Olen miettinyt kauan että kertoisinko tästä, nyt kerron ja toivon vain että nyt helpottaa, jos ei nii ihan sama, ei ketään kiinnosta mun surut ja ilot. Mutta, nyt mun romaanin jälkeen asiaan. Eli mun vanhemmat, ne kiusaa mua. Jos en tule syömään koska maha kipeä tämän tilanteen vuoksi, he piiskaavat tai vähintään tukistavat. Ja sitten jos pikkusisko tekee jotain, esimerkki: minulta oli katkennut reisiluu, (osittain isäni takia) ja olin tullut kotiin ja siinä olohuoneen matolla vitsillä sille sanoin että ”hei, hyypiöhyytelö” niin siitä se raivostui niin että hyppäsi kipsatun jalan päälle. Kun sitten parkaisin että siskoni hyppii jalkani päälle, äiti tuli paikalle ja kysyi: mitäs sinä sitten teit? Pikkusiskoni sanoin että minä haukuin sitä vitsillä hyypiöhyytelöksi, ja äitini vain raivosi minulle unohtaen pikkusiskoni teon.
Tästä syystä lähdin sitten Helsinkiin lapsenvahdiksi turvaan, mutta nyt he haluavat minut kotiin vain pikkusiskoni syntymäpäivän takia. Olimme täällä menossa Korkeasaareen, mutta koska pikkusiskoni ei päässyt mukaan, ostin lipun hintaisen syntymäpäivälahjan, eikä sekään kelvannut.
On myös toinen huoli, josta aiemmin kerroin: en kerro kenellekkään huolistani, sillä vanhempani eivät ole ansainneet kuulla sitä. (En nyt tarkoita mitään ihmeellistä, vain suruja, jotka ovat painaneet sydäntäni jo monia vuosia.) En myöskään halua tietoisesti kertoa kenellekään koska silloin hän saisi minun taakan selkäänsä. Ja ne jotka tulevat sinne sanomaan että terkkari on olemassa, niin mulle se on vain yksi tuntematon henkilö jolle viimeisimpänä avautuisin.
En pyydä keneltäkään apua nyt tähän tilanteeseen, sillä minua on mahdotonta auttaa. Ajattelen niin monesti vain muita, että itsepäisyyteni ja muiden huomioiminen saattaa minut pulaan. Toki minulla on tarinoita vaikka ja mistä, mutta en avaa niitä tässä, vaan kysyn yhden kysymyksen kaikilta niiltä, jotka ovat tämän jaksaneet lukea.
Mitä minä olen tehnyt väärin?
Hei.
Kiitos viestistäsi. Olet rohkea, kun uskalsit avata näinkin painavia asioita tänne. Ensinnäkin haluan aloittaa sanomalla, että sinä et ole tehnyt mitään väärin. Kaikki viestissäsi kertoma kuulostaa siltä, että sinä olet joutunut kestämään paljon, mitä lapsen ei todellakaan tulisi joutua kokemaan. Vanhempasi ovat toimineet sinua kohtaan hyvin väärin.
Kerroit, että vanhempasi kiusaavat sinua ja käyvät jopa fyysisesti käsiksi sinuun piiskaamalla tai tukistamalla sinua. Väkivalta ei ikinä ole hyväksyttävää ja vielä vähemmän, jos se kohdistuu lapseen. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja väkivallattomaan kotiin. Kerroit, myös että koet, että vanhempasi kohtelee sinua epäreilusti riitatilanteissa siskosi kanssa. Tämä ei myöskään ole vanhempiesi puolelta hyväksyttävää käytöstä.
Kerroit, lisäksi, että sinulla on muita suruja ja huolia, joista et ole kertonut kenellekään ja että, et halua antaa taakkaasi kenellekään kannettavaksi. Onpa surullista, että koet asian näin. Sinulla on varmasti monta ihmistä ympärilläsi, jotka haluaisivat kuunnella sinun murheitasi ja auttaa sinua. Vaikka se onkin kliseistä, puhuminen omista suruista ja huolista helpottaa aina omaa oloa. Ja vaikka kirjoitit, että terveydenhoitajalle et voisi puhua, mietin, että hän ainakin olisi henkilö, joiden tunteita sinun ei tarvitse missään nimessä ottaa huomioon, jos sinulla vaikka sellainen olo tulisi, jos kertoisit ystävälle tai muulle läheiselle ihmiselle.
Kannustaisin sinua puhumaan väkivaltatilanteista ja epäreilusta kohtelusta vanhempiesi kanssa rauhallisella hetkellä ja kertoa heille, miten tilanteet koet. Kannustaisin sen lisäksi sinua kertomaan tilanteesta ulkopuoliselle aikuiselle, jotta saat tarvitsemaasi apua. Aikuinen voi olla vaikka naapuri, kummi, sukulainen tai joku henkilö koulun puolelta. Aiheesta voi kertoa juuri niin paljon kuin itse haluaa. Aikuiset osaavat auttaa sinua ja esimerkiksi yhdessä kanssasi tehdä lastensuojeluilmoituksen, jonka avulla vanhempasi ja sinä saatte apua tilanteeseen. Apuna keskusteluun voit käyttää ”huoli puheeksi” lomaketta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/huoli-puheeksi-lomake/
Jos haluat pohtia tilannetta ja miettiä ratkaisuja yhdessä meidän kanssamme, voit myös soittaa lasten ja nuorten puhelimeen (suomeksi 116 111, på svenska 0800 96 116) tai kirjoittaa vaikka meille kirjeen. Me haluamme mielellämme tukea ja kuunnella sinua.
Älä jää huoliesi kanssa yksin. Muista että jaettu ilo on kaksinkertainen mutta jaettu huoli aina puolikas. Olet rohkea nuori ja ansaitset saada apua tilanteeseesi.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä