Siirry sisältöön
rahaongelmia

meijjän perheellä on tosi huono rahatilanne meil on kolme laska ja vanhemmat eronnut mä harrastan cheerleadingiä ja siihen menee kaikki rahat enkä saa sen takia karsia enään parempiin joukkueisiin loska ei ole rahaa isälläni en saa aian edes tarpeeksi ruokaa kun ei ole varaa ja ajattelin että laitoksessa mulla olis harrastuksen kannalta ehkä helpompaa ja rahaongelmat ei ole ainoa syy sillä mulla on ehkä masennus ja ahistaa melkei joka päivä tulla kotiin ku mua ei kunnioiteta täälä enkä uskalla sanoo äitille että haluisin laitokseen😭

niilo

moi, mullon kotona vaikea asua [Osa tekstistä poistettu] oon miettiny jo jonkin aikaa et miten pääsisin pois täältä. hatkoillekkaan en haluu lähtä mut laitokseen haluun. niin mihin otan yhteyttä jos haluan laitokseen. tänään kävi sossutki juttelee mutten kehannu sanoa koska siin oli mutsi vieres

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei Essiikka,

ja kiitos että halusit jakaa kanssamme ajatuksiasi.

Onpa kurja kuulla, että koet olevasi jotenkin kaiken ulkopuolella. Mikä saa kokemaan asian näin? Kohdistuuko ulkopuolisuus perheen sisäisiin asioihin tai myös muihin asioihin?

On tärkeää, että oma koti olisi paikka, jossa olisi turvallista olla. Eikä omia huolia kannata vähätellä, ne ovat tosiasioita juuri sinun elämässäsi tässä hetkessä ja siksi hyvinkin tärkeitä ja oleellisia.

Kuvailet, että isälläsi on monta puolta. Kaikissa meissä on niin hyviä kuin huonojakin puolia mutta tärkeää on, että huonot puolet eivät vaikuta perheenjäseniin niin että kenellekään tulee paha olla. Kerroit, että isäsi huutaa sinulle paljon ja että itket sen vuoksi lähes joka ilta. Tämä kuulostaa minusta huolestuttavalta. Oli isälläsi syy mikä tahansa, ei se oikeuta häntä käyttäytymään sinua kohtaan tuolla tavalla. Sinä et ole tilanteessa tehnyt mitään väärää ja toivonkin, että tiedät, että apua on olemassa.

Ymmärrän hyvin, että tilanne on sinulle raskas ja toivon, että pystyt asiasta puhumaan niin isäsi kuin myös jonkun toisen turvallisen aikuisen kanssa. Ensinnäkin isäsi olisi hyvä tietää miltä sinusta hänen huutamisensa tuntuu. Tietääkö hän esimerkiksi, että itket ennen nukkumaanmenoa? On hyvä kertoa tilanteesta myös jollekin toiselle aikuiselle, joka voisi olla sinun tukenasi, kun puhut asiasta isäsi kanssa. Asuuko äitisi myös sinun ja sisarustesi kanssa? Jos näin, miten hän on tilanteeseen reagoinut ja oletko hänelle pystynyt juttelemaan asiasta? Voit myös jutella asiasta esimerkiksi koulussa opettajasi tai koulukuraattorin kanssa. He osaavat varmasti auttaa sinua ja yhdessä voitte miettiä miten asian kanssa kannattaisi edetä ja mitä ratkaisuja olisi olemassa, jotta sinulla olisi hyvä olla kotona.

Ratkaisu tilanteeseesi löytyy aivan varmasti, kunhan uskallat pyytää apua lähipiiristäsi. Kerroit myös isoveljesi poismenon vaikuttavan elämääsi. Eikä ole ihme, läheisen kuolema vaikuttaa meihin aina, vaikka sitä ei itse edes muistaisi. Myös tämän asian kanssa kannattaa tukeutua lähipiirissäsi ihmiseen, jonka kanssa tuntuu luontevalta puhua.

Muista, että sinä olet tärkeä, eikä sinun tarvitse kestää huonoa käytöstä keneltäkään. Olet rohkea, kun jo tänne kirjoitit.

