Siirry sisältöön
Moi

Hei!
Mulla on hirveä rokotus/verikoe kammo eli itseä piikittäminen ahistaa hirveästi. Pystyn kyllä onneksi käsittelemään neuloja enkä pelkää katsella niitä.
Viime vuonna otin hpv rokotteet ja ensimmäisellä kerralla oli ihana harjoittelija joka antoi aikaa rauhoittua. Vahvistus rokotteen otin punkki rokotteen kanssa samalla kerralla eri käsiin ja se oli hirvein rokotus kokemukseni. Haluan myös että sanotaan kun pistetään ja sanoin tämän ääneen mutta rokottaja ei kuitenkaan näin tehnyt vaan rokotti varoittamatta. Siitä tuli sitten hirveä paniikki ja aloin itkemään sillä säikähdin niin paljon. Traumat jäi.

Nyt eniten pelottaa tulevat jäykkäkouristus ja Covid19 rokotteet joiden ajankohtaa ei ole vielä edes tiedossa. Saan pistävän tunteen käteeni jos ajattelenkin itseni rokottamista. Verta en pelkää mutta se ajatus että piikki työnnetään lihakseen ja sieltä tulee myrkkyä on hirveä. Myös vanhempieni sanomiset että se tuntuu vain nipistykseltä ahdistavat lisää sillä se ei pidä paikkaansa omalla kohdallani.

Verikokeita minulta on otettu vain sormenpäistä ja niistäkin selvitty vain itkemällä ja ahdistumalla. Ainut syy miksi otan rokotteita on se etten joutuisi sairaalaan hoidettavaksi. Veljestäni otettiin verikoe käsivarresta ja vaikka se oli veljelleni en voi lopettaa ajattelemista että sama tehtäisiin minulle. Ärsyttää tämä kammo sillä se manipuloi minua koko ajan. Kammo minulla on ollut ensimmäisistä muistamistani rokotuksista lähtien.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”Moi”,

Kiitos, että jaoit kokemuksiasi! Piikkikammo on todella yleistä – et siis ole yksin.

Olet ollut todella rohkea, kun olet kuitenkin mennyt rokotettavaksi. Kurjaa kuitenkin, että se aiheuttaa jännitystä ja ahdistusta. Kerroitkin, että koet kammosi manipuloivan sinua koko ajan.

Hienoa kuulla, että sinulla on ollut ihanan oloinen harjoittelija, joka antoi sinulle aikaa rauhoittua. Tylsää kuitenkin, että sinulla on ollut tuollainen kokemus, jossa hoitaja ei ole kuunnellut toivettasi. Toimit hyvin, kun kerroit toiveesi ääneen ja ymmärrettävästi se aiheutti sinussa reaktion, kun hoitaja ei toiminutkaan toivomallasi tavalla.

Voisitko ensi kerralla kertoa toiveesi lisäksi myös siitä, että kerran toivettasi ei kuunneltu ja se on jättänyt sinulle trauman? Hoitajat osaavat lähtökohtaisesti hyvin ottaa jännittävän potilaan huomioon – tuo ihana harjoittelija on täydellinen esimerkki siitä. Toivon, että ensi kerralla sinut kohdataan paremmin ja toiveesi otetaan huomioon!

Kerroit, että vanhempasi ovat sanoneet, että rokotus tuntuu vain nipistykseltä ja tämä vain lisää ahdistustasi. Ehkäpä vanhempasi yrittävät tukea sinua sanomalla noin, mutta tottahan se on, että jokaisen kipukynnys on hyvin erilainen. Toiset kokevat sen nipistyksenä, kun taas toiset kokevat sen kivuliaampana. Toivoisitko vanhemmiltasi lisää tukea tähän kammoon? Voisitko kertoa heille, että heidän sanominensa vain lisäävät ahdistustasi?

Paljon voimia tuleviin rokotuksiin!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

En keksi nimee

Moi! Minulla on ollut piikkikammo niin kauaan kuin muistan. Se on varmaan tullut siitä kun olin joku 7v isi ja 2 muuta hoitajaa piteli minua ja otti verikokeen. Siitä eteenpäin piikit on mennyt itkulla huudolla pelolla yms. Haluaisin päästä eroo piikkikammosta ja olen kuvitellut itseni ottamassa esim rokotetta. Olen päässyt eteen päin ja piikin ajatteleminen/näkeminen ei enää ahdista ja ajattelen että ei se niin paha voi olla. Silti minua pelottaa että esim rokotustilanteessa menen paniikkiin. T: pian 13 vuotias poika.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki En keksi nimee!

