkautta, naurua ja myös surua. Mitään ei oo puuttunu ja kaikessa Jeesus on auttanu ja vieny eteenpäin.
Nyt oon 28- vuotias, edelleen itsetuntoongelmien kanssa painiva, mutta äärettömän onnellinen avioliitossa miehen kanssa elävä ja suunnattoman kiitollinen siitä, että oon nyt tässä. Haluan jakaa mun elämäntarinaa, sitä mitä Jeesus on ja rohkaista teitä, jolla on itsetunto ongelmia, koulukiusaamista jne. Ne ongelmat ei määritä sua ihmisenä vaan se, mitä sä oot Jumalan silmissä. Hän näkee aina syvemmälle ja ne vahvuudet, jotka sussa on. Hän rakastaa sua. Vaikka uskosta puhuminen on nykyään sellanen, mistä pitäis vaieta, niin väitän, että jokaisella on sisimmässään kaipuu Jumalan puoleen. Me vaan etsitään sitä eri paikoista. Tää maailma ei kuitenkaan tarjoa kuin lyhytaikaista nautintoa, mutta Jumala tarjoaa pysyvää, ikuisuuden kestävää elämää.Sitä kannattaa miettiä. Tsemppiä ja siunausta sun elämään!
Siis rupesin itkemään ku luin ton tekstin. Oon uskossa ja en ollu tullu ajatelleeks varsinkaan tota viestin loppuosaa. Kiitos oikeesti kun kirjotit, käänsi mun ajattelutapaa rutkasti <3
Oon 03 syntynyt tyttö ja vihaan itseäni!
Itseviha alko varmaan ala asteelta, kun en tykännyt silmänalusista tai vastaavaa.
Nykyään en välillä edes tiedä miten käsitellä asiaa kun itse viha on joinain päivinä niin suurta että tekisi mieli vain olla tekemättä mitään. [osa tekstistä poistettu]. Olen aina ollut hoikka ja edelleen olen, vaikka joka kerta kun katson peiliin voisin oksentaa kun näen vain miten iso olen.
Hei nimimerkki ”Epävarma”. Kiitos viestistäsi.
Ymmärsin, että koet kehosi ahdistavana ja vääränkokoisena. Murrosiän aikana keho muuttuu paljon ja uuteen kehoonsa tottuminen ja sen hyväksyminen voi ottaa aikansa. Meissä kaikissa on varmasti asioita, joita haluaisi muuttaa mutta myös paljon hyvää. Välillä mieli fokusoi kaikkeen negatiiviseen ja silloin on tärkeää aktiivisesti kumota nämä oletukset.
Sen sijaan, että peiliin katsoessasi mietit, mitä kaikkea huonoa sinussa on, voisitko yrittää huomioida sitä kaikkea ihanaa ja kaunista, jota sinussa on? Kehuja voi antaa ulkonäön lisäksi myös kehon toiminnallisista asioista. Esimerkiksi siitä, että jalkasi jaksoivat juosta tänään tai että et kokenut kipuja. Joka päivä kannattaa miettiä ainakin jokin hyvä asia itsessään. Vaikka se oudolta voi tuntuakin alussa, kannattaa kehut aina kertoa itselleen ääneen peiliin katsoessa. Pikkuhiljaa kehujen antaminen itselleen muuttuu helpommaksi.
Älä kuitenkaan jää yksin mietteidesi kanssa. Voisitko kenties purkaa mieltäsi jonkun lähipiirissäsi olevan kanssa? Kun koulut aukeavat voit myös käydä keskustelemassa, vaikka kouluterveydenhoitajan kanssa.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Vihaan itseäni.
Tää alko jo ala-asteella, kun en osannut tehdä mitään. Valitsin valinnaiseksi käsityön, vaikka vihasin sitä ainetta. Mun kaveri ei kohtele mua ihan sellai miten haluaisin, koska he hakkuu mua, vaikka sanoo ettei jaksaisi kuluttaa energiaansa mun kiusaamiseen. Se silti vähän sattuu… Takasin asiaan [Osa tekstistä poistettu] Vanhemmat ihan kivoja, mutta en uskalla kertoa kenellekään tästä. Sama asia mun peloissa… Mua pelottaa kaikki yliluonnolliset asiat ja silti vaan jatkan esim. videoiden katsomista, niistä tiedon hakemista ja valvomista 3.00………
Hei Dragonite,
Kiitos, kun kirjoitit ajatuksiasi tähän viestiketjuun. Oli surullista lukea, että vihaat itseäsi, etkä viihdy kehossasi. Jokainen on hyvä ja arvokas juuri omalla ainutlaatuisella tavallaan, myös sinä. <3
On todella väärin, että kaverisi haukkuu sinua. Sinä ansaitset saada hyvää kohtelua ja sellaisia kavereita ympärillesi, jotka kohtelivat sinua hyvin ja kunnioittavasti. Ketään ei saisi koskaan kiusata! Kiusaamiseen tulisi aina puuttua aikuisten toimesta ja siitä kannattaa aina kertoa jollekin. Miltä sinusta tuntuisi kertoa kiusaamisesta jollekin läheiselle aikuiselle?
Kerroit myös, kuinka et viihdy kehossasi ja kuinka vihaat itseäsi. Mainitsit myös pelkosi ja kuinka jatkat helposti videoiden katsomista, tiedon hakemista ja valvomista myöhään. Omien vaikeiden ajatusten kanssa ei kannattaisi koskaan jäädä yksin, vaan niistä on aina tärkeää kertoa jollekin turvalliselle ja luotettavalle aikuiselle. Ymmärrän kuitenkin, että vaikeista asioista kertominen voi tuntua jännittävältä. Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, niin joskus esimerkiksi kirjeen kirjoittaminen omalle läheiselle voi olla helpompaa. Silloin voi rauhassa miettiä, miten muotoilisi omat ajatuksensa tekstiin, eikä niitä tarvitsisi sanoa ääneen. Kannustaisin siis kaikesta huolimatta kertomaan ajatuksistasi läheiselle aikuiselle. <3
Meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi myös aina soittaa ihan millä tahansa aiheella! Meillä on myös chat ja nettikirjepalvelu. Palvelumme ovat aina nimettömiä ja luottamuksellisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Mä oon kans vihannu itteeni tosi kauan, jostain ala-asteesta lähtien. Sillon alko kaikki ulkonäköpaineet ja halusin olla vaan laihempi ja pienempi. Nyt oon ysillä ja samat asiat pyörii mielessä edelleen.. Musta vaan tuntuu et mä näytän ihan kauheelta, ja on niin turhauttavaa et edelleen mietin koko ajan mun painoa. Sit musta tuntuu et mä oon kaikille vaan huonoks, tuntuu et kaikille ois parempi et mua ei ois. Muutenki on nyt alkanu menemään kaikki ihan huonosti ja siis en vaan jaksais enää mitään, mä haluaisin vaan pois..