Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Opiskelumotivaation sisäistäminen

Mitä on sisäinen motivaatio ja miksi se on tärkeää? Itsestään lähtevä vapaaehtoinen toiminta on kaikkea sellaista, minkä kokee miellyttäväksi. Tällaisen tunteen saa yleensä harrastuksista, ajan vietosta ystävien parissa ja lempiaineiden opiskelusta. Sisäistä motivaatiota ei siis pysty pakottamaan, mutta sitä voi oppia laajentamaan uusien kokemuksien pohjalta.

Minun opiskelumotivaationi on lähtöisin pelkästä ajatuksesta oppia jotakin uutta. Siksi minulle on ollut suhteellisen helppoa sopeutua kouluarkeen ja ottaa vastaan vaativia tehtäviä, kuten esseiden kirjoittamista ja tiedon soveltamista. Motivaationi kuitenkin laskee joutuessani ryhmätöihin, koska en yksinkertaisesti nauti niistä ja tämä tunne näkyy myös osaamisessani. Silloin ulkopuolinen motivaatio tulee tilalle: suoritan tämän ryhmätyön, jotta saisin arvosanan. Ulkopuoliset motivaation lähteet ovat tukena ikävissä tilanteissa, mutta vain niiden käyttäminen ei auta saavuttamaan parhainta tulosta.

Siksi sisäisen motivaation löytäminen on merkittävämpää. Yksi keino on tarkastella elämässään arvokkaita asioita. Mitä toivot tulevaisuudelta? Mitä tavoittelet? Missä asioissa kykysi loistavat? Kun osaa tunnistaa edes pari asiaa, seuraavaksi niitä tulisi hyödyntää mahdollisimman paljon.

Esimerkiksi peruskoulussa ryhmätyöt eivät vain inhottaneet, vaan ne pelottivat kamalasti. Olin usein mykkänä ja tämä tietenkin vaivasi opettajiani. Rupesin vuosien verralle panostamaan saadessani tästä pelosta tarpeekseni, ja siihen auttoivat lempiaineeni. Keskittymällä sillä hetkellä ryhmäläisten sijasta itse aineeseen, otin asiantuntijan roolin. Sisäisen motivaation syttyminen sai minut unohtamaan ulkopuoliset häiriöntekijät ja teki minusta siten itsevarmemman.

Omia motivaation lähteitä ei siksi saisi aliarvostaa, olkoon ne kuinka pieniä tai suuria tahansa. Ne voivat kehittyä ajan myötä päämääriksi ja osaksi identiteettiä. Ei kannata silti olla huomioimatta pakollisia asioita, joista ei pääse eroon. Jos koulumotivaatio puuttuu täysin, joskus taustalla voi olla terveydellisiä tekijöitä, kuten unenpuute tai yksipuolinen ruokavalio. On myös hyvä pohtia omaa ajankäyttöään: mihin käytät eniten energiaasi? Missä vietät eniten aikaa päivässä? jne. Lisäksi älä ota mallia opiskeluun muiden tavoista. Luo omanlaisia opiskelumenetelmiä, joiden tuntee motivoivan sisältä.

Kokeile ja ole luova, rakenna tulevaisuutesi omien ehtojen pohjalta.

Milla

Nuortennetin toimittaja

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top