Vanhempien ero

Onhan se aina surullinen juttu, niin kuin eroaminen yleensäkin. Vaikka asiat saattavat olla paremmin eron kautta, kyllä se silti surettaa. Se harmittaa, kun tuntuu siltä, että koko perhe hajoaa. Se uuvuttaa, kun joutuu pomppimaan kahden kodin välillä.

Joillekin eroaminen on ennalta-arvattavaa ja suuri helpotus. Minulle se ei ollut. Vanhempani riitelivät harvoin minun nähden ja meillä oli kaikki hyvin. En osannut odottaa, että perheellemme oikeasti kävisi niin. Ajattelin, että vain rikollisten ja masentuneiden vanhemmat eroavat ja säälin ihmisiä, joiden perhe oli hajalla. Yhtäkkiä olinkin itse se, jota säälitään. Asuimme pienemmällä paikkakunnalla, eikä siellä ollut paljoa uusioperheitä tai erilaisempia asumisjärjestelyjä ja minusta tuntui, että olimme outo musta tahra keskellä onnellisia ydinperheitä.

Kaikki tuli siis aika yllätyksenä. Minua kuitenkin ihmetyttää se nyt, kun mietin aikaa ennen eroa. Kyllä äiti oli muutamasti puhunut siitä meidänkin kuullen ja kyllä minä tiesin, etteivät he isän kanssa olleet se onnellisin liitto. Kuitenkaan en koskaan pitänyt eroa edes vaihtoehtona ja silloiset ajatukseni tuntuvat minusta näin jälkeenpäin oudolta. Äiti jopa pari kertaa julisti, että nyt se tapahtuu ja nyt he eroavat, muttei mitään koskaan tapahtunut. Sen takia en ajatellut äidin olevan tosissaan. Ei me olla sellainen perhe, joille kävisi niin. Ei minun elämäni ole sellaista, ajattelin. No, lopulta kuitenkin äiti piti sanansa ja vanhempani erosivat.

Olin vihainen. Ajattelin, ettei mikään enää koskaan voi olla niin kuin ennen ja ettei elämäni voi olla hyvää, jos olen erolapsi. Ajan myötä kuitenkin aloin ymmärtämään, ettei ero tuo välttämättä pelkkiä huonoja puolia. Olen saanut paljon kavereita ja uusia asioita elämääni muuttomme myötä, enkä ajattele tapahtumia enää niin kummallisena. Muidenkin vanhemmat asuvat eri kodeissa, emme me ole ainoita. Ymmärsin, että se on oikeastaan aika yleistä. Suuremmalla paikkakunnalla on enemmän ihmisiä ja aika monien vanhemmat ovat eronneet, en ajattele meidän perhettämme enää erilaisena. Nykyään minulla on paljon ystäviä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani ja silti onnellisia, aivan kuten minä.

Asumisjärjestelyt tuntuivat vaikealta. Isä asuu Keski-Suomessa ja me äidin kanssa pääkaupunkiseudulla, joten välimatkaa on. Olemme isäni kanssa kuitenkin olleet aina melko läheisiä ja viestittelemme päivittäin. Vanhempieni välit ovat edelleen nihkeät ja isämme näkemisaikojen sopiminen on välillä vaikeaa. Meillä on myös paljon enemmän kavereita äidin lähellä, eikä juurikaan Keski-Suomessa, joten aika siellä käy välillä pitkäksi. Poden usein huonoa omaatuntoa, jos en jaksaisi lähteä sinne. Olemme kuitenkin sopineet, että käymme siellä vähintään joka toinen kuukausi ja se on melko vähän matkustamista meille. Isä tulee myös asumaan meidän ja äidin kotiin joka toinen kuukausi, kun äiti menee työmatkalle. Se on kivaa, sillä silloin voimme käydä koulua ja elää normaalia arkeamme isän kanssa. Vaikka näemmekin harvemmin, kuitenkin näemme. Isä on läsnä elämässäni.

Mitä sitten haluaisin sanoa niille, joiden vanhemmat ovat eronneet? Ensinnäkin kyllä se siitä. Vaikka se on kliseistä, aika parantaa haavat, eikä kannata yrittää toipua asioista liian nopeasti. Kannattaa yrittää ymmärtää myös vanhempia ja vaikka jutella heidän kanssaan asioista, jotka vaivaavat tai mietityttävät. Monet eivät yleensä halua puhua erosta ja se on ihan ymmärrettävää. Usein kuitenkin puhuminen auttaa. Sillä ei vain ole kiirettä. Voi odottaa, että aika on laannuttanut pahimman vaiheen ja vaikka myöhemmin kysellä syitä eroon.

Minua auttoi, kun minulle kerrottiin faktat ja selitettiin, että asiat ovat paremmin näin. Aivan alkuvaiheessa se voi tuntua valehtelulta, tai hätäiseltä selittelyltä, mutta ainakin minä aloin ymmärtämään asioita paremmin myöhemmin. Taas kerran; aika siis auttaa.

Jos erosta puhuminen on kuitenkin vaikeaa, kannattaa purkaa ajatuksia jotenkin muuten, esimerkiksi kirjoittamalla. Tunteita ja ajatuksia ei kannata sivuttaa, vaan antaa niitten tulla ulos sellaisina kuin ne ovat – ne tulevat kuitenkin jossain vaiheessa. Tärkeää on myös muistaa, ettei ero ole koskaan lapsen syytä ja ei vanhempien rakkaus lapseen vähene. Kukaan ei ole yksin näiden asioiden kanssa ja vertaistukea löytyy.

Nuorten erotyöpajaan osallistunut nuori

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.