Tyttö 96

Oon masentunu koska mun perhe on ihan paska …

[Osa viestistä poistettu]

MLL Ylläpito

Tämä on Nuortennetin ylläpidon viesti.
Hei ”Tyttö 96”,

Kirjoitit vakavasta asiasta, jonka selvittämiseen tarvitset aikuisen apua. Löytyykö lähipiiristäsi sellaista aikuista, jonka puoleen voisit kääntyä? Kouluissa ja oppilaitoksissa tällaisia tilanteita varten on esimerkiksi kouluterveydenhoitaja tai koulukuraattori, jotka osaavat ja haluavat auttaa.

Voit myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen numeroon 116 111, joka on auki arkisin klo 14-20 ja viikonloppuisin klo 17-20 (puhelu on maksuton) tai kirjoittaa Lasten ja nuorten nettiin. Tai käy tutustumassa nuortennetin sivuilta http://www.mll.fi/nuortennetti/ löytyviin ”aikuisen apua” – teksteihin.

Tähän viestiketjuun ei julkaista enää uusia viestejä.

PomPom

Mä olin, ja olen nytkin yksinäinen elämäntilanteen ja kaverien vähyyden ja ongelmien takia, joten et ole ainoa :(
Voin kuitenkin sanoa että yksinäisyys ei koskaan kestä koko elämää, se on vaan pieni hetki ja jos niitä kavereita oikeasti haluaa niin kyllä niitä sitten saakin!

Kavereita saa harrastuksista, koulusta, netistäkin mutta pitää muistaa olla vähän varovainen ja vaikka jostain paikoista missä ihmisiä kerääntyy (nuorisokerhot, muut kerhotilat jne), niin sieltä voi löytyä kavereita!

Tsemppiä sulle ja hali! Ja kyllä niitä kavereita löytyy! :)

Muumi2

Juu voin sanoa että ittelläki on yksinäine olo täl hetkel ja en oikee tiiä mitä tehä mutta muaki joskus auttaa ku kuulee että on muitaki yksinäisempii ihmisii se auttaa jaksamaa ja myös löytämää uusii kavereit ja nii mul on vhä sellane tilanne et vaihan kouluu nii ja muutaki vaikket olis vaihtamas kiuluu nii kesä tulee ja sillo voi osallistuu kaikille leireille tai muutenki nähä muit ihmisii ku koululaisii kosk mua ne vasta masentaaki mutta nii eli paljon tsemppiä ja iso hali kyl sä niitä kavereita löydät ;)

Hemppa11v

No joo, mäki oon yksinäinen mut koulussa mul on kavereita mut leikin niittenkaa yleensä koulun jälkee mut jos kaverit asuu kauempaa nii sit voisit mennä esim, leikkipuistoon ja jos näät siel jonkun voit tutustuu siihen ja kyllä pienemmästäkin kaverista voi saada kamun ja yleensä jos mä oon yksinäinen niin mä meen moviestarplanettii ja sit juttelen niitten muittenkaa siel kuluu aika. Tai sitten leikin kanini kans jotain, leikin lego friendseil tai meen ulos tekee mettää majan. Toivottavasti sait ehdotuksii.

Vesikukka

Mä en oo ikinä tajunnu sitä et kun samassa koulussa on vaikka 2 yksinäistä, miks ne ei voi ystävystyä?

Kokenut

Koska se ei mene niin, yksinäiset yrittää saada sosiaallisii kavereit siinä toivossa että sais enemmä kavereita…

Nimetön

Minäkin olen. Aloitan kesän jälkeen seiskaluokan ja ei ole enää kavereita. Eli olen yksin, mutta kyllähän me pärjätään! :)

Ystävät..

Jos koulun pihalla on ”ryhmiä” ESIM jalkapalloa pelaavia poikia mene mukaan ja pelaa hyvin niin sinut otetaan mukaan ”ryhmään” toimii aika varmasti.

