Siirry sisältöön
Sijoitettu

Avohuollon kautta kiireellisesti sijoitettu yli 15-vuotias.
Liikkumista ja esim omaa puhelinta ei voida ohjaajien mukaan rajoittaa.

Viikkoraha. Voidaanko viikkoraha jättää maksamatta, jos esim huonetta ei siivoa. Tai voiko viikkorahan maksaa vaikka vasta seuraavalla viikolla?

Herätys. Jos ei ole koulua tai muuta menoa, johon tarvisi herätä, mutta yksikössä käytäntö, jossa nuoret herätetään viimeistään 10 aikaan. Jos nuori ei halua häntä herätettävän tästä huolimatta ollenkaan, onko ohjaajilla oikeus tulla nuorta herättämään? (itsemääräämisoikeus?)

Liikkuminen. Nuorella sovittu kotiintuloaika esim. klo 21. Jos nuori kuitenkin päättää poistua yksiköstä tuon kellonajan jälkeen, voiko häntä varsinaisesti estää? Mitkä mahdolliset seuraukset?

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei Sijoitettu,

Kiitos viestistäsi ja tärkeistä kysymyksistäsi tänne keskustelupalstalle. Pohdit viikkorahan, itsemääräämisoikeuden sekä liikkumisen rajoittamisen toteutumista sijoituspaikassa.

Jokaisella lapsella ja nuorella on tiettyjä oikeuksia sijaishuollon aikana. Lastensuojelulain mukaan näitä ovat muun muassa oikeus laadultaan hyvään sosiaalihuoltoon ja tarpeita vastaavaan sijaishuoltopaikkaan, oikeus hyvään kohteluun, oikeus tavata hänelle läheisiä ihmisiä, oikeus tavata sosiaalityöntekijää, oikeus saada tietoa omasta tilanteestaan ja oikeus saada käyttövaroja. Lastensuojelulaki 52 § (Finlex)

Viikkorahalla tässä tapauksessa tarkoitetaan käyttövaroja, jotka kuuluvat jokaiselle sijaushuollossa asuvalle lapselle ja nuorelle. Käyttövaroja ei saisi rajoittaa sijaishuoltopaikassa eikä nuoren käyttäytyminen tai esimerkiksi karkumatkat oikeuta puuttumaan nuoren käyttövaroihin. Eli viikkorahoja ei saisi jättää maksamatta vaikka huonetta ei olisikaan siivottu.(Lastensuojelulaki 55 § 3 momentti)

Pohdit lisäksi liikkumisen rajoittamista sovitun kotiintuloajan jälkeen. Liikkumisvapauden rajoittaminen voidaan toteuttaa niissä tapauksissa, kun nuoren sijoittamiseen liittyy nuoren päihteidenkäyttö, rikollisen teot tai muu vahingollinen ja kehitystä vaarantava toiminta. Rajoittaminen ei ole rangaistus vaan sen on tarkoitus suojella lasta (Lastensuojelulaki 69 §) Liikkumisrajoituksen aikana voi kuitenkin esimerkiksi ulkoilla työntekijän kanssa sekä käydä koulussa sekä osallistua mahdollisuuksien mukaan harrastuksiin tai esimerkiksi retkille.

Herätysajat ovat varmasti sovittavissa asuinpaikan ohjaajien kanssa, ja klo10 herätys varmaankin liittyy siihen, että ehdit syömään aamupalaa ja pääset mukaan päivän touhuihin sekä pysyt arkirutiineissa kiinni.

Toivottavasti sait vastaukset kysymyksiisi ja mikäli haluat vielä jutella tai kysyä asiasta, voit olla aina yhteydessä meihin Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) tai chattiin! Olemme auki joka päivä ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: Itsemääräämisoikeus lastensuojelulaitoksessa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top