Hei.
vertauskuvallinen tarinatuokio lapset!!
[Osa tekstistä poistettu]
Koska on minun vuoroni?
Odotan ja odotan.
Kun pääsen kassalle, en voi maksaa.
He painavat sen villaisella, kuten aina.
Menen kaupasta ulos, tyhjin taskuin. Ulkona viima käy luihin. Viima on jo seurannut minua, siitä asti kun minä olen syntynyt sairaalassa.
Olin toivottu, mutta en oikeastaan sittenkään.
Kävelen harmaiden peltojen ja ränsistyneiden talojen. Ihmisiä kävelee vierelläni, mutta en tunnista heitä. Heidän kasvonsa vääristyneet, kehot kauhtuneet. Asun syrjässä, asun yksin.
Eihän kukaan minua kaivannutkaan oikeasti.
Alkaa sataa. [osa tekstistä poistettu]
Ok, siinä kaikki tällä kertaa lapsoset!
Nähdään ensi kerralla!
Hei.
Kiitos taitavasti kirjotetusta tarinastasi. Olet osannut kirjoittaa kertomuksen, joka saa minut miettimään miten sinä voit.
Jäin tarinasi pohjalta miettimään, josko koet itsesi yksinäiseksi tai ulkopuoliseksi? Josko olet yrittänyt kertoa ihmisille siitä, miten voit mutta olet saanut kokemuksen siitä, ettei kukaan ota sinua tai sinun kertomiasi asioitasi vakavasti? Jos näin on, on se hyvin surullista, eikä niin saisi missään nimessä käydä. Sinä olet tärkeä ja sinun asioillasi on väliä!
Tarinan pohjaltasi voin vain pohtia, josko asiat ovat sinun omiin kokemuksiisi pohjautuvia asioita mutta haluan, että tiedät, että oli tilanne mikä tahansa, et todellakaan ole yksin ja apua löytyy aina. Haluamme mielellämme olla tukenasi, jos haluaisit kertoa omasta olostasi enemmän tai jos vain kaipaisit juttukaveria. Meille voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen (suomeksi 116 111 och på svenska 0800 96 116), chatata tai kirjoittaa nettikirjeen (https://lasten-ja-nuorten.kirjepalvelu.mll.fi/). Palvelumme ovat aina ilmaisia ja nimettömiä, joten voit huoletta kertoa tai kirjoittaa ihan mistä ikinä haluat.
Toivon kaikkea hyvää sinun syksyysi!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Kiitos.
Oikeastaan, kyllä?? Ja omien kokemusten pohjalta. Mitenkäs muutenkaan???
Siis, minulla epäillään autismin kirjossa olevaa asiaa. ( en ala selittämään muuta, päättele itse,,,, )
Tunnen itseni jotenkuten ulkopuoliseksi.
Mielestäni se on aika lievää, mutta silti.
Huomautan, että minua ei syrjitä asiastani, ei.
Useimmat luokkatovereistani ei edes tiedä tästä, ja vaikka he tietäsivät, he eivät jättäisi minua ulkopuolelle.
He vain ärsyttävät minua, koska vain Tiktok,
roskaruoka, ja idolit näyttäisivät kiinnostavan heitä. Tiedän että asian laita ei ole näin.
Koulussani on hieman yli 300 oppilasta.
Miten minä voin olla ulkopuolinen siinä tilanteessa?
Helposti.
Tietysti.
Takaisin asiaani.
Noin kolmen kuukauden sisällä minut lähetetään aivopaikkaan tutkimaan [osa tekstistä poistettu]
Jos luit tämän, onneksi olkoon. Siinäpä se.
Illanjatkoja.
Hei.
Kiitos taas viestistäsi. Onpa ikävä kuulla, että tosiaan tunnet itsesi ulkopuoliseksi. Vaikka ihmisellä olisi monta ystävää ympärillään voi silti tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Välillä se on hetkellistä, välillä näin voi tuntea pidemmänkin aikaa. Ulkopuolisuus tunteena on usein oma sisäinen kokemus, eikä se aina edes näy ihmisille ympärillä. Välillä voi jopa olla hyvä kertoa ulkopuolisuuden tunteistaan ystävilleen. Mitä sinä tästä ajattelet, voisiko asiasta kertomisella olla vaikutusta kokemukseesi ulkopuolisuudesta?
Muistutan vielä, että jos haluat asiasta jutella kanssamme nimettömänä ja luottamuksellisesti, voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen, kirjoittaa nettikirjeen tai chatata. Olemme mielellämme tukenasi.
Hyvää syksyn jatkoa sinulle toivoo,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Lehmäkala, oot tosi hyvä kirjottamaan! 👏