Jos ei niin koita ottaa selvää heidän kiinnostuksista ja mene juttelemaan niistä, itseäsi ei silti kannata muutta heidän vuoksi. Tuohon kiusaamiseen-kiusaajat hakevat saaliikseen heikompia ja ”luusereita” eli jos olet: taidokas, urheilullinen, koita saada nämä piirteet esille. Kavereiden ei edes tarvitse olla poikia, mutta on silti hyvä jos on ainakin pari mies sukupuolista ystävää.

nnealite

Toivon todella että et kiusaamista joudu kokemaan, sillä itse olen joutunut kiusaamisen kohteeksi ja kyllä syrjiminen on kiusausta. Koita hakeutua kaveri porukoihin ja hankkia ystäviä, esim vaikka koita ystävystyä muitten vähän ehkä syrjään jäävien ihmisten kanssa tai vaikkapa tyttöjenkin kaa (olen itse tyttö ja pitkään miun paraskaveri on ollu poika). Okei tiedän kyllä et se on helpommin sanottu kuin tehty (olen itse huono ystävystymään muitten kanssa). Tai vaikkapa jos alotat jonkun harrastuksen sieltä vois ainakin löytyä kavereita ja tekemistä ja netistäkin ystäviä voi löytää (pitää vaan olla varovainen kenenkaa juttelee). Toivottavasti tästä on ollut apua.
Tsemppiä!

Salam Alekum

Moikka!
Kun kerroit yksinäisyydentunteesta minulle tuli heti flahsback seitsemännenluokkani alkuun. Olin tullut uuteen luokkaan. Melkein kaikki luokkalaiseni olivat puolituttujani, mutta minusta tuntui etteivät he ole yhtään tyylisiäni ja että en kuulu tyttöjen joukkoon. Pojat taas tuntuivat hyviltä ystäviltä ja hengasin paljon heidänkanssaan. Kuitenkin kun lukuvuosi pyöri eteenpäin tutustuin luokallani olevaan tyttöön ja meistä tuli hyvät ystävät. Näin seiskaluokan kevääseen mennessä yksinäisyydentunne oli kadonnut. Jos tulet toimeen hyvin poikienkanssa niin suosittelisin viettämään heidänkanssaan aikaa, en usko että sinua aletaan kiusaamaan sen takia. Saatat sitäkautta saada hyviä poika- ja tyttökavereita. Mitä lihavuudentunteeseen tulee voisiko se johtua siitä että yrität etsiä syytä mikset tule tyttöjenkanssa niin hyvin toimeen ? Hyvä että kuitenki tiedät olevasi normaalikokoinen :) ! Koulukuraattorille menoa ei kannata pelätä. Kuraattori on koulussa oppilaita varten ja haluaa auttaa Kaikin mahdollisin tavoin. Jos jäädyt tai alat itkemään kuraattori antaa sinulle aikaa rauhoittua. Aloittaa voit mistä vaan tahdot ja voit kertoa sen mikä tuntuu hyvältä. Mistä luottamuspula vanhempiisi johtuu? Vanhempasi rakastavat sinua ja tahtovat auttaa ja tukea sinua läpi elämän. Voisitko kokeilla luottaa vanhemmillesi ensin jonkun pienen asian ja sitten puhua isommista asioista? Toivotan onnea labyrintin läpäisyyn ! :)

HotChocolate

Moikka! :)

Ei tää ole pelkkien peruskoululaisten paikka yhtään! Monestihan lapsella ja nuorella on aika suuret merkityserot eli nuoreksi voidaan sanoa jopa 25 vuotiasta ja MLLn tämä osio varmaankin on tarkoitettu erityisesti niille alle 19 vuotiaille mutta mikäpä minäkään olen sanomaan.
Ja oothan kuitenkin vielä nuori iältäsi, älä siis yhtään mieti saako kirjoittaa vai ei.
Korjailkaa jos on korjattavaa :)

Ekaksi pitää sanoa että tuli ihan paha olo puolestasi! Muutamia vuosia sitten nimittäin mulla oli ihan samoja tuntemuksia tosin nuoremmalla iällä, mutta ängetty, ahdistava ja yksinäinen olo on sama iästä huolimatta.
Myös yliankara itsetutkiskelu on tuttua, olenko ihan ok näin ja muiden silmissä, mitähän tuokin minusta ajattelee ja entä jos vaikutan ihan kamalalta?

Yksinäisyys on tosiaan kyllä ikävä juttu. Se voi olla maailman paras asia silloin, kun sitä haluaa ja etsii mutta ajan kanssa ja haluamattaan yksinäisyys on silkkaa kidutusta. Eikä ole kiva miettiä mikä itsessä muka on niin kamalaa ettei löydy samanhenkisiä ihmisiä ja toiset käyttäytyy noin.

Surullisesta viestistäsi huolimatta sydäntäni lämmitti kun kuulin että paras kaverisi on kuitenkin yksi elämän pieniä valopilkkuja. Itsellänikin ne muistot on todella tärkeitä voimavaroja ja niihin voi aina palata ja elää kauniita hetkiä uudelleen.

Varsinkin hiljaiset/ujot tai muuten vaan ”ajatuksissaan seikkailevat” persoonat voivat vaikuttaa ulkopuolisista vähän näkymättömiltä, koettu on, mutta se ei tarkoita ettei senkin kaltaisille ihmisille löytyisi kavereita.
Eikä ole väliä minkälainen sinä olet persoonaltasi, koska kyllä varmasti on ihmisiä jotka sun kanssasi haluaisi olla, ehkä juuri jopa samankaltaiset tuntemukset voivat estää sen.
Älä siis suotta koe suurta syyllisyyttä tai häpeää siitä mitä olet, varmasti kaikki luokkalaisesikin joskus ajattelevat samoja asioita ja kaikilla on omat vaikeutensa.

Tuli ekana mieleen että onko sulla jotain läheistä jolle voisit puhua? Vaikka siellä koulussasi joku tai tuttu?
Yksinäisyys on nimittäin aika raastavaa ja jo pelkästään siitä puhuminen ja avautuminen voi piristää mieltä.
Miten usein olet yhteydessä tähän parhaaseen kaveriisi? Voisitko purkaa hänelle sydäntäsi vaikka viikonlopun vapaina tai netin välityksellä?
Hyvistä kaverisuhteista kannattaa pitää kiinni.
Entä onko sulla harrastuksia tai jotain muuta vapaa-ajan toimintaa?
Se neuvo voi olla aika kliseinen, mutta harrastukset on hyvä tapa löytää samanhenkisiä ihmisiä elämäänsä ja kun pääaiheena on jonkun tekeminen (urheilu, taiteet, monet kunnat tarjoaa myös esim. tietokone- ja tekniikkajuttuja, muita kädentaitoja ymsyms.) niin aikaa ei mene peukaloiden pyörittelyyn ja superpitkiin hiljaisiin hetkiin.
Nuorisotaloilla on monenlaista toimintaa jos siitä on kiinnostunut ja miksei jos on muita samankaltaisia paikkoja niin niitä voi käydä tutkimassa.

Et siis ole mitenkään tuomittu yksinäisyyteen vaikka itsellänikin on välillä vaikea toisinaan kuvitella minkälaiselta oikea ystävä taas tuntuisi ja niitä miljoonia kysymyksiä siitä, onko se enää edes mahdollista.
Toki ystävystyminen vaatii omaakin panostusta asiaan. Jos kummatkin tuijottavat seiniä ja ovat hiljaa, kaverien ja seuran saaminen voi olla aika vaikeaa.
Toisaalta jos löytää samanhenkisiä ihmisiä lähelleen joskus vaan asiat loksahtelee paikoilleen eikä niin kamalasti tarvitakaan sanoja ja suuria eleitä. Ei se siis ole aina siitä suurimmasta äänekkyydestä ja näkyvyydestä kiinni.

Et tiedä kuinka paljon mua inhottaa kun en osaa auttaa enempää vaikka kirjeesi kuulosti niin kamalan tutulta. Pyydän sua silti ”nostamaan kissan pöydälle” jonkun läheisen, luotettavan henkilön kanssa sillä se voi piristää mieltä, puhdistaa pahaa oloa ja nostaa itsetuntoa.
Vaikka joskus tuntuu ettei ole ketään niin silti varmasti on aina joku ja toivon sulle paljon tsemppiä juuri sen oikean tunteiden purkamistavan löytämiseen!

Seuraa, omantyylistä porukkaa ja jopa ystäviä voi etsiä harrastuksista, nuorisotaloilta, netistä jne. On lisäksi parempi halutessaan mennä mieluumin kysymään voiko tulla porukkaan mukaan, kuin katsoa sivusta ja miettiä kuinka paljon parempi siellä olo olisi.
Kaikkien kanssa ei tarvitse tutustua mutta uskon että kun ammattikoulut yleensä ovat suht suuria, niin sieltäkin varmasti löytyy jonkinlaista kaveriporukkaa kun etsii.

On hyvä muistaa myös että jos on välitunneilla (tai miksi niitä nykyään ikinä kutsutaankaan) istumassa nurkassa, voi antaa vahingossa muille äänettömän viestin ”haluan olla yksin” tai ”jättäkää mut rauhaan”.

Ole rohkealla mielellä! Yksinäisyyskin loppuu aikanaan ja apua kannattaa pyytää!
Ja taaskin kristittynä sanon että vaikkei ympärillä olisikaan ihmisiä niin silti ei koskaan olla täydellisesti yksin kun Jeesus kulkee vierellä. Jos siis ei muuta niin kädet vaikka ristiin ja huokaise, ongelmat kyllä nähdään ja tiedetään, niihin kyllä on tulossa apua.
Siis jättisuuri tsemppihali ja siunausta sinulle! Viestisi perusteella olet kyllä kypsä ja ajattelevainen tyyppi jolle varmasti löytyy kavereita, sunlaisistasi ihmisistä on monien elämässä ”pulaa” joten älä yhtään vähättele itseäsi.
Toivon sulle kaikkea hyvää elämään ja jos tuntuu siltä niin todellakin kirjoita/soittele uudelleen tänne tai MLLn muihin palveluihin!

ongelmia

Hei HotChocolate ja kiitos kovasti tuestasi! Tuli jotenkin parempi ja iloinen fiilis,kun toit lisää toivoa tuleviin koulupäiviini, sitten kun työssäoppini on ohitse.

Ajattelin tässä vastata kysymyksiisi,joita viestissäsi kysyit.

Olen siis kertonut tästä vanhemmilleni aiemminkin ja parhaalle ystävälleni. Paras ystäväni, jonka kanssa juttelen wapissa päivittäin niin on samat tuntemukset yksinäisyyteen. Monesti tuntuu siltä,että hänen kanssaan on tosi helppo puhua asioista,mitkä painaa mieltä. Muutenkin kun 10 vuoden kokemus on hänestä, niin olemme lopulta aika samanlaisia: ujoja, hieman outoja yhdessä, mutta kumminkin hyvällä . Parasta ystävääni en näe kyllä muutakuin lomasin ja silloinkin aika vähän, koska hänellä on omat juttunsa. Mutta aina, kun hän voi olla kanssani niin me muistelemme yhdessä peruskoulun aikaa tai sitten olemme jossain shoppailemassa tai muuten vain vietämme aikaa yhdessä.Ja tosi helposti voin purkaa sydäntäni parhaalle kaverille, oikeastaan me kummatkin teemme sitä vaikka tuntuisi siltä,että yhtä vaikeaa on kummallakin ja mitä jos tuo toinen ei kestä?, mutta hyvin silti kaikesta ollaan selvitty monta vuotta.
Olen myös ensimmäisenä vuonna amiksessa ollessa puhunut vanhoille koulukavereille ja jakanut koulupäivän kokemuksia,mitä niitä sitten on ollut ja jakanut muutenkin kuulumisia.
Mutta vanhemmat ovat yrittäneet saada minua panostamaan enemmän vielä siihen, että koitan tutustua meidän luokkalaisiin, mutta ennnen vastaustasi olin aika epätoivoton asian suhteen. Nyt olen miettinyt, että jos voisin yrittää uudelleen etsiä porukasta ehkä jonkun ystävän, jonka kanssa pääsisi oikein keskustelemaan eikä tarvitisi miettiä liikaa, että mitä sanoisi tolle toiselle ja miksi hän ei sano mitään jne? Ennen lomaa tuo ajattelu sai monesti minut ahdistamaan, kun tunsin olevani se osapuoli,joka ei saanut uuteen kaveriini minkäänlaista yhteyttä. Muutakuin silloin,jos puhuimme jotain kouluun liittyviä asioita.

Ja niin itse en harrasta missään muualla kuin kotona, soitan rumpuja ja teen tunteistani sanoituksia. Ulkoillessani myös tykkään kuvata taivasta,kun se on parhaimillaan ja muutenkin kauniit maisevat aina saavat taiteellisuuteni sykkimään :)
En ole oikein löytänyt mitään itselleni sopivaa harrastusta, missä olisi täällä kotikunnallani sen ikäisiä nuoria, että heidän kanssa voisi olla jotain samanlaisuutta. Toki täällä on nuoria, mutta yläaste ikäisiä pikemmin, jotka eivät tunnu olevan enään niin fiksuilta tai sitten ala-asteen kovimmat jonnet, jotka pikku tyttöt kainalossaan esittävät olevansa mitä haluavatkaan ^^. En oikein tiedä, onko se minun juttuni lopulta? En usko. Mutta kiitos kovasti silti! Annoit paljon uskoa tuleviin hetkiin.

HotChocolate

Heippa taas!

Ihana kuulla että viestini auttoi jotenkin ja että toivoa on olemassa! :)
Lisäksi sydäntä lämmittää että sulla on kertomasi mukaan oikein hyvä ystävä, oot siinä mielessä hyvin onnekas!

Tosiaan noita ”hiljaisia hetkiä” ei kannata liiaksi pelätä, niitä kun on kaikilla ja joskus on vaan ihan kiva tuijotella vaikka kaunista taivasta ja nauttia vaan ”olemisesta”.
Monesti hiljaisuudesta tai muuten vaan rauhallisesta oleskelusta voi saada paljon enemmän kuin jostain supersosiaalisista small talk – tilaisuuksista.
Joten tosi kiva että olet päässyt ajattelemaan asioita eri näkökulmista!
Uskon nimittäin että sisältä me kaikki jossain määrin ollaan jollain tavalla arkoja, ujoja tai epävarmoja vaikka noissa mainitsemissasi tilanteissa, sinä tai minä ei siis onneksi olla niitä ainoita hiljaisempia tyyppejä jotka miettii näitä :)

Kertomasi harrastukset ovat oikein hyviä! Mitä nyt näin äkkiseltään tuli mieleen niin ihan harrastusmielessäkin jotkut kehittelee vaikka omia bändejä jos vaikka netistä löytää hakemalla muita kiinnostuneita omalta alueelta.
On hyvä olla joku ”henkireikä” elämässä ja musiikki sekä taide voivat monesti toimia yhdistävinä tekijöinä oli se sitten kotona tai muualla.
Ja ”etsivä löytää”.

Ja kiitos itsellesi, inspiroit mua ja varmasti monia muita ja toivotan siis kaikkea hyvää ja siunausta!
Elämä on välillä vähän (tai todella) vaikeaa mutta ehdottomasti taistelun arvoista :)

Vastaa aiheeseen: Yksinäisyys

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.