Siirry sisältöön
anonyymi

Minulla on jatkuvasti mielihalu ja huomaan jatkuvasti tonkivani kaappeja, mutta en tiedä mitä etsin. En pidä syömisestä, makeasta tai suolaisesta eikä tee mieli ruokaa, mutta minun koko ajan on pakkomielle etsiä jotain mitä ei ole. Vanhempien kanssa kauppaan lähtiessä en vaan löydä mitään mitä haluaisin syödä, en osaa. Ei tee yksinkertaisesti mieli mitään, syömisestä tulee epämiellyttävä olo, mutta silti etsin jatkuvasti jotain ”helposti otettavaa” esim. pastilleja joita pureskella, ja huomaan myös etsiväni syötävää ”turruttaakseni tylsyyden” joka ei ajatustapana ehkä ole kovin hyvä, mutta en muutenkaan löydä mitään. Minulla on myös ongelma, etten yksinkertaisesti tiedä mitä kaikkea on olemassa mitä voisi syödä. Minulla on joskus harvoin puutostiloja, tekee mieli syödä jäätä tai liituja. Aamupalaa en koskaan pysty syömään, koska koen olevani valmiiksi täynnä, ja keho hylkii ruokaa. En tiedä syönkö hyvin tai terveellisesti, syön yleensä sitä mitä kotona ruoka-aikana on tarjolla, mutta koska en nauti syömisestä, en pidä ruokahetkistä ja minulle ei usein maistu. Unohdan yleensä myös juoda, koska en tunnista janoa, ja tuntuu ettei minuun mahdu niin paljon nestettä. Saatan olla päivän aikana pitkään syömättä, mutta koen silti olevani ”ähky”, en jaksa syödä. Ahdistaa koko aihe koska koen syömisen niin ”turhana” ja epämiellyttävänä asiana.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei,

Kiitos viestistäsi ja olipa hyvä, että päätit kirjoittaa tänne Nuortennetin keskustelupalstalle.

Kuvailit, että sinulla on jatkuvasti mielihaluja, mutta et kuitenkaan oikein tiedä, mitä haluaisit syödä, syömisestä tulee epämiellyttävä olo sekä koet syömisen ”turhana” ja epämiellyttävänä. Kurja kuulla, että aihe aiheuttaa sinussa ahdistusta. Jos syömisen kokee hankalana ja se on tavalla tai toisella jatkuvasti mielessä, niin olo voi hyvinkin tuntua ahdistuneelta.

Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio sekä riittävä veden juominen ovat tärkeitä asioita, mutta oikean ja hyvänlaisen ruokavalion ja ruokarytmin opetteleminen ei välttämättä ole helppoa, jos syömiseen liittyy haasteita ja hankalia tunteita. Silloin olisi tärkeää saada itselleen tukea.

Ovatko vanhempasi huomanneet haasteesi syömiseesi liittyen ja miltä sinusta tuntuisi kertoa ajatuksiasi heille? Sinun ei tarvitse yksin jäädä pohtimaan näitä asioita, vaan olisi tärkeää, että voisit miettiä näitä yhdessä jonkun turvallisen aikuisten kanssa.

Kouluterveydenhoitaja tietää myös ravitsemukseen ja syömiseen liittyvistä asioista sekä osaa auttaa haasteissa, jotka liittyvät niihin. Nyt kesäloma-aikana tukea on mahdollista saada myös oman paikkakunnan terveyskeskuksesta. Miltä sinusta tuntuisi varata aika terveyskeskukseen yhdessä vanhempiesi kanssa?

Aikuisten avulla syömistä ja siihen liittyviä tunteita voi saada pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Siihen voi liittyä paljon opettelua ja uusien juttujen kokeilua, mutta yksin sinun ei tarvitse jäädä näitä asioita pohtimaan. Osasit tosi hienosti ja taitavasti kertoa, mitä sinulla on mielenpäällä ja toivoisinkin, että pystyisit samat asiat kertomaan aikuiselle. Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, niin voit näyttää esimerkiksi tämän kirjoittamasi tekstin aikuiselle.

Meille voi aina myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), jos haluaa purkaa ajatuksiaan anonyymisti. Meillä on myös chat ja nettikirjepalvelu. Palvelumme ovat aina ilmaisia, luottamuksellisia ja nimettömiä. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/

Mukavaa ja aurinkoista kesää!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: himonälkä ilman nälänhimoa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top