okei pikkusen taustatietoo, oon viillelly aiemmin ja on mul vielki halui viillellä, oon kamppaillu syömisen kaa ja oman kehonki kaa ja oon ollu jo pitkään huonos kunnos. eilen vai oliks se toissa päivän heitin roskii ne mil oon viillelly ja olihan se muuten hankalaa, itku siinä meinas päästä mutta oman terveyden takii se oli vaa pakko tehä. oon nyt jotenki sillee oppinu arvostaa kehooni mut mun on vielki hankala olla omas kehos ku joskus (päivittäin) tulee mieleen ne vanhat asiat, mitä oon tehny ja ajatellu kehostani.
oon jo melkei luovuttanu asian suhteen etten ehkä saa kunnollista apuu, koska vanhemmat ei kuuntele tai jos ne kysyy vaikka onko kaikki ok nii sanon vaa että joo. oon valehellu ittelleni et ei tää oo nii paha ja että ei mulla oo mitää traumoja, vaikka kyllä on ja kaikki ei oo hyvi. en vaa enää jaksa käsitellä tätä mitenkää ja haluisin taas v!!llellä, mutten anna ittelleni lupaa siihen. en mä enää ees osaa oikein kirjottaakaa mun tunteista, ei mikään enään oikein onnistu
Hei Spageli!
Kiitos, kun kirjoitit ja kerroit tilanteestasi!
Ensinäkin, olen todella ylpeä sinusta, että olet päättänyt olla viiltelemättä. Hyvä sinä! Se on yksi, iso askel kohti parempaa, vaikka halu satuttaa itseään olisikin vielä ajatuksissa. On todella hienoa kuulla myös, että olet oppinut hieman arvostamaan omaa kehoasi, vaikka välillä se tuntuukin hankalalta. Muutos kohti parempaa voi joskus olla hieman hidasta ja joskus voi jopa tuntua siltä, että tulee takapakkia. Apua on kuitenkin mahdollista saada. Joskus tulee vielä se päivä, kun huomaat, että et ajattele vanhoja asioita niin usein sekä olet aidosti iloinen ja tyytyväinen itseesi.
Toivon, että et luovuta avun hakemisen suhteen! Sinulla kaikki oikeus saada kunnollista apua, eikä sinun pidä jäädä yksin pahan olon kanssa. Joskus sitä voi olla vaikeaa myöntää itselleen, kuinka paha olo oikeasti on ja kuinka tarvitsisi oikeasti apua. Tunnistatkin todella hienosti, että olet valehdellut itsellesi ja nyt tunnistat, että kaikki ei ole laisinkaan hyvin.
Mainitsit, että vanhempasi eivät kuuntele tai jos he kysyvät voinnistasi, niin sanot, että kaikki on hyvin, vaikka ei ole. Todella ikävä kuulla, että sinulla on tuollainen kokemus, etteivät vanhempasi kuuntele sinua. Sinulla on oikeus tulla kuulluksi ja vanhempiesi tehtävänä on olla tukenasi. Miltä sinusta tuntuisi yrittää ottaa asiaa puheeksi vielä heidän kanssaan? Jos kertoisit, että sinulla on olo, että he eivät kuuntele, etkä aina ole pystynyt rehellisesti kertomaan todellista vointiasi?
Joskus voi olla helpompaa kertoa jollekin oman perheen ulkopuoliselle aikuiselle. Itsetuhoisiin ajatuksiin ja tekoihin olisikin tärkeää saada tukea myös ammattilaiselta, vaikka myös läheisten tuki on tärkeää. Ammattilainen osaa tukea sinua itsetuhoisten ajatusten käsittelyssä, eikä sinun tarvitse yksin jaksaa käsitellä niitä.
Keskustelutukea on mahdollista saada koululta terveydenhoitajalta, kuraattorilta tai psykologilta. Avun tarpeestaan voi kertoa myös esimerkiksi tutulle opettajalle tai muulle koulun työntekijälle, joka osaa auttaa sinua asiassa eteenpäin. Apua on mahdollista saada myös oman paikkakunnan terveysasemalta. Pääasia, että kerrot voinnistasi jollekin luotettavalle aikuiselle.
Muistathan, että aina voi soittaa myös meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattailemaan tai kirjoittaa nettikirjeen, jos haluaa jutella luottamuksellisesti ja nimettömästi. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Olit todella taitavasti osannut sanoittaa tunteitasi tässä viestissäsi, vaikka itse koitkin, että et enää osaa. Asioilla on mahdollisuus muuttua parempaan, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Älä jää yksin!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä