Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Sijoittamisen alkeita opiskelijalle

Sijoittaminen kuulostaa ehkä monen korvaan vaikealta. Ongelma ei ole sijoittamisessa vaan korvassasi. Luulo sen vaikeudesta voi johtua numeroista, käyristäindekseistä ja kaiken maailman beetakertoimista. Meidän ja monen muun mielestä henkilökohtaista taloudenhallintaa opetetaan ihan liian vähän koulussa. Nuoret saattavat muuttaa omilleen ihan tietämättöminä, miten rahaa käyttäisi ja paljon esimerkiksi kauppareissulla voi mennä rahaa.  

Sijoittamisen kynnys on viime vuosina pienentynyt varsinkin nuorten osalta. Iso askel eteenpäin tapahtui alkuvuodesta 2020, kun nuorille suotiin mahdollisuus avata osakesäästötili vanhempien suostumuksella. Vanhemmista voi muutenkin olla paljon hyötyä, sillä he ovat saattaneet elämänsä varrella oppia myös jotain hyödyllistä sijoittamista. Siksi suosittelemmekin kysymään vanhemmiltanne sijoittamisesta. Heillä voi olla omia kokemuksia, joista eivät ole kertoneet teille ja voitte saada paljon hyvää tietoa käytännön asioista.   

Nordnetin kaltaisten sivustojen avulla sijoittamisen aloittaminen on suhteellisen helppoa, sillä sivustot ovat tehty mahdollisimman helppokäyttöisiksi. Myös YouTubesta löytyy lukemattomia videoita aiheeseen liittyen, täytyy kuitenkin muistaa olla lähdekriittinen. Ennen kuin aloittaa varsinaisen sijoittamisen, kannattaa siis oppia perusteet ja tutkia asioita, jotta tietämys kehittyy sille tasolle, että tunnet olevasi valmis sijoittamaan. Oppiessasi perusasiat ennen rahan laittamista mihinkään, voit minimoida turhat tappiot.  

Sijoittamisen voi jakaa pelkistetysti kahteen eri osa-alueeseen. On sekä pitkä- että lyhytaikaisia sijoituksia. Jos haluat sijoittaa rahasi pitkälle aikavälille, on yleensä kyseessä isommat rahasummat, ja mahdolliset voitot ovat pienempiäTurhia riskejä kannattaa välttää, sillä sijoittamisen tärkein nyrkkisääntö on se, ettei kannata sijoittaa enempää kuin sen summan, jonka on valmis häviämäänLyhyelle aikavälille sijoittaessa on taas mahdollisuus ottaa isompia riskejä, jolloin rahasumman on hyvä olla pienempi. On muistettava, että käytettävä alusta kuten jo mainittu Nordnet perii kuluja kaupankäynneistä, joten kymmenillä euroilla kikkaileminen ei tuota oikeastaan muuta kuin opettavaa harjoittelua.  

Mitä syvemmälle pääset sijoittamisen saloihin kokemuksen karttuessa, sitä enemmän alat myös tekemään muita hyödyllisiä asioita, kuten uutisten seuraamista. Sijoittaessa täytyy olla tietoa mitä taloudessa tapahtuu sekä kotimaisesti että globaalisti. Hyvä esimerkki uutisten seuraamisen hyödyistä sijoittamisen kannalta on tällä hetkellä jylläävä koronakriisi. Jos esimerkiksi uutisia seuraamalla tietää heti vaikka matkustamisrajoitusten löysenemisestä, voi aavistaa, että esimerkiksi Finnairin osake nousee. Asiat ei tietenkään ole näin simppeleitä, mutta idea on kuitenkin aika selvä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja sijoittamisessa on aina olemassa syy-seuraussuhteita. Kaikilla yrityksillä on netissä julkisesti näkyvillä talouslaskelmat. Niitä seuraamalla saa paljon tietoa, miten yrityksellä oikeasti menee ja millaisista rahasummista on kyse.  

Kaiken kaikkiaan pienillä askelilla liikkeelle lähtemisellä, sekä erilaisten luotettavien lähteiden vinkkien tutkimisella pääsee sijoittamisessa helposti alkuun. Sijoittamisesta ei tarvitse tulla kenellekään asiaa, jota tarvitsisi pelätä. Suomalaiset ovat kaiken kaikkiaan aika laiskoja ja ujoja sijoittajia. Olisi uuden sukupolven aika näyttää, kuinka on oikeasti mahdollista vaikuttaa suomalaiseen kulttuuriin ja asenteisiin omilla teoilla. Koronakriisin kevään pystyi käyttämään hyväkseen. Kurssit olivat alhaalla, ja aika oli otollinen alkaa tutustumaan sijoittamiseen. Epidemian toisen aallon iskiessä on odotettavissa uutta kurssien laskua. Tällöin avautuu uusia mahdollisuuksia sijoittaa osakkeisiin, jolloin olisi tuottoja odotettavissa jo kohtuullisen lyhyellä aikavälillä, kun talous alkaa elpymään keväämmällä. Aina tulee silti muistaa sijoittaa vain omien rahavarojen mitoissa. Nuorille tapahtuu liikaa virheitä, ettei sijoittamisen jälkeen jää rahaa muuhun. Tärkein asia muistaa onkin siis se, että ensin kaikki välttämättömät ja juoksevat kulut pois, ja sitten vasta ylimääräistä rahaa sijoituksiin. 

– Kalle , Danil ja Akseli

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top