Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

OCD

Nuortennetin uudessa sarjassa toimittajat haastattelevat henkilöitä, jotka elävät erilaisten sairauksien, vaivojen tai diagnoosien kanssa. Sarjan tarkoitus on välittää tietoa ja lisätä ymmärrystä sekä tarjota vertaistukea. Haastateltavat kertovat omista kokemuksistaan ja jakavat vinkkejä vertaisilleen. Muista, et ole koskaan yksin.

Anna ei esiinny tekstissä omalla nimellään.

Anna oli pitkään käynyt nuorisopsykiatrian poliklinikalla puhumassa muista asioista, kun noin 15-vuotiaana hän huomasi itsellään OCD:hen viittaavia oireita, kuten ahdistavia ajatuksia sekä pakonomaista tarvetta pitää tavarat tietyssä järjestyksessä. Lääkäriltä Anna sai OCD-diagnoosin.

“Arjessani OCD näkyy vaihdellen. Välillä enemmän ja välillä on aikoja, kun oireita ei ole juuri ollenkaan. Stressaavissa tilanteissa ja väsyneenä oireilen eniten. OCD tarkoittaa minulle tietynlaista sitkeyttä. En ole antanut periksi, vaan taistelen sitä vastaan, ettei pakko-oireet ota liikaa hallintaa elämässäni. Minä hallitsen OCD:tä, se ei hallitse minua.”

Anna kertoo, että hänellä on sekä pakkoajatuksia että pakkotoimintoja.
“Toiminnot ovat sen tyyppisiä, että tarkistelen eri asioita. Ajatukset taas liittyvät siihen, että ajattelen jotain pahaa tapahtuvan, jos en toimi tietyllä tavalla. Ajatukset voivat myös pahimmillaan olla sellaisia, että pelkään jonkun tekevän minulle jotain pahaa tai että minä tekisin toisille jotain pahaa. Tiedän kuitenkin, etten ikinä tekisi kenellekään mitään pahaa ja tiedän, että nämä ovat vain ajatuksia, eivät totta.”

Anna on saanut terapiasta apua ja lääkityksen.
“Olen saanut myös vertaistukea eräältä ystävältäni, jolla on OCD. On ollut todella arvokasta, että voi jakaa ajatuksia toisen kanssa. Myös perhe ja ystävät ovat olleet tärkeänä tukena.”

Tällä hetkellä Anna opiskelee ammattikorkeakoulussa. Hänelle on tärkeää terveys, ystävät, perhe, muiden auttaminen, luonto ja eläimet.

Muille OCD:tä sairastaville Anna haluaisi sanoa, että:
“Se on inhottava sairaus, mutta sen kanssa voi elää. Et ole ikinä yksin! Muista puhua, vaikka se tuntuisi vaikealta. Puhuminen auttaa.”

 

Jos sinulle heräsi jutun luettuasi huoli omasta terveydentilastasi, otathan yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen.

Lilja

Nuortennetin toimittaja

Aiheeseen liittyvät

Muut sarjan jutut

Osallistu

Apua ja tukea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top