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”rahaongelmia”,

Kiitos viestistäsi! Olet todella rohkea, kun kerroit tilanteestasi.

Perheesi huono rahatilanne vaikuttaa todella suuresti myös sinuun. Ihana kuulla, että harrastat cheerleadingiä, mutta harmillista, jos et rahatilanteen takia pysty etenemään parempiin joukkueisiin.

Kuulostaa huolestuttavalta, jos et saa isäsi luona tarpeeksi ruokaa. Oletko isällesi kertonut, että koet tarvitsevasi enemmän ruokaa? Sinulla on oikeus saada kunnollista ja monipuolista ravintoa. Myös vanhemmillasi on oikeus saada taloudellista apua, jos rahat eivät meinaa riittää elämiseen.

Ajattelet, että laitoksessa voisi olla parempi asua ja ymmärrän ajatuksesi, koska sinusta tuntuu, että kotona ei ole hyvä olla. Kerroit, että et uskalla kertoa tästä äidillesi. Olisi hyvä, jos pystyisit kertomaan äidillesi, että sinulla saattaa olla masennus ja sinua ahdistaa tulla kotiin, koska koet, että sinua ei kunnioiteta siellä. Kodin kuuluisi olla sellainen paikka, jossa sinun on hyvä ja turvallista olla. Jos ääneen sanominen tuntuu vaikealta, niin voit yrittää myös kirjoittaa äidillesi kirjeen.

Onko lähipiirissäsi jotakin toista turvallista ja luotettavaa aikuista, kenelle voisit kertoa tilanteestasi? Tällainen voi esimerkiksi olla joku sukulainen, tai koulussa opettaja tai koulukuraattori. Olisi tärkeää, että voisit jollekin kertoa tilanteestasi. Aikuisten tehtävä on huolehtia, että saat kotitilanteeseesi apua. Olisi myös tärkeää, että kertoisit jollekin luotettavalle aikuiselle masentuneisuudestasi ja siitä, että kotiin meneminen ahdistaa.

Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (suomeksi 116 111 eller på svenska 0800 96 116) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa.

Muista, että olet tärkeä!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei niilo,

Kiitos, että päätit kirjoittaa meidän Nuortennetin keskustelupalstalle!

Todella ikävä kuulla, että kotona on vaikea olla. Osaatko sanoa, mitkä asiat vaikuttavat siihen, että kotona ei ole hyvä olla? Jos kotona on vaikeaa, niin saattaa hyvinkin tulla sellainen olo, että muualla asuminen voisi olla helpompaa. Oletko pystynyt kertomaan ajatuksistasi kotona? Olisi tärkeää, että kotonasi tiedettäisiin myös ajatuksistasi. Sinulla on oikeus asua sellaisessa paikassa, jossa sinun on hyvä ja turvallista olla.

Kerroit, että työntekijät kävivät teillä juttelemassa, mutta et kehdannut kertoa asioista äitisi läsnäollessa. Onko sinulla mahdollisuutta tavata työntekijöitä kahden kesken? Jos sinulla on heidän yhteystietonsa, niin voit laittaa heille asiasta myös viestin.

Jos olet koulussa, niin tilanteestasi voit kertoa myös opettajalle tai koulukuraattorille. He ovat siellä sinua varten ja heidän tehtävä on olla sinun tukenasi.

Jos haluat purkaa ajatuksiasi anonyymisti niin, meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (suomeksi 116 111 eller på svenska 0800 96 116) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Itse laitoksessa asuva.

Moikka! Asun tällä hetkellä laitoksessa, ja voin sanoo että ei tää mitää herkkua ole. ymmärrän kyllä miksi haluat laitokseen. Itse oli helmikuun alussa osastolla 2,5 kk ja sieltä suoraan laitokseen koska itse sitä toivoin. Laitoksessa on kyllä mukavia aikuisia, mut välillä must tuntuu silt et nää ohjaajat on täysiä ämmiä mut eihä se niin ole. Toivon, että sulla asiat paranis! Jaksamisia sulle!

Äääh

Oon 11v tyttö ja mulla on omasta mielestäni mielenterveysongelmia. En periaatteessa halua pois kotoa ku täällä on mun pikkusisko <3. Mua kiusataan koulussa jonkun verran. Ainoat jotka tuo mulle iloa koulussa on mun poikaystävä/ihastus ja kaverit.
[Osa tekstistä poistettu] :(. Oon tosi harvoin iloinen.

Jotkut voi luulla että jos on spykologin lapsi niin ei olis mitään ongelmia. Mutta ne on väärässä. Vihaan myös itteeni TOSI paljon. Mulla on rakastavainen perhe ja vietän niiden kaa paljon aikaa että siitä ei ole kyse. En uskalla pyytää tähän apua koska pelkään että kukaan ei ota mua tosissaan ja että nää ei olis mitään verrattuna muihin ihmisiin. Tämmönen ongelma mulla. D:

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”Äääh”,

Todella hienoa, että kirjoitit tänne!

Ikävä kuulla, että sinulla on ollut paha olla ja olet harvoin iloinen! Hienoa kuitenkin, että olet pohtinut sitä, että sinulla saattaa olla mielenterveysongelmia.

Kerroit, että olet viillellyt itseäsi ja tämä saa minussa huolen heräämään. Viiltely kertoo pahasta olosta ja se on aina sellainen asia, johon tulee saada apua. Muista, että olet arvokas ja ansaitset saada apua! Onko sinulla lähipiirissäsi sellaista luotettavaa ja turvallista aikuista, kenelle voisit kertoa pahasta olostasi ja viiltelystäsi? Tällainen aikuinen voi esimerkiksi olla vanhempi tai esimerkiksi koulussa kuraattori.

Nuortennetissä on lisää juttua viiltelyyn liittyen: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/mielen-hyvinvointi/viiltely/

Kurjaa, että sinua on kiusattu koulussa. Ihanaa kuitenkin, että koulussa on myös iloa tuottavia asioita – ne ovatkin tosi tärkeitä! Oletko kertonut kiusaamisesta kenellekään aikuiselle? Olisi tärkeää, jos saisit kerrottua kiusaamisesta vanhemmillesi tai opettajallesi. Aikuisten tehtävä on puuttua kiusaamiseen!

Ihana kuulla, että sinulla on rakastava perhe ja viihdyt heidän kanssaan! Olet siinä kyllä ihan oikeassa, että vaikka kuinka olisi psykologin lapsi, niin se ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö ongelmia voisi olla. Haasteita voi tulla ihan kenelle tahansa!

Kerroit, että et uskalla pyytää apua, koska pelkäät, että kukaan ei ota sinua tosissaan. Muista, että myös, että sinun asiasi ovat ihan yhtä tärkeitä kuin muidenkin ihmisten ja sinä ansaitset saada apua! Kerrothan olostasi jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle?

Joskus asioiden ääneen sanominen voi tuntua jännittävältä. Voit kokeilla hyödyntää Nuortennetin ”Huoli puheeksi!” -lomaketta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/huoli-puheeksi-lomake/
Voit täyttää lomakkeen ja näyttää sen jollekin aikuiselle.

Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (suomeksi 116 111 eller på svenska 0800 96 116) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa.

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Unelmatpoissa

Moi. Haluan laitokseen. Käytännössä kotonani perustarpeet ovat kunnossa, mutta tuntuu, kuin isäni tahallaan vainoaisi minua. Olen jo pitkään unelmoinut tienaavani elantoni kilpapelaamisesta ja ihmisten viihdyttämisestä sosiaalisessa mediassa, mutta vanhempani, erityisesti isäni lyttää aktiivisesti toiveeni tästä. Tiedän pystyväni siihen ja haluaisin todistaa itselleni, etten ole pelkkä luuseri. Olen hankkinut laitteistoni itse töitä tekemällä ja lähdin kesällä yrittämään toteuttaa unelmaa tosissani. Syksyllä tietokoneeni kuitenkin vietiin varaston hyllylle ja aloin riitelemään faijani kanssa useita kertoja päivittäin. Ollaan joulukuun puolella, eikä muutosta ole tapahtunut. Oloni on jatkuvasti katkera, eikä mitään tunnu olevan tehtävissä. Koulun suhteen ei mene hyvin, muttei tarpeeksi huonosti, että sen verukkeella pääsisi laitoshoitoon. Rikoksiakaan en ole valmis tekemään, vaikka laitokseen haluankin. Yksi asia on varma: Jos annan vanhempieni päättää, mitä teen, päädyn isona kadulle. Päässäni on lisäksi käynyt monia itseäni kohtaan väkivaltaisia ajatuksia juurikin tunteideni torppaamisesta johtuen.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki Unelmatpoissa.

Kiitos, että kirjoitit meille.

Kirjoitit haluavasi laitokseen, koska riitelet usein isäsi kanssa, etkä koe hänen tukevan sinun unelmiasi. Kuulostaapa kurjalta tilanteelta. Päivittäiset riitatilanteet isäsi kanssa tuntuvat varmasti raskailta, eikä se pidemmän päälle ole myöskään hyväksi omalle mielenterveydelle. Uskon kuitenkin, että tilanteeseen löytyy muutos tavalla tai toisella.

Hienoa kuitenkin, että sinusta tuntuu, että olet löytänyt oman juttusi, kilpapelaamisen ja sosiaalisen median parissa. Työt sosiaalisen median ja pelien parissa on suhteellisen uusi juttu, eikä sellaista ollut olemassa sinun isäsi nuoruudessa. Olisiko mahdollista, että isäsi suhtautuu tähän sinun unelmaasi hieman epäilevästi, koska se jo aiheena voi olla hänelle vieras, saati sitten se, että sillä voisi tienata elantonsa? Olisiko mahdollista, että tutustuttaisit isäsi tähän kilpapelaamisen ja sosiaalisen median maailmaan juuri työn kannalta ja ihan konkreettisesti näyttäisit, miten se toimii sekä näyttäisit jos sinulla on tiedossa muita henkilöitä, jotka tekevät työtä juuri tämän parissa. Tämä voisi auttaa isääsi hahmottamaan sitä mitä oikeasti haluat, ja sen miten perehtynyt oletkaan asioihin. Sinulla on oikeus unelmiisi ja oikeus tehdä omat valintasi, onhan kyseessä kuitenkin sinun elämäsi!

Mitä sitten riitatilanteisiinne tulee, uskon, että teidän olisi hyvä jutella myös siitä, miltä jokapäiväinen riiteleminen sinusta tuntuu. Oletkohan ottanut sen puheeksi isäsi kanssa? Olisiko mahdollista ottaa tukea esimerkiksi äidistäsi? Jos riidat syntyvät erityisesti sinun ja isäsi välille, voisi olla hyvä, että mukana olisi joku muu myös antamassa enemmän näkökulmia, kun keskustelette asioista. Jos tunteet kiihtyvät nopeasti riitatilanteiksi, olisiko mahdollista, että kirjoittaisit tuntemuksistasi isällesi? Tällöin saisit sanottua asiat niin kuin ne ovat, ilman riidan pelkoa. Kirjeeseen voisit kirjoittaa niin unelmistasi, siitä miten koet sen, että isäsi ei tue unelmiasi, sekä miten sinä voit kotona, kun riitelyä on niin paljon. Voisitte kirjeen jälkeen sopia vaikka ajankohdan, jolloin keskustelette rauhassa kirjeen sisällöstä. On tärkeää, että riitoja saisi vähennettyä, jotta sinä voisit paremmin, sillä sinulla on oikeus näyttää kaikki tunteesi, jotta ne eivät ala kohdistua omaan itseesi.

Kirjoiti, että tilanne on johtanut väkivaltaisiin mietteisiin myös itseesi kohdistuen. Tällaiset mietteet on aina otettava vakavasti. Olisi siis hyvä, jos pystyisit kertomaan vanhemmillesi, minkälaisiin mietteisiin kotitilanteesi on johtanut. Jos haluat voit myös puhua tilanteestasi koulussa esimerkiksi kouluterveydenhoitajalle tai kuraattorille. He ovat tottuneet tämäntapaisiin tilanteisiin ja osaavat varmasti auttaa sinua selvittämään perhetilannettasi.

Jos myös haluat pohtia asiaa meidän päivystäjien kanssa voit aina soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen (suomeksi 116 111, eller på svenska 0800 96 116). Yhdessä päivystäjän kanssa voit pohtia miten tilanteen kanssa edetä.

Voi hyvin, ja niin kuin itsekin sanoit uskovasi pystyvän siihen, uskon todellakin, että pystyt ihan mihin vain! Pidä kiinni unelmistasi äläkä ikinä lopeta uskomasta itseesi. Olet tärkeä!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Moi

Kotona paha olla. Äiti haukkuu aina välillä sisko lyö, koulussa kaikki kyseenalaistaa, en saa olla oma itteni. Haluun pois kotoonta.

Moi

Mulla on kotona vähän huono olla. Kuuluu meidän perheeseen että täällä vähän ”läpällä” haukutaan ja loukataan, mutta se ei tunnu enää läpältä. Ainakun teen virheen ni mulle nauretaan tai sit mulle suututaan, en tykkää mun äitistä ja mun isosisko välillä lyö mua. Tuntuu siltä että mun äiti tykkää mun isosiskosta enemmän kun musta. Oisko mitään tapaa miten pääsisin pois himasta ees jokski aikaa, sen ei tarttis olla laitos tai mitään

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”Moi”

Kiitos, että halusit jakaa mietteitäsi kirjoittamalla meille, onkin tärkeää, ettet jää yksin pohtimaan näitä asioita.

Tosi kurja kuulla, että sinulla on paha olla kotona. Kirjoititkin monta asiaa, jotka vaikuttavat siihen, miten viihdyt kotona. Kodin pitäisi olla paikka, jossa tuntee itsensä turvalliseksi ja jossa voi tuntea itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.

Kirjoitit, että kotonasi nauretaan tai suututaan epäonnistumisille sekä haukutaan ja loukataan vitsillä. Uskon, että sellainen ei tunnu mukavalta, vaikka se ehkä vitsiksi onkin tarkoitettu. Oletko kertonut perheenjäsenillesi, ettet koe sitä hauskana? On tärkeää, että tuot tämän asian esille, onhan kyseessä kuitenkin sinun hyvinvointisi kotona. Vaikka jokin olisi jonkun toisen mielestä hauskaa, ei se tarkoita, että kaikki kokee sen samalla tavalla. Sinulla on oikeus pistää omat rajat sille mitä puhetta, vitsejä ja käytöstä et hyväksy.

Myöskään se, että siskosi lyö sinua ei ole hyväksyttävää ja kannustan sinua myös tässä ottamaan asian esille vanhempiesi kanssa. Lyöminen tai muunlainen satuttaminen, oli se sitten henkistä tai fyysistä, ei ole ikinä hyväksyttävää.

Uskon, että äitisi rakastaa sinua ja siskoasi yhtä paljon mutta tästäkin asiasta voisit yrittää puhua äitisi kanssa. On varmasti syy siihen, miksi sinä koet asian näin ja äidin on hyvä tietää siitä, jotta jokin voisi muuttua, jos sille koetaan tarvetta.

Kannustan siis sinua rohkeasti puhumaan kyseisistä asioista perheenjäseniesi kanssa. Jos et halua puhua voit aina kirjoittaa kirjeen, jossa kerrot näistä asioista ja antaa sen sitten heille. On tärkeää, että sinä voit hyvin omassa kodissasi, ja sinun mielipiteitäsi ja ajatuksiasi pitää kuunnella ja kunnioittaa.

Uskon, että löydät oman tapasi ottaa asian puheeksi kotonasi ja uskon, että asiat tulevat muuttumaan sen myötä paremmaksi. Ja jos haluat miettiä tilannetta vielä lisää meidän kanssamme, voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen (suomeksi 116 111 eller på svenska 0800 96 116). Yhdessä voimme miettiä ratkaisuja tilanteeseesi.

