Laitan tän nyt suoraan tälle alueelle, ku tää kuiteski sit siirrettäis tänne.
Tää on vaikee selittää, mut mun mielialat tuntuu vaihtelevan kirjaimellisesti nollasta sataan. Mulla on nyt ollu sellasta, et heti ku joku menee pieleen nii ”vajoan” mun ajatuksiin. Ja ne ei oo mitään hirveen kivoja ajatuksia:D
Usein musta sillon tuntuu et mun sisällä ns. riitelee kaks eri osaa musta. Pelkään ihan hirveesti sitä toista puolta, että jos se voittaa nii teen vielä jotai mitä ei voi peruuttaa. Ja se juttu on, että mä en haluu ite tehdä mitään niistä asioista mitä mun ajatukset mulle ehdottaa. Tuntuu et se on niinku joku ääni mun päässä joka pakottaa mut tekemään juttuja. Ja myöhemmin ku mun mieliala on korkeemmalla, nii jos yritän muistella niitä hetkii, nii mun on vaikee muistaa miks halusin tehä niin ku olin tekemässä, ja mua rupee pelottamaan hirveesti. Pelkään aina seuraavaa hetkee millon se ääni tulee, koska niitä ei voi ennusta ja se vaan silleen ”alkaa” yhtäkkiä enkä osaa hallita sitä. Voin yrittää keksii syitä miks mun ei pitäis kuunnella sitä ääntä, mut jotenki unohdan ne aina. Ja en tunnista olevani siinä tilassa kunnes se on ohi.
En uskalla kertoo mun vanhemmille, koska meillä ei oo mitkään maailman parhaat välit, ja mä oon aina ollu mun perheelle se hyvä esimerkki ja huolehtiva isosisko. Kavereitakaan en haluu vaivata tällä, sillä niillä on ihan tarpeeks ongelmia valmiiks, enkä haluu antaa tätä niiden vastuulle. Mun pitäis varmaan puhuu jollekkin, mut en haluu et kukaan tietää tästä.
Ja siis vielä et en usko että tää olis varsinaisesti itsetuhoisuutta. Tai siis on se kai, mut mä ikinä haluis vahingoittaa itteäni. Tuntuu et se on ihan joku ulkopuolinen joka hallitsee mun aivoja.
Hei,
Kiitos viestistäsi! Kun on vaikeita asioita mielenpäällä, niin silloin niistä onkin tärkeää kertoa jollekin, eikä jäädä yksin pohtimaan. Hienoa siis, että päätit kirjoittaa tänne päivystäjien palstalle!
Oli ikävä kuulla, kuinka sinulla on ollut rajuja mielialan vaihteluita. Mielialojen vaihtelut ovat normaalia murrosiässä, mutta silloin varsinkaan ei pidä jäädä asian kanssa yksin, jos vaikeat ajatukset valtaavat liiaksi mieltä, ne alkavat pelottamaan jo etukäteen ja/tai pelkää tekevänsä itselleen jotakin. Erityisesti itsetuhoiset ajatukset ovat sellaisia, joihin on tärkeää saada tukea.
Hienoa kuulla, että mielialasi on välillä korkeammalla, mutta kuulostaa siltä, että pelko vaikeista ajatuksista kuormittaa mieltäsi parempinakin hetkinä. Tuleeko sinulla itselläsi muuten mieleen mukavia asioita, joihin voisit välillä keskittää mielesi silloin, kun tuntuu, että vaikeat ajatukset meinaavat ottaa vallan? Jollakin se saattaa olla kavereiden kanssa jutteleminen, musiikin kuuntelu tai lukeminen.
Mielekkäiden asioiden lisäksi on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että voisi puhua mielenpäällä olevista asioista jonkun luotettavan ja turvallisen aikuisen kanssa. Tunnistat itsekin, että tästä pitäisi varmasti puhua jollekin, mutta samalla et kuitenkaan haluaisi, että kukaan saisi tietää. Se onkin tosi luonnollista, että vaikeista asioista puhuminen tuntuu vaikealta, vaikka se juuri kannattaisi. Muista kuitenkin, että sinä olet kaiken avun arvoinen! Avun hakeminen ei myöskään tarkoita sitä, ettetkö voisi samaan aikaan olla hyvä esimerkki (ja hei, se on itseasiassa todella hyvän esimerkin antamista, jos hakee apua itselleen vaikeassa tilanteessa) ja huolehtiva isosisko.
Vaikka sinusta nyt tuntuisi siltä, ettet haluaisi kenenkään tietävän tästä, niin haluan kuitenkin kannustaa sinua hakemaan apua. Mainitsit, että sinulla ei ole hyvät välit vanhempiin. Miten ajattelet, että he saattaisivat reagoida, jos kertoisit heille? Mitä, jos kertomisen heille aloittaisi sillä, että sinulla on mielenpäällä asia, jota et ole uskaltanut kertoa aiemmin?
Jos omille vanhemmille puhuminen kuitenkin tuntuu vaikealta ajatukselta, niin tärkeää on, että puhut jollekin aikuiselle, kenet koet luotettavaksi. Koulun työntekijät (esim. kuraattori tai terveydenhoitaja) ovat koululla sinua varten. He ovat työssään tottuneet käsittelemään monenlaisia vaikeita asioista ja heillä on keinoja olla tukenasi. Heille jutteleminen on luottamuksellisesta ja heillä on vaitiolovelvollisuus.
Jos tuntuu, että haluat aluksi jutella ihan anonyymisti, niin voit soittaa myös meidän Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111), tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. Kaikki palvelumme ovat aina luottamuksellisia ja ilmaisia. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Jos haluat käydä lukemassa lisää mielen hyvinvointiin liittyen, niin Nuortennetissä on asiasta lisää tietoa: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/mielen-hyvinvointi/
Ystävällisin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Musta tuntuu että mulla on just samanlaisia ajatuksia ja pystyn samaistumaan tohon tosi paljon.
Voin ajatella itsetuhoisesti välillä mutta en haluais yhtään tehdä itelleni mitään, ajatuksia tulee silloin jos on paniikkikohtaus, ahdistaa tai on jotain muuta huolta mielenpäällä. Lähiaikoina oon esim. Itkeny enemmän ja se heti tekee ajatuksia oonko tai tuunko masentumaan tai muuta ylianalysointia. Mulla on ollu ja on läheisiä/kavereita ja tuttuja joilla on ollu pahoja ja lievempiäkin masennusoireita tai masennusta ja oon nähnyt aika konkreettisesti siihen liittyvää vointia ja pelkään, että jos itsellekkin tulee semmosta joskus. Onneks mulla on kaks aika tiivistä kaveriporukkaa jossa voisin (ja voidaan) keskustella kaikesta, mutta en haluais itekkään vaivata muitten mieltä mun ongelmilla.
Toivottavasti joku joka samaistuu, ymmärtää että et oo ainoo jolla on tämmösiä ongelmia 🫂🫀 tsemppiä kaikille 🫀