Mulla on emetofobia eli oksentamisen pelko tosi pahana. Mulla on nyt kesästä asti oksettanu joka ikinen päivä. Sen takia on alkanu tulla suunnatonta ahdistusta, paniikkikohtauksia ja masennustakin. Mulla on nyt seitsemättä päivää käytössä Citalopram niminen lääke. Alotin puolikkaalla annoksella (5mg), jotta ei tulis pahoinvointia ja nyt tänää siirryin 10mg. Mutta mitä mä teen kun tulee paniikkikohtaus? Miten saan itteni rauhotettuu? Tänään ku tulin kouluu nii mahaan sattu ja oksetti. Sit aloin yhtäkkiä täristä (tärisen vieläkin) ja tuli kauheen kuuma ja tuskan hiki.. Aloin itkee kesken tunnin mut peitin sen. Meinasin juosta ulos luokasta kun olin niin paniikissa ja pelkäsin et oksennan :( apua mitä mä teen? Miten saisin kohtaukset loppumaan? :( oon lukiossa ja pelkään että joudun lopettaa opiskelun koska en enää pysty meneen kouluun:( en pystyny ruokailussakaan syömään mitään ja oon laihtunu nyt ihan hirveesti kun ruoka ei mee enää alas..
Moikka! :)
Ekaksi kysyn, oletko jutellut asiasta esim. psykologin, lääkärin tai ihan vanhempien kanssa?
Joskus monenlaiset fobiat tulee jostain ahdistavasta kokemuksesta mitä olisi sitten samalla vaikka lääkityksen kanssa käsiteltävä.
Mulla ei sinänsä ole mitään fobiaa ja sille hienoa nimeä, mutta ahdistun todella herkästi jos mua seurataan tai jahdataan, tämä pelko tuli kiusaamisen takia.
Eli jos sulla on tiedossa mistä toi voisi johtua, että miksi pelkäät oksentamista, tai haluat selvittää sen ja käsitellä asiaa, kannattaa olla yhteydessä vaikka koulupsykologiin!
Kerroit myös lääkityksestäsi (jota ilmeisesti käytetään ahdistuksen/masennuksen lievittämiseen?) ja haluaisit tietää miten hillitä paniikkikohtaus.
Lääkkeet ei aina vie kaikkea pois mutta monesti ne lieventää oireita paljonkin ja on hyvä että olet saanut jo jonkinlaista apua lääkityksen muodossa :)
Paniikkihäiriöistä ja -kohtauksista en osaa sanoa tarkasti koska en ole lääkäri, mutta uskon että juurikin pureutumalla syyhyn miksi ahdistut oksentamisesta, mistä se johtuu ja miten sitä saisi hoidettua, on aika tärkeässä osassa.
Tiedän nimittäin muutamia (minä mukaan lukien) joilla on ihan ”normaaleja” oireita välillä.
Vaikka mahakipua, pientä huimausta tai päänsärkyä, ja kun ei ole fyysisissä testeissä löydetty mitään poikkeavaa, ollaan huomattu että oireet ja jopa niistä seuraava ahdistus johtuu psyykkisistä asioista ja mm. traumatisoivista kokemuksista.
Kehotan sua siis lämpimästi kääntymään jonkun luotettavan aikuisen puoleen (joko asuinpaikallasi tai vaikka täällä netissä), ja keskustelisit näistä asioista myös heidän kanssaan.
Ahdistus on ihan kamala tunne ja monesti mäkin ajattelen että olisi nyt edes fyysinen kipu eikä henkinen, mutta sekin menee ohi aikanaan.
Myös erilaiset rentoutusharjoitukset kannattaa ottaa käyttöön ja voisit vaikka jutella myös opettajan tms, kanssa ja kertoa että sua ahdistaa.
He yleensä voi tehdä asialle jotain, sun suostumuksestasi vaikka siirtämään pienempään luokkaan. Tiedän myös tapauksia jossa lukiota ja yläastetta on käyty osittain/kokonaan vaikka kotona vähän aikaa, lukee kotona ja tenttii koulussa.
Paljon siunausta! :)
Minäkin kärsin oksentamisen pelosta ja sen takia mullakkin tulee tosi usein sellainen oksettava olo. Itse olen pari kertaa saanut paniikkikohtauksen, koulussakin tunnilla. Silloin vaan itekki aloin itkee niin ettei kukaan nähnyt ja samana päivänä menin sitten kuraattorille, kun en enää kestänyt yksin sen ahdistuksen kanssa. Mua saattaa aina välillä ruveta ahdistamaan ja luulotautiakin minulla on.
Mutta itse ainakin, kun paniikkikohtaus on tulossa niin rupean vain hengittelemään rauhallisesti ja menen rauhalliseen huoneeseen. Olet ilmeisesti kertonut asiasta jo jollekkin, koska sulla on lääkkeet? Mutta aina kannattaa puhua, vaikka se onkin vaikeaa.
Tiedän miltä susta tuntuu ja tsemppiä sulle tosi paljon! :)
Moikka!
Itsekin kärsin vähän kaikenlaisista kammoista/fobioista, joiden takia ahdistun herkkään ja saan paniikki kohtauksia.
Voi kuulostaa oudolta ja aika pelottavalta (sitä se onkin), mutta parhaiten minä pääsen kohtauksista eroon antamalla niiden tulla…
Ne kestävät mulla vain sekunnin sykähdyksen verran tai korkeintaan 5 minuuttia, joten kestän sen. Mieluummin otan kohtauksen nopeasti kuin pelkään sitä todella kauan ja lopulta saan sen tällä tavoin. Koulussa en yleensä saa pahempia kohtauksia, saan vain näitä sykähdyksiä, ja alan itkeä, mutta pystyn peittämään sen. Kerran biologian tunnilla minun piti tehdä yksin esitelmä anakondasta, ja käärme kammoni takia sainkin heti kuvan nähtyäni ahdistavan tunteen rintaani ja tiesin saavani paniikki kohtauksen. Aloin vain itkeä siinä luokassa kaikkien keskellä, mutta minuun ei kiinnitetty huomiota, kunnes tuntui etten pystynyt hengittämään, aloin täristä ja ilma ympärillä tuntui viilenevän pelon vallatessa, ja lähdin käytävään rauhoittumaan. Jos en olisi antanut kohtauksen silloin tulla, en olisi koskaan saanut tunnilla mitään aikaiseksi. Kemian tunnilla taas sain paniikki kohtauksen rajun nenäveren vuodon takia, joka oli ainoa kerta kun jouduin lähtemään kesken päivän koulusta kotiin.
Eli mitä yritän sanoa, on että anna kohtauksen tulla, niin sitä ei tarvitse miettiä. TOSIN, jos paniikki kohtauksesi kestävät pidempään kuin minun niin sitten on ehkä parempi vain pidätellä sitä ja yrittää tukahduttaa se.
Jos tämä asia todella vaivaa elämääsi (esim. jos meinaat useasti päivässä saada kohtauksen yms.) niin kannattaa mennä juttelemaan jollekin aikuiselle/suoraan lääkäriin, he yleensä tietävät kuinka saada kohtaukset loppumaan. :) Samoin kannattaa puhua noista muista ongelmista.
Tsemppiä sulle! ♥
Moikka! :)
Olen 13- vuotias tyttö, jolla on vähän samoja ongelmia:
Kun minä aloitin yläkoulun, mua rupes ahdistamaan ja paniikkikohtaukset yllätti. Mulla on noin 1-2 viikossa, tai 4 kuukaudessa. Ilman lääkitystä selvitään, mutta en ilman koulukuraattoria. Mä käyn nytten säännöllisesti puhumassa kuraattorille, joka on auttanut. Minulle itselleni paniikkikohtaukset tuovat hirevän kuolemantunteen ja vaikka mitä muuta hirveää, kuten traumoja, joista puhun koulukuraattorille. Elokuussa kun siirryin yläkouluun, silloin nää alko. Miksi? (Olen kova jännittämään asioita.) Mutta olen tähän asti selvinnyt ihan pelkillä säikähdyksillä. Vanhempani ei näistä tiedä, ainoat on minä, kuraattori ja muutama läheinen kaveri. En ole näitä kykeneväinen kertomaan heille. Kohtausten määrä on vähentynyt nytten, noin 1-2 kohtausta kuukaudessa, tai ei ollenkaan, Täällä en kuitenkaan hirveästi halua avautua asioistani, mutta haluan antaa muutamia neuvoja muille nuorille, joilla on paniikki- tai ahdistusongelmia, tai mitä tahansa:
– Jos sinusta tuntuu, ettet pysty olemaan itseksesi murheidesi kanssa, käänny heti jonkun turvallisen aikuisen puoleen, esimerkiksi omat vanhemmat tai koulukuraattori.
– Jos et heti pysty kertomaan omille vanhemmillesi huolistasi, (Kuten minä) Käy 1-3 kertaa puhumassa kuraattorille, tai jollekin muulle ammattilaiselle, saat häneltä heti avun ja neuvoja.
– Jos olet koulu-ikäinen nuori, muutaman päivän breikki voisi tehdä hyvää arjesta.
– Yritä pysyä omana itsenäsi
– Luota itseesi
– Ota kaikki mahdollinen apu vastaan.
Ihana oot, jos sulle oli apua näistä mun ”höpinöistä”, meidän kanssa voi jutella kaikesta AINA <3
Tsemppiä ja voimahaleja heille, jotka niitä tarvitsevat.
Moikka <3 :)
Hei tulevasairaanhoitajaaikuisena,
Kiitos viestistäsi! Oli todella hienoa lukea kokemuksistasi ja tulin iloiseksi, että olet saanut apua ahdistukseen ja paniikkikohtauksiin.
Ahdistus ja paniikkikohtaus eivät ole mitään helppoja aiheita ja se voikin tuntua todella vaikealta kertoa niistä esimerkiksi vanhemmille. Jos joskus haluat vanhemmillesi kertoa, niin haluaisin vinkata tästä Nuortennetin ”Huoli puheeksi!” -lomakkeesta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/huoli-puheeksi-lomake/
Sen avulla voi olla helpompi ottaa vaikeita aiheita puheeksi. Riittää, että täytät lomakkeen ja näytät sen aikuiselle.
Haluan kuitenkin korostaa, että se on jo todella hienoa, että olet käynyt kuraattorille juttelemassa! Mahtavaa, että olet hakenut apua ja kohtauksesi ovat vähentyneet.
Uskon, että tästä vastauksestasi on varmasti apua monille muillekin nuorille, jotka lukevat tätä keskustelupalstaa. Listasit todella hyviä vinkkejä!
Kaikkea hyvää jatkoon!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä