Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Kun vanhempani erosivat

Kun vanhempani erosivat olin noin 5 vuotias, eli liian nuori ymmärtämään vielä mitä ero kokonaisuudessaan tarkoitti. Tiesin kuitenkin sen tarkoittavan sitä, että vanhempani eivät enää asuisi samassa talossa, ja joutuisin olemaan erossa aina toisesta vanhemmastani vuorotellen.

Alkuaikoina se oli todella vaikeaa. Halusin vain, että äiti ja isi palaisivat takaisin yhteen ja eläisimme taas ihanaa perhe-elämää. Nyt vanhempana olen kuitenkin ymmärtänyt, että ero oli meille kaikille paras vaihtoehto.

Muistan myös sen, että luulin kaiken olevan minun vikaani. Ero ei ole ikinä lapsen vika, vaan aikuisten oma päätös. Loppujen lopuksi kuitenkin tajusin tämän.

Vaikeinta siinä, että vanhemmat eivät enää asuneet yhdessä oli toisen vanhemman ikävöinti. Muistan aina kun isäni toi minut äidille, ja itkin katsoessani, kun iskä lähti kävelemään pois tietäen, että näkisimme vasta viikon päästä uudelleen.

Kyllä siihen tottui lopulta, ja nykyään ero on normaali asia minulle. Aika auttaa kaikkeen, vaikka juuri tällä hetkellä tuntuisi kaikki toivottomalta.

-tyttö 15 v.

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top