Hmm en tiiä mitä kirjottaisin tähän, mul on nii paljon kaikkee…
Oon siis kohta 13v tyttö. Mulla on lähiaikoina ollu paljon ”outoja” oikeestaan ahdistavii ajatuksii. Esim. jos laitan tiskejä ja otan jotain terävää veistä pois tiskikoneesta, mulle tulee ns. ”syyllinen olo”, koska koskin johonki josta vois olla vaaraks, ja pelkään et satutan itteäni sillä.
Vaikka mä en koskaan tekis niin.
SITTEN, yhtenä päivänä luin kännykältäni yhestä mielenterveyden häiriöstä, ocd:sta. Mä huomasin et suurin osa sen sairauden merkeistä sopii muhun.
(tässä kohtaa jos et tiiä mikä on ocd, voit käydä googlaamassa)
Tässä olis jotain mun ”tapoja” jotka täsmää ocd:hen:
-Pelkään siis ihan vakavasti asioita jotka ei suurinpiirtein ees oo mahdollisia. Yks yleinen on et tuun sokeaks jos katson tiettyjä asioita. Ja sit jotta mä EN tulis sokeeks, mun pitää ”pitää mun käsiä mun kasvoilla” oikeella tavalla. Jos en tee niin, nii rupee ahdistamaan hirveesti
-Jos mua vaikka särkee päähän, alan HETI ylireagoimaan. Voin käytännössä ottaen olla 100% varma että mulla on joku aivosyöpä tai joku ja nyt mä kuolen. Meen ihan paniikkiin.
-Mulla on ihme tarve pitää tiettyjä tavaroita esim. värijärjestyksessä. Ja niiden tavaroiden pitää olla JUST eikä melkein oikeilla paikoilla. Jos joku niitä siirtää, saa mun raivon niskaansa. Enkä itekään tiedä miks. Niiden vaan pitää, tai muuten ne on ”väärin”. En tiiä mitä se ”väärin”, myöskään on…
-Googlaan kaikkee. Siis sairauksia. Ja ihmisten kuolemansyitä. Teen sitä joka päivä. Mä siis tietosesti etsin jotain uutisartikkelii ihmisten sairauksista, kuolemista, ja siitä kuinka porukka pahoinpitelee toisiaan. Mun mielessä syy tälle on että ”osaan varautua jos mulle joskus käy jotain tällasta”. Ne tarinat sit tarttuu mun mieleen ja rupeen panikoimaan niistäki. Ehkä järkyttävintä täs on se, että tein tätä jo joskus 8v:nä. Ja olin sillonki yhtä ahdistunu.
-On olemassa huonoja ja hyviä numeroita. Eikä täs oo kyse edes mistään pariton/parillinen järjestelmästä, vaan ”oikeille” numeroille ei oo mitään kaavaa. Mä vaan tiedän mitkä numerot on oikeita. En myöskään voi tehdä jotain asioita jos kello ei oo oikean verran.
-Mulla on ylisuojelevainen reaktio mun tietoturvaan. Tästä voi osittain ”syyttää” mun äitiä, sillä se menee aina ihan hysteeriseks, jos kuulee esim. et joku meidän perheestä on julkassu nimensä netissä tai jotain… Mut mun pelot onki vielä järjettömämpiä. Multa esim. vaatii tosi paljon et pystyn ees kirjottamaan tätä. Pelkään et jotenkin, jos lähetän tän tekstin, mun vanhemmat saa jotenkin ihmeellisesti tietää. Suurin piirten, et mun iskälle tulee puhelimeen viesti että ”***** on lähettäny nuortennettiin pitkän viestin, mene heti lukemaan ja raivoamaan tyttärelles” miksköhän mun iskä mulle tästä suuttuis…?
-Sitten mul on kaikkia ihme tapoja joita ainä toistan. (älä asti katukivetyksen ”reunoille”, hyppää joka toisen portaan yli, älä pistä käytettyä vaatetta takasin vaatekaappiin yms.)
