Mul on ongelma, jota oon miettiny jo pitkään. Mut siis asiaan, oon usein ärtyisä kavereille, tiuskin niille, mut en voi sille mitää se vaan tulee. Huuan ja kiukuttelen kaikille kavereille ja samassa talossa asuville, eli perheelleni. Oon miettiny et johtuuko tämä uuesta koulusta ku jouduin vaihtaa koulua kun menin 8luokalle. Mie siis huuan kavereille,ja sen takii en näekkään niitä kovin usein ku ei ne jaksa mun huutoa. Mä en kestä tätä kauvaa, oon puhunu tästä äitille mut ei se mitää välitä. Luulee vaa et mie höpisen turhia ja että haluan saaha huomiota. Mul on iha normi seura tuolla uuessa koulussa, mutten pysty siellä olemaan normaali (edellisen koulun kavereit en siis nää useaa). Kaveripiiri tuolla uuessa koulussa ja edellises koulus nii oli sellasii jokka ei juo eikä polta, ne on siis suhtkoht normaaleja.
Anteeks et täst tuli sekava mut oon väsyny, ja kirjotin tän puhelimella.
Oon siis tyttö, 14v
Kuulostaa kyl tutulta. Monesti sitä tulee purettua omaa stressiä ja painetta kiukuttelemalla niille, jotka sattuu olemaan siinä lähimpänä ja läheisimpiä. Se on ihan tavallista. On tietenki tärkeetä myös miettiä itsekseen, mistä kiukunpuuskat johtuu? Onko koulussa tai muuten elämässä suorituspaineita, jotka purkautuu kiukkuna? Myös menkkojen aikaan tulee kyl tiuskittuu ja se johtuu hormoonitoiminnasta, vaikka ois kyl kiva jos pystyisin itekki sitä sen aiheuttamaa tiuskimista hillitteen. Joskus se kiukku vaan tulee. Kokemuksesta voin sanoa että esim lenkkeily voi auttaa. Liikunnasta tulee muutenki kiva olo ja varsinki on hyvä purkaa kiukku repäsemällä oikeen ripee lenkki. Sen jälkeen on paljon parempi olo. Myös jos tykkäät vaikka maalata tai vastaavaa, kirjotella tekstejä ja silleen purkaa tunteita, niin sekin toimii! Kuulostais myös, että sulla olis ikävä sun kavereita entisestä koulusta. Pitäkää yhteyttä, kyl nekin varmasti ikävöi sua eikä ois halunnu et vaihat kouluu!
Heippa,
todella kurjaa, että paha olo on päässyt taas palaamaan. Mutta tiedätkö – se ei ole mitenkään sinun syytäsi tai epäonnistumisen merkki. Paha olo ei ole sinun valintasi. Jokaisella meistä voi mennä (ja yleensä jossain vaiheessa meneekin) asiat alamäkeä, mutta sieltä on aina reitti ylämäkeen. Se, että hakee apua ja myöntää, että nyt on huono olla, ei ole luovuttamisen tai toivottomuuden merkki vaan juurikin päinvastoin! Se osoittaa rohkeutta ja on ensimmäinen askel kohti parempaa oloa.
Itselleni tuli mieleen kaverisuhteistasi, että ne ovat vielä aika alussa. On helpottavaa kuulla, että sinut on otettu koulussa lämpimästi vastaan ja olet tutustunut heti uusiin ihmisiin siellä. Luultavasti muut/osa heistä ovat tunteneet toisensa jo pitempään ja ystävyys on ehtinyt syventyä ja toisiaan opittu tuntemaan paremmin. Voisiko olla, että ajan kanssa myös sinun ja uusien ystävien suhde syvenee ja koet yhä enemmän olevasi osa porukkaa myös vapaa-ajalla? En usko, että heillä on yhtään tylsempää sinun kanssasi. Se, että löytää ne yhteiset hauskat jutut ja luottamuksen, vaatii usein juuri sitä aikaa. Sitä paitsi kun vietetään aikaa yhdessä, molemmat/kaikki ovat vastuussa siitä, kuinka kivaa tai tylsää on, eikö vaan? Ei siis ole vain sinun vastuullasi saada toiselle ja teille tosi viihdyttävää yhdessäoloa. Laita vaan rohkeasti viestiä heille päin vapaa-ajalla tai kun olet kipeänä. Anna ajan kulua ja luota siihen, että ystävyyssuhteet syvenevät vielä.
Koulupsykalla on muuten vaitiolovelvollisuus. Eli teidän väliset keskustelut pysyvät vain teidän kahden välisinä ja kannattaa sanoa/kysyä avoimesti luottamuksellisuudesta. Hmmm.. mietin, että onko kouluspsykalla sähköpostiosoitetta tai numeroa, johon voisi laittaa viestiä keskusteluajasta? Siinä voisi mainita, että et haluaisi poissaoloa. Ehkä psyka voisi järjestää yhteistyössä opettajan kanssa, että voisit käydä siellä juttelemassa. Entä voisiko psykan luona käydä lyhyemmän koulupäivän jälkeen tai ennen koulua myöhäisempänä aamuna?
