mä en jaksa sitä että kun mulle tulee vähän parempi olo nii taas se muuttuu siihen samaan mitä aina. mun isä, kerto mulle että mulla saattaa olla adhd mut ei sitä ite voi diagnosoida tietenkään ja olla varma siitä. mä itekin oon ajatellu sitä mut en haluu uskoo. mä en vaan v*ttu yksinkertasesti jaksa, en tätä oloa, sitä että pitää feikata kaikki, se et mun pitää salata kaikki itse tuhosuus [Osa tekstistä poistettu] haluisin vaan huutaa ja kertoo kaikille mut ei täs maailmas voi noin vaan kertoo jollekin ja toivoo et se tajuis sua. mä oon ilone jos on ne 5 minuuttii ku en tunne mitään. mulla on psykiatristi jolla käyn kerran kk mut mitä apuu siitä on jos sä valehtelet sillekin. kotona asiat on paremmin nykyään. mut mä oon yksin, kotona, koulussa ja mun on vaan pakko jaksaa ja hoitaa kaikki nää mun mielenterveyteen liittyvät asiat. koska mun isää mä en nää niin paljoa ja äidin kaa asun samassa kämpässä mut ei me puhuta näistä asioista tai muutenkaa paljoo mistään. jos en muusta voi olla ylpee ittestäni nii siitä et osaan näytellä koska on vaan pakko. kyllä se mun isäkin tietää et meen psykiatrille mut ei se paljoo sitä taida ajatella koska se ei ikinä nää sitä kun mä itken. sillä on toinen perhe. kenen kanssa mä ja mun velikin vietetään aikaa ja ne on mukavia. mut mä joskus toivoisin et ois ees yks päivä et saisin olla sen ja mun veljen kaa ja et se päivä menis niin et sen ei tarvis huutaa mulle tai menettää hermoja. tai laittais mulle yhtään vastuuta. ja kohta taas tulee se kevät jota mä vihaan. mä meen taas kouluun, tulee lisää paineita, murheita ja vastuuta. ja opettajat luulee et mul on kaikki okei koska wilmassa näkyy vihreetä siitä et oon pitäny kynää kädessä ja kattonu kirjaan.
mua ei kiinnosta jos joku ei lue tätä tai vastaa [Osa tekstistä poistettu]
Hei winter bear 🐻❄️❄️,
Kiitos, kun rohkeasti kirjoitit tilanteestasi! Poistin lyhyitä kohtia tekstistäsi, joissa kuvailit itsetuhoisuutta tarkemmin. Olen kuitenkin lukenut viestisi kokonaan.
Oli ikävää ja huolestuttavaa lukea, kuinka huonosti olet voinut. Huonosta olosta ja itsetuhoisista ajatuksista voi joskus tuntua vaikealta tai melkein mahdottomalta kertoa kenellekään. Jo se, että kirjoitit tilanteestasi tänne Nuortennettiin, on jo iso askel, hyvä sinä! Voit olla ylpeä myös itsestäsi, että käyt ammattilaisen kanssa juttelemassa, vaikka et olisikaan ihan rehellisesti uskaltanut kertoa ajatuksistasi.
Mielenterveyden haasteisiin on aina tärkeää saada apua ja tukea, eikä sinun tarvitse jaksaa yksin. Joskus esittäminen, että kaikki on hyvin, voi tuntua helpoimmalta vaihtoehdolta, mutta pidemmän päälle se tekee omasta olosta usein vielä huonomman. Kun uskaltaa rehellisesti kertoa ajatuksistaan ja voinnistaan, niin se mahdollistaa myös sen, että lähellä olevat aikuiset pystyvät auttamaan sinua parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Miltä sinusta tuntuisi ajatus, että kertoisitkin ihan rehellisesti voinnistasi jollekin, esimerkiksi psykiatrillesi tai vanhemmillesi? Tai tuleeko sinulle mieleen joku muu aikuinen, kenelle tuntuisi hyvältä ja turvalliselta kertoa? Jos sanoisit, että haluaisit kertoa jotakin, mutta sinua mietityttää tajuaako kukaan? Jos puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta tai mahdottomalta, niin voit kokeilla myös kirjeen kirjoittamista. Olet nimittäin todella taitavasti osannut sanoittaa tunteitasi ja ajatuksiasi tässä viestissä!
Mainitsit viestistäsi myös, että isäsi ja myös sinä itse epäilette, että sinulla saattaa olla ADHD. Vain lääkäri pystyy tekemään diagnoosin ja asiasta kannattaa aina jutella ammattilaisen kanssa, jos itseä mietityttää. Mahdollinen diagnoosin saaminen voi herättää monenlaisia tunteita, mutta se mahdollistaisi sen, että saisit oikeanlaista tukea itsellesi. Oli sitten diagnoosia tai ei, niin haasteisiin on hyvä aina saada apua!
Kirjoitit myös isästäsi ja kuinka vietätte aikaa hänen uuden perheensä kanssa. Kiva kuulla, että he ovat mukavia! Sinulla oli kuitenkin toiveita isällesi, mitkä ovat hyvin ymmärrettäviä. Tuntuisiko sinusta, että pystyisit kertomaan näistä toiveista isällesi? Joskus omien ajatusten ja toiveiden sanominen ääneen voi synnyttää hyvää keskustelua ja tiedä vaikka saisitkin sen seurauksena enemmän keskinäistä aikaa isäsi ja veljesi kanssa.
Tätä viestiä saattavat lukea muutkin, ketkä painivat erilaisten mielenterveyden haasteiden kanssa ja haluan vielä yleisesti sanoa, että vaikeiden ajatusten ja itsetuhoisuuden kanssa ei pidä koskaan jäädä yksin. Apua voi hakea koululta esimerkiksi terveydenhoitajalta tai kuraattorilta. Myös terveyskeskuksesta voi hakea apua.
Meillä Nuortennetissä on myös ilmainen Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) sekä chat ja nettikirjepalvelu: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/ Palveluissamme pystyt anonyymisti juttelemaan ihan mistä aiheesta tahansa.
Olet tärkeä ja arvokas! Muista, että vaikka nyt olo tuntuisikin toivottomalta, niin tulevaisuudessa on vielä tulossa monia hyviä ja valoisia hetkiä. <3
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä