Kokemustarina: Voiko vaikeista ajoista selvitä?
Nimeni on Helinä. Helinä ei esiinny tekstissä omalla nimellään. Mutta ei keskitytä nyt siihen. Tulin kertomaan siitä, että voiko vaikeista ajoista selvitä. Elämä on monesti varsinaista vuoristorataa, sen olen saanut kokea itse varsin hyvin. Haluaisin sanoa, että olen aina ollut onnellinen ja itsevarma. Ikävä kyllä, se ei pidä paikkaansa. Olen kokenut todennäköisesti enemmän kuin laki sallisi.
Minulla todettiin jo leikki-ikäisenä skolioosi, jonka vuoksi sain muovisen tukiliivin. Sitä kutsuttiin korsetiksi. Selkäni tilanne kuitenkin paheni jo ennen kouluikää tilanteeseen, että minun kohdallani jouduttiin turvautumaan leikkaushoitoon. Olin alakoulun aikana yleensä aina kahdesti vuodessa leikkauksessa, jonka vuoksi jouduin olemaan poissa koulusta. Se harmitti minua, koska en saanut elää samalla tavalla normaalisti kuin muut minun ikäiseni lapset. Totuin sairaalaelämään liian nopeasti. Siitä tuli minulle arkea.
Muistan edelleen, miten monet aikuiset kehuivat sitä, että kuinka rohkea ja reipas olin. Todellisuudessa en uskaltanut näyttää negatiivisia tunteita kenellekään. Pysyin rohkeana ja reippaana, kunnes minulle kerrottiin vielä yhdestä leikkauksesta, joka sai minut murtumaan täysin. Ymmärsin, että ei minun tarvitsisi olla niin reipas tai rohkea. Minäkin olen lopulta vain ihminen. Tajusin lopulta, että sisälläni on edelleen se pieni lapsi, joka haluaisi elää yhtä ”normaalia” elämää kuin muut ikäisensä. Enää en käy sairaalassa, mutta minun pitää silti huolehtia selästäni ja ottaa se huomioon erilaisissa tilanteissa.
Minä olen yksi niistä, joita on kiusattu koulussa. Ikävä kyllä, kiusaamiseni sai alkunsa siitä, kun toinen vanhemmistani kertoi koulun henkilökunnalle aivan järjettömiä väitteitä minusta. Sen jälkeen kaikki luokkalaiseni alkoivat pitämään minua outona ja erilaisena kuin muut. Surullista on, että tiesin tuolloin alakouluikäisenä, että vanhempani väitteet eivät ole totta. Asiat johtivat siihen, että jouduin terapiaan. Voisinpa sanoa, että siitä olisi ollut apua. Mutta se pahensi mielestäni tilannetta siten, että minun sijastani toista vanhempaani kuunneltiin enemmän. Olin todella rikki sisältä, sillä tunsin olevani todella huono ihminen. Lopulta päätin, että en halua olla toisen vanhempani kanssa enää missään tekemisissä. Sain kuulla jatkuvasti, kuinka huono olen, en pärjäisi missään työpaikassa jne. Epäonnekseni tätä samaa mantraa alkoivat hokemaan myös muutama sukulaiseni.
Elämä on kohdellut minua hyvinkin kovalla kädellä. Keksin yläkouluikäisenä, että haluaisin joskus olla matkailualalla töissä. No, lukion jälkeen hain opiskelemaan matkailualaa ammattikorkeakouluun. Tällä hetkellä tulevaisuus näyttää suhteellisen hyvältä: olen valmistumassa pian restonomiksi ja sain vihdoinkin ensimmäisen kesätyöpaikan, joka sattuu olemaan matkailualalta vielä kaiken lisäksi. Asiat voisivat olla kaiken jälkeen paljon huonomminkin.
Haluan vielä sanoa, että jokainen nuori tarvitsee ainakin yhden aikuisen, joka osaa kohdata sen nuoren sellaisena kuin hän on. Sillä ei ole väliä, että onko se kummi, opettaja, harrastuksen vetäjä vai kuka. Mutta jokainen nuori tarvitsee aikuisen, joka kysyy ne tärkeät sanat: ”Mitä kuuluu?” ja haluaa kuulla myös vastauksen. Tiedän todellakin kokemuksesta, että yksikin aikuinen voi pelastaa läsnäolollaan ja välittämisellään.
”Valot pimeyksien reunoilla,
ovat toisinaan himmeitä ja harvassa,
Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima,
Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa.” (Apulanta)
Aiheeseen liittyvät
Aiheeseen liittyvät
- Selviytymiskeinoja elämän kolhuihin
- Harjoituksia mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen
- Minua kiusataan
- Mitä tehdä, jos huomaa kiusaamista?
- Perheen huolia
- Turvassa, vaikka pelottaa
Apua ja tukea
- Lasten ja nuorten chat
- Lasten ja nuorten puhelin
- Puhu huolista
- Apua välivaltaan
- Tukea kiusaamista kokeneille
- Keskustele muiden nuorten kanssa