Hei!
Hyvä kun otit yhteyttä. Onpa ikävä kuulla, että sinun ei ole hyvä olla kotona, vanhempien kanssa tulee riitaa ja viiltelet.
Viiltely kertoo, että sinulla on tosi paha olo. Olen kuitenkin iloinen, että pystyit olemaan nuo kaksi viikkoa ilman, että satutit itseäsi. Seuraavan kerran, kun sinulle tulee hankala paikka, niin voisit muistella, mitä ennen teit, kun riitelitte etkä vielä viillellyt. Mikä muu sinua voisi rauhoittaa? Musiikin kuuntelu, ulkona kävely tai viestittely jonkun kaverin kanssa?
Joka tapauksessa olisi tärkeää, että joku auttaisi teitä tulemaan toimeen vanhempiesi kanssa niin, että pystyisitte keskustelemaan toistenne kanssa ilman riitelyä. Totta kai koulu on tärkeää, mutta se ei voi mennä hyvinvointisi edelle. Moni muukin asia on tärkeää ja kouluasioita voi aina tehdä myös jälkeen päin tai korottaa numeroita, jos joskus on kausia, ettei opiskeluun ole voimia.
Luuletko, että voisit kertoa koulusi kuraattorille kodissa tapahtuvasta riitelystä sekä viiltelystä? Hän osaa auttaa sinua ja jutella myös vanhempiesi kanssa niin, että he ymmärtäisivät sinua paremmin.
Laitokseen voi kyllä joskus mennä muutamaksi päiväksi, jos tilanne äityy pahaksi, mutta päätöksen tekee aina lastensuojelun sosiaalityöntekijä. Kuraattori voi olla heihin yhteydessä, mikä tilanne kotonasi todella vaatii sitä. Isommissa kaupungeissa on myös SPR:n Nuorten turvataloja, joihin voi ottaa yhteyttä ympäri vuorokauden tai mennä vain paikan päälle, jos tuntuu että kotona on mahdotonta olla. Niiden yhteystiedot löydät netistä. Siellä voi olla yötäkin tai muutamankin yön ja selvitellä sen aikana välejä vanhempien kanssa.
Voit olla yhteydessä myös meihin. Puhelimme vastaa numerossa 116 111 ja chattimme tiedot löytyvät täältä Nuortennetistä. Molemmat palvelut ovat maksuttomia ja auki vuoden jokaisena päivänä.
Toivon kuitenkin, että juttelisit asiasta mahdollisimman pian kuraattorille (tai kouluterkkarille, jos koulussanne ei ole kuraattoria), jotta kotona olisi jatkossa turvallista ja mukavaa, ja vanhempasi osaisivat paremmin kuunnella ja tukea sinua. Olet tärkeä!
Lämmöllä
Lasten- ja nuortenpuhelimen ja chatin päivystäjä