Kuinka selvitä koulutehtävistä ja niiden aiheuttamasta stressistä?
Kun yläkoulu kääntyy loppupuolelle, koulutyössä esiintyvät tehtävät alkavat olla työläitä ja haastavia. Erilaisia projekteja ja esitelmiä aletaan tekemään pidemmän kaavan mukaan, ja tehtävät teettävät urakkaa ja vaativat aikaa sekä keskittymistä. Tehtävien haastava taso ja määrä ei vähene siirryttäessä peruskoulusta lukioon, vaan tehtävien vaatimustaso voi jopa nousta.
Monelle nuorelle opiskelijalle on liiankin tuttua tilanne, kun koulutehtävää tehdään niska limassa vielä muutamia minuutteja ennen puolenyön palautusrajaa. Stressi ja kiireisyys johtavat vääjäämättä siihen, että valmiin koulutyön laatu ei ole yleensä kovin hyvää ja arvokkaat yöunetkin jäävät vähille haitaten seuraavaa koulupäivää. Kuinka tällaiset tilanteet voitaisiin välttää ja opiskelusta saataisiin helpompaa ja vähemmän stressaavaa?
Koulustressiä syntyy helposti, kun kurssin aikana eteen tulee laajempi tehtävä, projekti, tai esitelmä. Stressin välttämiseksi on monia keinoja ja yksi selkeä keino on aloittaa käsiteltävän asian opiskeleminen heti kurssin alussa, läpi kurssin loppuun saakka. Tällä tarkoitetaan sitä, että oppitunneilla pyritään, vaikka aina ei jaksaisi, keskittymään aiheeseen. Lisäksi läksyjen tekeminen on hyödyllistä, ja tunnin jälkeen kotona opitun kertaaminen ja kappaleen lukeminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Avainajatus on työtaakan jakaminen tasaisesti koko kurssin ajalle, jotta loppuvaiheessa ennen kokeita ei syntyisi ylimääräistä stressiä, kun opeteltavaa asiaa on valtavasti. Kun laajempia tehtäviä tulee vastaan, ei aiemmin oppitunnilla opittu tieto ole haitaksi. Myös isompaa kouluprojektia on hyvä toteuttaa pala kerrallaan, sillä kun työstä pitää välillä taukoa, voi hyödyllisiä ideoita pulpahtaa mieleen ja projekti edetä helpommin.
Hyvä nyrkkisääntö onkin, että koulussa ollaan opiskelua varten, joten siellä kannattaa myös opiskella. Tämä ei tarkoita, että koulunkäynnin pitäisi olla kärsimystä vaan sitä, että koulussa tehty oppiminen tarkoittaa vähemmän työtä kotona vapaa-ajalla. Kun tulee kotiin koulusta, on kotitehtävät järkevä hoitaa suoraan, eikä niiden tekoa kannata siirtää tulevaisuuteen yhä uudelleen ja uudelleen. Myös vapaa-aika ja koulutyö on hyvä erottaa toisistaan. Läksyt ja muut tehtävät kannattaa tehdä tehokkaasti keskittyen, sillä tällöin opiskelusta palauttavalle vapaa-ajalle riittää aikaa ja akkuja keretään lataamaan tulevia haasteita varten.
Omia tapoja on hankala muuttaa ja ne vaativat ponnisteluja. Haitalliset tavat, kuten kouluprojektien jättäminen viime tippaan toistuvat helposti. Parhaiten opiskelumaailmassa ja koulunkäynnissä pärjää, mitä aikaisemmin hyvien opiskelutapojen harjoittelemisen aloittaa. Jos peruskoulussa on käynyt koulua tunnollisesti ja pärjännyt hyvin, jatkuu sama meno helposti myös peruskoulun jälkeisissä opinnoissa. Keskeinen ajatus on onnistumisen historia: kun haastavista tehtävistä on selvinnyt aiemminkin, selviää myös tulevista tehtävistä. Opiskelutapojen muuttaminen ei ole kuitenkaan koskaan liian myöhäistä, usein onkin kuullut sanottavan, kuinka tärkein lukiossa saatu oppi on ollut monelle juuri toimiva tekniikka opiskella uusia asioita ja suorittaa haastavia tehtäviä. Muutokset omaan opiskelutyyliin eivät kuitenkaan tule hetkessä, vaan omaa toimintaa kannattaa kehittää vähän kerralla, tällöin myös koulusta koituva stressikin alkaa väistyä.
– Lukiolainen 17 v.
Aiheeseen liittyvät
- 10 vinkkiä stressittömämpään ja motivoituneempaan opiskeluun
- Stressi ja rentoutuminen
- Miksi nukkuminen on tärkeää?