Läheisissä on voimaa

”En kotona puhunut oikein mistään. Ajattelin, ettei mun vanhemmat kuitenkaan ota mua tosissaan. Kerran kuitenkin päätin avautua. En olis ikinä uskonut, että mun vanhemmat vois olla niin kiinnostuneita mun asioista. Se tuntu tosi hyvältä.”

Perheen tai läheisten aikuisten merkitystä ei usein ajatella. Perheenjäsenten väliset suhteet kestävät koko elämän ja niistä voi olla suuri apu ja tuki eri elämänvaiheissa. Perhe usein on ja pysyy toisin kuin esimerkiksi monet ystävyyssuhteet. Siksi perheenjäsenten välisiin suhteisiin kannattaa panostaa.

Voit vaikka pysähtyä miettimään, miten itse toimit kotona suhteessa muihin perheenjäseniisi. Oletko se, joka helposti tiuskii toisille? Vai se, joka pyrkii puhaltamaan yhteen hiileen? Entä kannattaisiko sinun toimia toisin joissain tilanteissa?

Parhaimmillaan…

  • On kivaa viettää aikaa yhdessä. Yhdessä voi löhöillä, pelata, ulkoilla, lenkkeillä, retkeillä, tehdä ruokaa ja jutella arkipäiväisistä asioista.
  • Yhdessä tehdyt retket ja reissut voivat olla mieleenpainuvia hetkiä, vaikka pientä kinaa välillä syntyisikin.
  • Asioista yritetään sopia ja jutella yhdessä. Toisten mielipiteitä pyritään kuuntelemaan ja arvostetaan, vaikkei kaikesta oltaisikaan samaa mieltä.
  • Sovituista asioista pidetään kiinni. Jos jostain on yhdessä sovittu, jokainen pyrkii omalta osaltaan huolehtimaan, että sopimus pitää.
  • Vanhemmille uskaltaa kertoa huolistaan ja näyttää tunteensa. Vanhemmilta voi saada lohtua ja apua mieltä painavissa asioissa.
  • Yhdessä voi nauraa ja hullutella. Perheellä voi olla aivan oma, sisäinen huumori.  Sitä ei välttämättä kukaan muu ymmärrä, eikä samoja juttuja tulisi mieleenkään tehdä kodin ulkopuolella.
  • Perheenjäsenet tuntevat toistensa luonteenpiirteet ja tavat. Usein he tietävät myös hauskoja yksityiskohtia, joita perheen ulkopuoliset eivät tiedä.
  • Siskojen ja veljien kanssa voi olla hauskaa leikkiä, pelata ja kertoa salaisuuksia. He myös auttavat ja jakavat monia huolia.
  • Siskojen ja veljien kanssa voi opetella riitelyn taitoa ja riitojen sopimista.
  • Vanhempien kainaloon voi käpertyä tai istahtaa polvelle, vaikkei olisikaan enää pikkulapsi.