-Tää on tavallaan vanha juttu, mut laitain kuitenkin tähän, koska tää oli ehkä se ”kaikkien aikojen” ahdistavin. Eli siis kun olin about 6v, mulla oli JÄRKYTTÄVÄ pöpökammo. Erityisesti tää koski oksentamista. Mulla oli tietty käsienpesurutiini, en saanut ikinä koskaan puhuu oksentamisesta, koska sillon se muka tulis mulle, mun piti aina ottaa tietyl tavalla ruokaa lautaselle, en voinu koskee ovenkahvoihin tai vessan lukkoihin (sitä en tee edelleenkään) oli myös muuta mut en muista ku siitähän on aikaa. Ja jos joku oksensi, menin ihan lukkoon. Joko kävelin vaa ympyrää ajatuksissa kaiken maailman kauhukuvat, tai painuin vessaan pesemään käsiäni kymmenen minsaa putkeen. Ja tästä kammosta pääsin eroon vasta n. 3 vuotta sitten.
Tätä listaa vois jatkaa vielä paljon, mut muuten tää mun romaani vaa kasvais. Kuten tosta voi päätellä, mulla on ollu näit ”oireita” niin kauan ku muistan. Kokoajan tuntuu pahemmalt. Ton tekstin ocd:stä löysin mun loputtomien googlailujen seurauksena. Etin netistä sellasen ”ocd-testin (kato googlesta eka tulos haulle ocd testi) ja sain kai 46 pistettä… raja siihen et testin tekijäl saattaa olla ocd oli 21. En voi tietenkää olla tästä varma koska mitään lääkärinlausuntoohan mulla ei oo, mutta oli mitä oli, mua ahdistaa, miten mä saan apuu?? En oikeen pysty vaa kävelee vanhempien eteen sillee ”joo siis mun täytyis päästä johonki, oon tositosi ahdistunu”
Mitä mä siis teen??
Mä tajusin vast ku olin lukenu tän jutun läpi, et kuinka huono olo mul oikeesti on… Oon vaa aina jotenki vähätelly kaikkee.
Tervehdys!
Kiitos viestistäsi! Olipa hyvä, että päätit kirjoittaa ajatuksistasi ja huolistasi tänne Nuortennettiin. Kuten itse totesitkin, jo pelkkä kirjoittaminen jäsensi oloasi ja sai sinut ymmärtämään, kuinka paha olo sinulla on ja sitä kautta rohkaistuit hakemaan itsellesi apua.
Kerrot, että sinulla on ollut lähiaikoina ahdistavia ajatuksia ja lisäksi olet pohtinut, että useat tapasi voisivat ollakin pakko-oireita. OCD eli pakko-oireinen häiriö on sairaus, jossa ihminen pyrkii hallitsemaan ahdistavia ajatuksia toistamalla rituaalinomaisesti jotain toimintoa, joka hetkellisesti helpottaa ahdistavia ajatuksia. Pakkoajatukset ja -toiminnot eivät vielä kerro itse sairaudesta, vaan pakkotoimintoja ja -ajatuksia esiintyy suurimmalla osalla ihmisistä jossain vaiheessa elämää, kuitenkin lievässä muodossa.
Kerrot ahdistavien ajatusten nousevan pintaan esimerkiksi kotitöitä tehdessäsi. Ahdistavat ajatukset usein ilmestyvät silloin kun niitä vähiten odottaa ja mitä enemmän niitä yrittää vaientaa, sen sinnikkäämmin ne nousevat pintaan. Niissä hetkissä voi yrittää palauttaa mieleen, että ajatukset eivät satuta ketään ja ajatukset, kuten tunteetkin ovat hetken aikaa olemassa ja sen jälkeen vaihtuvat toisiin.
Kuvailet lisäksi viestissäsi erilaisia tapoja, joista osa on ollut sinulla niin pitkään kuin muistat. Osa näistä tavoista liittyy esimerkiksi tarpeeseesi pitää tavarat järjestyksessä ja asiat hallinnassasi. Erilaiset tavat, pelot ja huolet kuuluvat elämään, ja meillä kaikilla on kausia ja hetkiä, kun nämä nousevat pintaan hanakammin.
Olennaista on se, että jos nämä tavat alkavat rajoittaa elämääsi ja ne häiritsevät jatkuvasti tekemisiäsi ja ajatuksiasi, on syytä kääntyä jonkun aikuisen puoleen. Jos puhuminen tästä vanhemmille tuntuu hankalalta, ehdotan että näytät kirjoittamasi kirjeen joko vanhemmillesi tai vaihtoehtoisesti koulussa terkkarille tai kuraattorille. He ovat koulussa juuri teitä oppilaita varten ja osaavat auttaa tämän kaltaisissa asioissa.
Kerroit myös, että olet onnistunut pääsemään pöpökammostasi ja jatkuvasta tarpeesta pestä käsiä. Voit olla ylpeä itsestäsi ja tämä kertoo myös siitä, että niistä häiritsevistä ajatuksista ja tavoista on mahdollista päästä eroon oikean avun kanssa!
Me Lasten ja nuorten puhelimessa (p. 116 111) ja chatissa olemme myös tukenasi, jos sitä tarvitset! Olemme auki vuoden jokaisena päivänä ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella.
Pyydä rohkeasti itsellesi apua, olet sen arvoinen!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Kiitos vastauksesta:)
Niinku mä jo sanoinki, nii mulla on ollu näitä tapoja aina, mut niin lievästi, et oon vaan kutsunu itseeni perfektionistiks. Tän vuoden aikana kaikki vaan niinku räjähti käsiin :D. Tai oli mulla sillon ku alotin koulun nii muistaakseni aika vaikeeta, mut sillon mä en osannu mitenkää ajatella et se olis epänormaalia.
Jotku mun kaverit tietää jotai tästä. En siis oo pitäny mitää avautumiskeskusteluu niitten kans, mut ne nyt vaa tuntee mut hyvin, ja tietää et mulla on outoja tapoja ja säikähdän tyyliin kaikkea. Mun ahdistuksesta ne ei kyllä tiedä. Muutamien kavereiden kans mulla on ”helppo” olla. Eli kaikki ahdistus yleensä jotenki katoaa.
Vanhempien kaa käy just toisinpäin. Alan stressaamaan et ehkä mä oon jotenki asettanu ne vaaraan tai tuottanu niille pettymyksen tai jotain. Mulla on kyllä siis tosi mukavat vanhemmat ja ollaan aina oltu hyvissä väleissä.
Tällä hetkellä mä yritän vaan keskittyy tekemään asioita joista mä tykkään. Vaik se onki joskus vaikeeta… Ja yritän selvittää mitä mun päässä oikeen tapahtuu. Jos musta sit rupee tuntumaan et en sitä ite pysty selvittämään, nii meen johonki kuraattorille tai jotain:)
Hei,
Onpa hienoa kuulla, että sinulla on ystäviä joiden kanssa pystyt olemaan oma itsesi ja joille voit kertoa tuntemuksistasi ja peloistasi. Ystävyys onkin usein voimavara ja kannatteleva voima, joka saa olon tuntumaan hetken aikaa kevyemmältä ja helpommalta. Ystävän kanssa myös ymmärtää, ettei tarvitse pärjätä yksin ja että on joku jolle kertoa huolistaan.
On myös hyvä kuulla, että välisi vanhempiesi kanssa ovat lämpimät ja luontevat. Muistathan, ettet ole mitenkään pettymys tai vaaraksi vanhemmillesi ja he varmasti haluaisivat olla luottamuksesi arvoisia ja tukea sinua ahdistuksessasi.
Suunnitelmasi keskittyä hyviin ja kivoihin asioihin kuulostaa todella hyvältä <3 Lisäksi on hyvä, että sinulla on varasuunnitelma olemassa ja tiedät voivasi mennä halutessasi juttelemaan olostasi kuraattorille ai muulle turvalliselle aikuiselle. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja valoisaa kevään odotusta!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä