Oon siis 12 kohta 13 vuotias tyttö ja saan aina välillä paniikki kohtauksii. Saan niitä etenkin kun äitini on hakemassa pikkuveljeäni hoidosta ja olen kotona kaksin puoli vuotiaan pikkusiskoni kanssa. Yleensä olen yläkerrassa itkuhälyttimen kanssa ja siskoni nukkuu pihalla. Aina kun itkuhälyttimestä ei kuulu hetkeen mitään alan panikoida ja minun on pakko lähteä alas katsomaan ulos. Yleensä en sen jälkeen uskalla enää mennä ylös. Saan näitä myös välillä koulussa tunneilla. Saatan silloin alkaa yhtäkkiä tärisemään ja en enää pysty keskittumään aiheeseen. Opettajani tietää tästä ja yleensä lähden vessaan rauhoittumaan. Haluaisin että nämä loppuisivat sillä minua kiusataan tämän takia. T: Panikoija.
Moikka, hyvä, että kirjoitit tänne. Paniikkikohtaukset ovat ikäviä ja on tosi kurjaa, että sinua on kiusattu niiden takia. Paniikkikohtauksiin, kun ei voi itse vaikuttaa niin se tekee kiusaamisesta entistäkin epäreilumpaa. Paniikkikohtaukset ovat melko yleisiä ja jostain luinkin, että noin joka viides on kokenut niitä. Tietävätköhän kiusaajasi tätä tai ylipäänsä, mikä se paniikkikohtaus on? Joskus, kun ihmiset eivät tiedä mistä toisen muuttunut käytös johtuu voivat he sitä vähän pelästyäkin ja siksi reagoida siihen esim. kiusaamalla, kun eivät oikein tiedä miten pitäisi suhtautua. Tietämättömyys ei tietenkään ole mikään syy kiusata! Voisikohan näille kiusaajille välittää tietoa näistä paniikkikohtauksista esim. opettajan tai vanhempien avulla? On hyvä, että opettajasi on tietoinen asiasta ja olet voinut lähteä luokasta rauhoittumaan kohtausten tullessa.
Kerroit, että kotona ollessasi kahden pikkusiskosi kanssa, saat usein paniikkikohtauksen. Olet selkeästi vastuullinen ja luotettava, kun äitisi jättää pienen sisaruksesi sinun hoivaasi siksi aikaa, kun hakee toisen sisaruksen päiväkodista. Nämä tilanteet eivät selkeästi ole mukavia sinulle kuvailemasi perusteella, oletko kertonut äidillesi tästä? On ihanaa, että haluat auttaa äitiäsi, mutta sinun olisi tärkeätä kertoa hänelle, että saat näitä paniikkikohtauksia ollessasi kahden pikkusiskosi kanssa. Ehkäpä äiti voisi järjestää sisaruksen päiväkotihaut jotenkin toisin, jos tietäisi?
Jos paniikkikohtaukset alkavat selkeästi hankaloittamaan elämääsi on niistä hyvä käydä juttelemassa terveydenhoitajan kanssa. Meille tänne lasten ja nuorten puhelimeen voi myös soittaa ja jutella kahden kesken ja luottamuksellisesti päivystäjämme kanssa: Ma – pe klo 14 – 20, la – su klo 17 – 20. P. 116 111.
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Oon saman ikänen ja mulla on hiukan samantyylisiä paniikkikohtauksia ollu! Eriaiheesta tosin. Mua kiusattiin joskus parivuotta sitten niin pahasti, et loppujen lopuks sain järkyttäviä paniikkikohtauksia enkä pystyny mennä kouluun. Se oli tosi vaikeeta enkä vaan pystyny siedättää sitä, ja ylensä hädin tuskin edellisiltana pystyin nukahtamaan, usein saatoin valvoo koko yön vaan itkien ja täristen.
Ne on vakavia ja vaikeita mut niistä pääsee ajan myötä ohi. Kaikilla ne on erilaisia mut kaikki kannattaa otta vakavasti ja pyytää apua!<3
Se oikeesti kannattaa, ei kannata jäädä yksin.
Miten sua kiusataan paniikkikohtausten takia jos saan kysyä?
Mä oon köyny nyt puolvuotta terapiassa, siellä mulle on neuvottu paniikinhallintaan mm. Jos sulle tulee ajatus että sua ahdistaa yritä ajatella ”mua ei ahdista” vaikka tietäisit ittekkin olevan väärässä. Toki sillon kun se iskee sitä on vaikeeta hallita, joten usein kannattaa vähän ennakoida. Jos meet epämiellyttävään tilanteeseen hengittele syvään ja pysy mahdollisimman rentona, jollon estää helpommin ahdistuksen syntymisen.
Mäkin oon(vihdoin) päässy ahistuksesta yli. Käyn koulua normaalisti, ja oon taas jälleen ainakin suurimmanosan ajasta se ilonen ja puhelias oma itteni, vaikkakin edelleen osat tilanteet saattaa alkaa ahistaa ja sillon se vaan iskee. Onhan se rajua sanoa näin, mut ahistuksen kanssa pitää vaan oppia elämään.
Toki annan nyt aika paljon vaan omia näkemyksiä ja yritän antaa vertaistukea, mutta mulla oli joskus sellasta et mun ääni katos kun mua ahdisti. En vaan saanu sanotuks yhtään mitään, mikä helpotti mun kiusaamista todella paljon. Olin se ”mykkä tyttö”, vaikka kyllähän mä oikeesti osaan puhua ja oon tosi sosiaalinen. Aattelin joskus et mulla on varmaan joku kurkkusairaus tai jotain, mut nyt oon alkanu kiinnittää huomiota vaan hengittämiseen niin sekin on lähteny.
Go girl kaikki lopulta helpottaa!<3
~anonyymi samaistuja