Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Ihastuminen?

Joskus syvempi ystävyyssuhde saattaa herättää tunteita, joita ei olisi uskonut toisen kanssa kokevan. Ne eivät välttämättä edes ole ”tarkoituksellisia”. Tällöin tunteva saattaa yrittää kieltää ne ja padota sisällensä. Jos kyseinen ystävä on ainoa, ja muut voisi käytännössä luokitella vain kavereiksi, saattaa olla hyvin ahdistavaa kun yllättävästä ihastumisesta ei voikaan kertoa kenellekään, kun kohde on se, jolle sen olisi yleensä kertonut.

Ihastuminen saattaa tuntua väärältä ja tyhmältä, eikä siitä uskalla kertoa koska pelkää sen pilaavan ystävyyssuhteen. Yleensä kuitenkin jos ystävän tuntee tarpeeksi hyvin, on hänelläkin suhteen poikki pistämisellä suuri kynnys. Silloin aikaa miettiä on enemmän. Ihastunut saattaa myös miettiä onko tunne tarpeeksi tärkeä suhteen riskeeraamiseksi.

Tunteista kannattaa kuitenkin melkein aina kertoa. Jos ystävyys on kestänyt jo kauan, läpi on päästy jo muistakin vaikeista tilanteista eikä suurella todennäköisyydellä tämäkään tule kaatamaan koko ystävyyttä. Tunteista kertomisen jälkeen olo on yleensä paljon vapaampi, kun harteilla ei ole enää turhaa salaisuutta kannettavana. Vaikka vastakaikua ei tulisikaan, on paljon helpompi jatkaa eteenpäin kun toinenkin on asiasta tietoinen.

Entä jos vastakaikua sitten tulee?

Ihastuneena on saattanut koko ajan toivoa toisenkin olevan ihastunut sinuun, tietysti. Kun totuus on sitten kuitenkin jo ääneen sanottu, saattaa olo tuntua epävarmalta. Miten tästä eteenpäin? Entä jos suhde onkin vaikea eikä onnistu? Pystyykö silloin vielä palaamaan entiseen ja saamaan asiat ennalleen?

Asioista ei välttämättä tule koskaan samanlaisia, ja aika harvoin tuleekaan. Suhde saattaa kuitenkin olla nyt vain vahvempi, ja he ovat kokeneet taas yhden vaikean asian yhdessä! Tulevatkaan ongelmat eivät välttämättä tunnu enää niin suurilta, kun tämäkin on jo takana. Se riippuu ihmisistä, miten tilanne tästä jatkuu. Jos hyvin käy, suhde pysyy vahvana edelleen eikä horju. Huonommassa tapauksessa entiseen palaaminen ei ole niin helppoa eikä välttämättä onnistu lainkaan. Itseään ei kannata rasittaa loppuun saakka suhteen korjaamisessa, sillä joskus se ei vain onnistu.

”When we honestly ask ourselves which person in our lives means the most to us, we often find that it is those who, instead of giving advice, solutions, or cures, have chosen rather to share our pain and touch our wounds with a warm and tender hand.” – Henri Nouwen

suom.
”Kun mietimme rehellisesti, kuka läheisistä ihmisistä elämissämme merkitsee meille eniten, tulemme usein siihen lopputulokseen, että tärkeimpiä ovat ne, jotka neuvojen antamisen, ratkaisujen ja parantamisen sijaan ovat valinneet jakaa kipumme ja koskettaa haavojamme lämpimällä ja vakaalla kädellä.” – Henri Nouwen

 

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top