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

yksin

hei, olen 16-vuotias nuori, täytän syksyllä seitsemäntoista… eli olen kohta täysi-ikäinen, ja siksi epäröin hakea apua koska en asu kotona muutenkaan enää kovin kauaa.
meidän perheessä elämä on ollut aika rauhallista ja usein mukavaa, mutta nyt menneisyyden ongelmat on alkaneet korostua: vanhempien huono suhde, äidin äreisyys ja mun oma mielenterveys. vanhemmat riitelee usein, äiti purkaa sen omaa stressiä ja vihaa muhun sanoin, ja mulla on öisin vaikeuksia nukkua koska mua ahdistaa ja pelottaa.
haluan apua. haluan pois kotoa, minne vain. olen yrittänyt etsiä nuorisokoteja mutta ne on kaikki eri paikkakunnilla ja sinne pääsy vaikuttaa hankalalta koska siihen tarvitsee vanhempien osallistumisen. turvakoteja en ole löytänyt minne voisin mennä, en voi mennä asumaan sukulaisteni luo enkä kavereille.
ongelma tässä on se että mulla ei ole todisteita henkisestä väkivallasta joka vaikuttaa muhun syvästi(uskon että se johtuu osaksi siitä että olen erityisherkkä ja siksi tunnen kaiken syvemmällä tasolla kuin normaalisti). mulla on kaksi kaveria, hyvää kaveria, mutta en usko että ne osais auttaa tai edes ottaisi tosissaan. toinen niistä auttaa mua aina parhaansa mukaan mutta en usko että se auttaa tässä tilanteessa. lisäksi en halua että ne kertois vanhemmilleen koska ne on mun äidin kanssa tuttavia ja kertois äidille tai ajattelee mun äidistä huonosti, en halua äidille mitään huonoa mainetta tai pahaa mieltä… joskus tuntuu että voisin kertoa äitille miltä musta tuntuu mutta kun eilen yritin kertoa, se suuttui mulle, huusi ja lopulta sai jotenkin mut ajattelemaan että kaikki on mun vika ja meillä ei ees oo mitään ongelmia. lisäksi se syyllisti mua ja teki itsestään sen uhrin tässä. se tuntui pahalta, koska en halua aiheuttaa äitille pahaa mieltä, mutta musta tuntuu että me ei voida elää yhteiselossa enää niinkuin ennen.
jotkut päivät on parempia kuin toiset, se on vaan normaalia mutta se on todella epävakaata: joinain päivinä äiti ja isä huutaa mulle, valittaa kaikesta, syyllistää mua, ja alkaa pelottamaan mua niin että meen mun huoneeseen, kuunteleen musiikkia kovalla ja odotan että nukkumaanmenoaikaan ne tulee sanomaan hyvää yötä, naureskelemaan tuttavallisesti ja antamaan halauksia, kertoo että ne rakastaa mua ja on kuin ne ei ois just pahoittanu mun mieltä, enkä tiedä kuinka monta kertaa jaksan vielä sitä samaa.
musta tuntuu että meidän kodin tilanne ei ole tarpeeksi paha että ketään kiinnostaisi… muilla asiat on huonomminkin, niiden vanhemmat on alkoholisteja tai narkkareita tai jättää oman onnensa nojaan tai käyttää fyysistä väkivaltaa, ja meillä ne vain joskus suuttuu, joten musta tuntuu että vika on mussa, että mun takia meillä on asiat huonosti. en tiedä mitä mun pitäisi tehdä, koska musta tuntuu että oon itsekäs jos haen apua, ja vien apua muilta jotka tarvii sitä enemmän.

Haluan pois

Meillä kotona on ollut aina tosi turvallinen olo… Mutta nykyään isä on ruvennut juomaan iltaisin einkä haluaisi olla kotona. Äitini on kanssani samaa mieltä, mutta kun pyydän häntä tekemään asialle jotain niin hän vain sanoo; ” En minä voi sille mitään jos aikuinen ihminen haluaa ryypätä itsensä hengiltä”.
Haluaisin hetkeksi edes pois kotoa, mutta mulla on poikaystävä ja koulukin menee hyvin ja ensi vuonna olen menossa lukioon niin mietin että pilaisin elämäni hakeutumalla pois kotoa..

Vastaa aiheeseen: Haluan laitokseen.

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top