Kiitos viestistäsi. Piikkikammo on hyvin yleinen pelko ja mielestäni on hienoa, että aktiivisesti yrität päästä tästä pelosta yli. Kun on ottamassa rokotetta tai verikoetta, on aina hyvä kertoa hoitajalle omasta pelostaan, jotta he voivat huomioida tämän tilanteessa. Onneksi näihin tilanteisiin joutuu kuitenkin useimmiten aika harvoin.

Hyvää kesää sinulle toivottaa,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Eiii!!

Mul on siis huomenna hpv rokote ja mua pelottaa aivan liikaa! Tänään koulussa mua itketti ja en pystynyt keskittymään😖Mun yks ihana opettaja lohdutti mua ja anto tsemppiä. Mulle on kerrottu että kannattaa rentouttaa käsi ihan kokonaan ja hengittää ihan rauhassa että se ei satu. Mua pelottaa että mä en pysty hengittämään ja pitämään kättä rentona. Ja mua myös ahdistaa se että kun se piikki tulee mun käden läpi niin että se sattuu!😭

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”Eiii!!”,

Kiitos viestistäsi!

Rokotteen ottaminen voi olla todella jännittävää, joten on luonnollista että sinua itketti, etkä pystynyt keskittymään. Ihana kuulla, että opettaja lohdutti ja tsemppasi sinua!

Käden rentouttaminen ja rauhallinen hengitys ovatkin oikein hyviä keinoja, mutta jos kovasti jännittää, niin nämä eivät ole välttämättä helppoja toteuttaa. Omasta jännityksestä ja pelosta kannattaa aina myös kertoa rokottajalle, niin hän osaa ottaa sen huomioon ja etenee rauhassa.

Voi olla, että olet jo saanut rokotteen, kun kirjoitan tätä vastausta. Jos haluat, voit kirjoittaa tänne, miten meni! 😊

Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Eiii!!

Moi, mun rokotus meni tosi hyvin!😃 Mä olin todella yllättynyt että se ei sattunutkaan. Mulla on ennen sattunu tosi paljon kun se piikki on menny ihon läpi mutta nyt se ei sattunu ja muistin pitää kättä rentona😊 Nyt musta tuntuu että en pelkää rokotuksia enää niin paljon.

moi

Mullakin on tosi paha piikkikammo ja saan lähi päivinä toisen koronarokotteen ja mua jännittää tooosssiii paljon kun ajattelen vaan paljonks se sattuu.

Saan onneks ottaa yhen kaverin sinne mukaan joka auttaa vähän mutta silti jännittää.

Mua ei auta mitkään hengitysharjoitukset tai musiikin kuuntelu. Oon saanu joka kerta paniikkikohtauksen joten oisko mitään toista tapaa saamatta paniikkikohtausta?

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”moi”,

Kiitos viestistäsi! Kurja kuulla piikkikammostasi sekä siitä, kuinka olet saanut paniikkikohtauksen rokotustilanteissa. Piikkokammo on todella yleinen, etkä ole yksin tämän pelon kanssa! Hienoa kuulla, että saat kaverisi mukaan ja se auttaa vähän jännitykseen. On kuitenkin luonnollista, että se jännittää silti.

Kerroit, että sinua ei auta hengitysharjoitukset tai musiikin kuuntelu. Nämä ovatkin sellaisia keinoja, jotka saattavat auttaa joitakin, mutta eivät kaikkia. Omasta pelosta kannattaa aina kertoa hoitajalle, joka antaa rokotteen. Voit myös kertoa, että olet saanut aikaisemmin paniikkikohtauksen ja sinua pelottaa, että saat sellaisen nytkin. Hoitajan on hyvä tietää pelosta, jotta hän osaa ottaa sen tilanteessa huomioon. Joskus hoitajalta saattaa saada myös vinkkejä pelon helpottamiseen.

Entä onko sinulla keinoja, jotka auttavat sinua siinä tilanteessa, kun saat paniikkikohtauksen? Entä oletko miettinyt, mitä toivoisit kaveriltasi rokotustilanteessa? Toivotko esimerkiksi, että hän rauhoittelee sinua, pitää kädestä kiinni tai on ihan vain läsnä vierelläsi? Voit kertoa toiveistasi kaverillesi, jotta hän osaa ottaa nämä huomioon.

Omista peloista on aina hyvä puhua ja hienoa, että kirjoitit pelostasi tänne! Toivotan sinulla paljon tsemppiä ja voimia rokotukseen! <3

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

piikkikammoinen

Hei! Meillä koulussa saa ottaa korona rokotteen, ja haluaisin ehkä, mutta en uskalla, koska pelkään niin paljon piikkejä:(

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”piikkikammoinen”,

Kiitos viestistäsi ja siitä, kuinka rohkeasti kirjoitit pelostasi tänne! Piikkikammo on hyvin yleistä, joten et ole pelkosi kanssa yksin.

Tuleeko sinulle mieleen keinoja, jotka saattaisivat helpottaa sinua pelottavissa tilanteissa? Näitä keinoja voi olla esimerkiksi rauhallinen hengitys, musiikin kuuntelu tai jonkun läheisen ihmisen tuki. Omasta pelostaan kannattaa myös aina kertoa hoitajalle, joka sinut rokottaa. Hoitaja on varmasti tottunut kohtaamaan piikkikammoisia potilaita ja mahdollisesti osaisi rauhoitella sinua myös.

Toivotan sinulle paljon voimia ja tsemppiä rokotukseen, jos päätät sinne mennä!

Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Nimetön

Moi! Miullakin on tosi paha piikkikammo ja huomenna pitäs mennä ottaa korona rokote.
Itkuun purskahtaminen, pelko, ahdistus ja pyörtyminen on aina läsnä kun tiedän että verikoe tai rokote on tulossa, tai kun istun odottamassa vuoroani, tai jos joku edes alkaa puhua asiasta.
Viimeksi kun miulta otettiin verikoe niin pääsin pelosta, itkusta ja ahdistuksesta yli kun ajattelin päässäni jonkun biisin sanoja ja yritin olla ajattelematta mitään muuta. Ajattelin huomenna käyttää samaa tekniikkaa, toivon kovasti että tälläkin kertaa se auttaa koska viime rokotteesta on jo aikaa.

eiiiiiiiiiiiiiiiii

Aina, kun olen saanut rokotteen, niin olen itkenyt, koska se on aina sattunut niin paljon. Haluaisin vinkkejä tähän piikkikammon tainnuttamiseen

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”Nimetön”,

Kiitos viestistäsi! Kerroit, että sinulla on tosi paha piikkikammo sekä itku, pelko, ahdistus ja pyörtyminen ovat aina läsnä, kun odotat vuoroasi tai joku edes puhuu aiheesta. Piikkikammo on todella yleistä, etkä ole yksin näiden tunteiden kanssa!

Mahtavaa, että olet löytänyt itsellesi tekniikan, joka auttoi verikokeessa! Tätä viestiä kirjoittaessani, sinulla on mahdollisesti ollut jo koronarokote. Miten siellä meni ja tuntuiko, että tekniikasta oli apua tälläkin kerralla?

Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ” eiiiiiiiiiiiiiiiii”,

Kiitos viestistäsi! Kirjoitit, että itket rokotteen saadessasi, koska se sattuu niin paljon. Rokotteen tai verikokeen ottamisesta tuleva kipu on hyvin yksilöllistä – joillakin se saattaa sattua enemmän kuin toisilla, kun taas jotkut kokevat, että se vain hieman nipistää. Jos rokote sattuu ja vielä lisäksi pelottaa, niin silloin voi tulla myös itku.

Kerroit, että haluaisit vinkkejä piikkikammon tainnuttamiseen. Voi olla, että olet lukenut vinkkejä jo tästä viestiketjusta, mutta listaan tähän joitakin vinkkejä, joita voit halutessasi kokeilla:

– Rokotusta odotellessa voit esimerkiksi hengitellä rauhallisesti ja kuvitella itsesi mukavaan paikkaan.
– Voit myös kokeilla musiikin kuuntelua.
– Voit pyytää esimerkiksi läheisen kaverisi mukaan ainakin odotustilaan. Joskus toisen ihmisen läsnäolo voi rauhoittaa.
– Voit kertoa rokotteen antavalle hoitajalle, että sinua pelottaa ja aikaisemmat rokotteet ovat sattuneet. Näin hoitaja osaa ottaa jännityksesi huomioon.

Täältä löydät pari rentoutusharjoitusta, joita voit kokeilla halutessasi: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/hyvinvointi/stressi-ja-rentoutuminen/

Toivottavasti näistä vinkeistä oli jotain apua piikkikammoosi! Joskus kammosta ylipääseminen voi ottaa aikaa, eikä se tapahdu hetkessä, joten olethan armollinen itsellesi. <3

Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Vastaa aiheeseen: järkyttävä piikkikammo…

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top