Jos kaverisi sattuisivat kyselemään, että miksi et ollut esim. tunnin alussa paikalla, niin voit kuitata asian toteamalla, että kävit hoitamassa yhden sovitun asian, esimerkiksi. Ja tuskin kaverisi säikähtäisivät, vaikka kertoisit rehellisesti käyneesi psykan juttusilla, koska sinulla on joitain mieltä painavia asioita.
Muistathan, että voit aina soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen, kirjoittaa nettikirjeen tai käydä juttelemassa meidän chatissa. Ne ovat kaikki luottamuksellisia ja nimettömiä.
Muista, että olet aivan ihana, tykättävä ja fiksu nuori!
Halitsempit Sinulle!
Moikka!
Uskon tosiaan että terkka sanoi ihan oikein. Mullakin oli tossa pari vuotta tosi ahdistava olo kokoajan ja päivät saattoi mennä itkiessä. Keskeytin koulunkin pariksi viikoksi koska kukaan ei tiennyt mistä se olo ja sekavat tunteet johtui, mutta se meni kyllä ohi ja aina välillä oli parempia jaksoja millon ei ahdistanut niin paljon/ollenkaan.
Eli luulempa että ongelma on ihan iässä jos sulla ei mielestäsi ole suurempia aiheita mistä olla ahdistunut kokoajan?
Ahdistusta voi kyllä yrittää vähentää esim. harrastuksilla ja mielekkäällä tekemisellä, pahan olon tai sairauden kanssa ei koskaan kannata jäädä yksin murehtimaan kaiken maailman asioita vaan vaikka uudella harrastuksella ja kavereiden/perheen kanssa ololla voi ohjata ajatuksia pois ahdistavista jutuista :)
Myös terkalle tai vanhemmille voit puhua jos siltä tuntuu ja täällä MLLn sivuilla on myös mm. chat, kirjepalvelu ja lasten ja nuortenpuhelin.
Kerroit myös että haluaisit erota kirkosta mutta saat erota vasta rippikoulun jälkeen.
Myös ilmeisesti uskonnontunnit ahdistavat sua?
Mua kiinnostaisi tietää, mikä sua ahdistaa vai ihan muuten vaan koet uskonnon ja uskonnontunnitkin ahdistavina?
Kirkko ei pakota olemaan osa kirkkoa eikä voi myöskään pakottaa siihen liittymistä vaan eroat kirkosta jos siltä tuntuu, mutta jos joskus tulet vaikka toisiin aatteisiin, kirkko on varmasti enemmän kuin iloinen saadessaan sinut ”takaisin”.
Jos sua ahdistaa uskonnossa tosiaan joku tietty juttu mistä olet selvillä, voisitko vaikka jutella jonkun, esim. uskonnon opettajan tai kirkon työntekijän kanssa? Mm. netissä (kirkonkin) erilaisilla sivuilla on monia tämän tyyppisiä keskustelusovelluksia jos sua kiinnostaa, ja täällä MLLnkin sivuilla kyllä kuunnellaan ja sain mahtavaa apua myöskin uskonasioihin liittyen.
Haluaisin nyt halata sua, toi olo ihan varmasti lähtee ja tiedän tunteen paremmin kuin hyvin. Jaksa vielä vähän aikaa niin elämä kyllä hymyilee, ja kertomasi mukaan sulla elämässä menee kuitenkin suht hyvin joten niistäkään ei onneksi tarvitse huolehtia!
Paljon siunausta ja tsemppiä sinulle! Jumalakin kyllä pitää huolta meistä ja rakastaa vaikkei uskottaisikaan, ja antaa kyllä sen uskon lahjan jos halutaan ottaa se vastaan.
Pää pystyyn ja pienillä tekemisillä yritä ohjata ajatuksia muualle :)
Voi kuule, sä et oo yksin. Mulla on samaa melkeen koko ajan, tai siis pelkään asioita mitä kuulee ja näkee koulussa et mitä ihmiset on tehny itelleen ja sitä pelkää et ite tekee joskus samaa, jos alkaa menee huonosti, vaikka pelko on tavallaan epärealistinen, sillä mulla itellä esim menee tosi hyvin koulussa ja kotona ja kavereiden kanssa, mutta tää mun ahdistus on vaan tämmöstä entä jos jotain tapahtuu entä jos alkaa menee huonosti..? jne.. Itken välillä ja oon käyny terveydenhoitajalla ja psykologilla, auttaa! Mutta et oo yksin, et ikinä! Rohkeutta ja tsemppiä <3