Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Entinen opettaja haluaa minulle hyvää

Kevään yo-kirjoitukset lähestyy ja olen aina vaatinut itseltäni paljon koulun suhteen, mikä on aika hassua, kun nautin paljon enemmän kavereiden kanssa hengailusta ja itseni toteuttamisesta luovasti. Viime keväänä jouduin tulosten tultua pettymään ja nyt vuotta myöhemmin edessä olisi korotukset töiden ohella. Viikko sitten sain kuitenkin entiseltä opettajaltani viestin, jossa hän tarjoutui auttamaan lukemisessa, jotta onnistuisin ja pääsisin unelmakouluuni. Oli ihana huomata kuinka hän halusi auttaa, vaikka lukion loppumisesta on jo aikaa. Toivottavasti jokaisella olisi edes yksi opettaja, joka haluaa auttaa elämässä eteenpäin.

Vilhelmiina

Nuortennetin toimittaja

Aiheeseen liittyvät

Ihmissuhteet

Osallistu

Apua ja tukea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top