Mun 14 vuotiaalla ystäväl on anoreksia. Se ei haluu tulla kouluun kosk sen muut ystävät pakottaa sen syömään kouluruokailus ”älyttömästi” esim. takavarikoimal sen kännykän ja uhkaamal et kertoo sen vanhemmille jos se ei syö. Nää sen ystävät yrittää myös meijjän keskustelus pakottaa sitä ’takasin terveeks’.
Ny se on ollu kolme päivää pu pois koulust ja laihtunu siin ajas kaks ja puol kiloo. Huomenki se aikoo olla pois. Se on kyl ennenki ollu tän takii pois koulust mut ennen vaan yks päivä kerrallaa. [osa tekstistä poistettu] Me ollaan sen kaa keskustelutu täst kosk mulki on jonkillaista alkavaa syömishäiriöö.
Mä lupasin et en kerro kellekkää, mut en haluis jättää sitä vaan yksin, kosk se myös sano mulle et sinänsä haluis olla terve et vois kunnioittaa itteensä.
Mua pelottaa et se laihduttaa ittensä tosi laihaks kunnes sen vanhemmat huomaa, mut en haluis päästää sitä niin pitkälle. Ku se on myös tosi lahjakas koulus ja tykkää olla siel.
Mitä voin tehä??
Heippa!
Ymmärrän hyvin sinun ja ystäviesi huolen. Syömään pakottaminen ei tietystikään ole oikea keino saada kaveriasi voimaan paremmin, vaan se luultavasti juurikin kasvattaa ahdistusta ja aiheuttaa tilanteiden välttelyä, kuten esim. tätä koulusta lintsaamista. Tärkeää on, että ilmaisee huolensa ja sen, että on valmis tukemaan ja auttamaan hakemaan apua. Silloin, kun on todella iso huoli läheisestä, ei ole väärin kääntyä aikuisen puoleen. Vaikka kaveri ensin loukkaantuisi luottamuksen rikkomisesta, hän luultavasti osaisi ennen pitkää ymmärtää, että kaveri ei nähnyt muuta vaihtoehtoa ja toimi ajatellen hänen parastaan. Ihanteellista olisi, että kaverin saisi kannustettua juttelemaan aikuiselle itse tai tuettuna.
Minua huolestuttaa se, että sinulla itselläsikin on syömisen kanssa pulmia. Se on asia, joka on aina otettava vakavasti ja siihen on hyvä puuttua ajoissa. Sinä varmasti ymmärrät ystävääsi, mutta olisi tärkeää, että te molemmat saisitte sellaista apua, joka tukee syömisen normalisointia ja henkisen olon paranemista. En tiedä, oletteko toisillenne paras tuki siihen, mitä ajattelet? Tuli mieleen, että pystyisittekö yhdessä tuumin mennä terveydenhoitajan juttusille ja kertoa, missä mennään? Ihana kuulla, että ystäväsi haluaisi olla terve, se on jo hyvä ensiaskel sille, että rohkaistuu hakemaan apua aikuiselta. Toivon, että sinäkin haluat saada syömisen ja siihen liittyvät ajatukset ja tunteet tasapainoon?
Eli mitä voit tehdä: voisit jutella kaverillesi kahden kesken ja kertoa, että ajattelet teidän molempien olevan niin hyviä tyyppejä, että ansaitsette nauttia elämästä. Olette ystäviä ja teillä molemmilla on nyt haasteita syömisen kanssa ja se on vakava juttu. Voit kertoa, että olet tosi huolissasi hänestä ja pidät häntä lahjakkaana ja tosi tärkeänä etkä halua hänen vaarantavan itseään. Etkä halua itsesi tai hänen vajota sellaiseen synkkyyteen, jota pitkään jatkuneet pulmat syömisen kanssa aiheuttavat. Ehdottaisit, että päivänä x menisitte yhdessä terkkarin (tai jonkun muun aikuisen) puheille ja kertoisitte molempien tilanteesta. Yhdessä tukisitte toisianne ja päättäisitte taistella syömispeikkoa vastaan.
Voit tai voisitte myös soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen 116 111 ja puhua siellä aikuisen kanssa luottamuksella ja nimettömänä ihan kaikesta, mikä sinua tai teitä askarruttaa. Puhelin on maksuton.
Voi kunpa voisin näyttää teille sellaista peiliä, jonka kautta näkisitte itsenne niin kauniina ja arvokkaina, kuin mitä olette! Mihinkään muottiin tai malliin ei tarvitse itseään sovittaa, vaan omana itsenä oleminen on hienointa ja SE, että pitää itsestään huolta. Ei ole yhtä oikeaa muottia tai mallia, johon meidän jokaisen pitäisi sopia, vaan on niin monta muottia, kuin on ihmistä – jokaisella se omannäköisensä.
Muista kehua itseäsi ja ystävääsi/ystäviäsi joka päivä ihan pienistäkin jutuista. Positiivisen palautteen voima, niin itselle kuin muille, on arvaamattoman iso!
Voimia ja rohkeutta!