Olen kuudesluokkalainen tyttö.
[osa tekstistä poistettu]Vaihdoin koulua viime jouluna. Siitä seurasi uusi [osa tekstistä poistettu]kierre. Äitini ei tiedä siitä mitään, sillä en ole kertonut, tai jos hän on huomannut niin olen syysännyt usein syyt kissoillemme, ”no eiku kissa vaa raapas” -tyyliin.
Kuraattorille menen ensiviikolla [osa tekstistä poistettu]
Enemmän kuitenkin tulin kirjoittamaan ystävästäni:
Hän on luokallani, vaikkakin vuoden vanhempi. Tututtii heti koulun vaihdoksen jälkeen ja meistä tuli hyviä kavereita. Kummallakaa meistä ei oo juurikaa meiä luokalta kavereita, ku ollaa usei kahestaa – osittai siks ku halutaa, mut ne syrjii jos koitetaa tulla mukaa kahestaa.
Keväällä kerroin [osa tekstistä poistettu] ystävälleni. Hän ymmärsi hyvin asiani ja tuki paljon.
Seuraavana päivänä koulussa hän oli pirteämpi ja itsevarmempi kuin yleensä[osa tektsistä poistettu] Se mua alko potuttaa hirveesti, ja mökötin koko loppupäivän.
Jonku aja jälkee oltii taas kahestaa niiku enne.
Jossai vaihees koko luokka sai [osa tektsistä poistettu] Tytöt meiä luokalt alko ihailee arpia.
Lävistin kielijänteeni juuri ennen koulun alkua. Syy siinä taisi olla suurimmaksi osaksi, että saisin olla oma itseni ja blaa blaa blaa. Siitä olin kertonut samaiselle ystävälleni. Pian hänkin tuli koru kielessä kouluun. Sain suostuteltua tämän ottamaan koko korun pois kinastelun, suostuttelun, lupailun ja vannomisen jälkeen.
Tänään hän pyysi näyttämään käteni arpia, ja näytin ilman huolen häivää. Hän alkoi herjaamaan että ”ottaisko arpiatatskan?”, ”Mihi tekisin sen?”, ”Oisko sust tää kiva”, ”en mä teekää sitä… Ei ku teenpäs.” Koitin selitellä jotain, mutta näin ns. hiljaisempaan asemaan tottuneena en juurikaan saanut mieltä muutettua. [osa tekstistä poistettu]
Seuraavalla tunnilla hän vain raaputti käteensä taas
samanlaisen viillon ku mulla, samaa kohtaaki.
Luin jostai jonku aikaa sit, et viiltelystä voi tulla ”muoti-ilmiö” porukassa. Onks täs kyse siitä, vai muusta?
Tämä on Ylläpidon viesti
Hei ”Helppivä”,
kirjoitit viestissäsi vakavasta asiasta. On hyvä, että olet menossa ensi viikolla juttelemaan kuraattorin kanssa. Uskon, että äitisi apu ja tuki olisi myös hyvästä ja hän haluaisi auttaa sinua, jos tietäisi asioiden laidan. Joskus vaikeista asioista on hankala puhua ääneen lähimmille ihmisille ja silloin esimerkiksi kirjeen kirjoittaminen voi olla helpompi tapa lähestyä ja ottaa asia puheeksi. Nuortennetistä löytyy myös Huoli puheeksi- lomake, joka on tarkoitettu tueksi asioiden esille ottamiseen.
On totta, että viiltely voi myös ”tarttua”, mutta itsensä satuttaminen on aina vakava ja huolta herättävä asia. Kaverillasi on omat motiivinsa toimia kuvailemallasi tavalla ja hänellä. Voisitko ottaa asian puheeksi kuraattorin luona?
