Kiusaamiskokemuksesta yli

Haluan kertoa oman kiusaamistarinani, ja kuinka pääsin siitä yli.

Vielä kun asuin edellisessä kotikaupungissani, minua oltiin kiusattu jo 7-vuotta, jolloin olin vajaa 7-vuotias ja juuri aloittanut 1. luokan. Kavereinani toimi poikapuolisia henkilöitä (koin tällöin itseni vielä tytöksi) ja sain kuulla siitä useesti, ja pian pelkkä huutelu ryhtyi stalkkaamiseksi. Kiusaajani selvittivät missä asuin, ja uhkasivat tulla perääni. Eihän näin koskaan käynyt, mutta 7-vuotiasta pelotti tuolloin.

Parin vuoden päästä isäni sairastui syöpään, jonka takia minut nimitettiin syöpälapseksi. Muistan, että tuolloin 9-vuotiaana tulin usein koulusta itkien kotiin, ja itkin isälleni, kuinka minua ahdisti olla koulussa. Yritimme saada opettajat puuttumaan asiaan, mutta eihän ketään kiinnostanut. Sain kuulla päivittäin ulkonäöstäni, perheeni haukkumisesta ja juorujen levittämisestä. Jopa levitettiin huhua että minulla on syöpä, joka tarttuu. Onhan tuo perätöntä, mutta 9-vuotias tuosta kyllä alkaa itkemään.

Vuonna 2020 isäni kuoli. Oli aika muuttaa uuteen kaupunkiin 300km päähän, koska sukulaiseni ovat täällä. Kesä 2020 oli hyvä, tutustuin uusiin ihmisiin ja minulla oli hyvä olla. Kaikki kuitenkin loppui 2020 syksyllä, kun alkoi 6. luokka. Sain jälleen kerran kuunnella kuinka näytän transulta, syöpälapselta, vammaiselta ja homolta. Tulin joka päivä koulusta itkien kotiin, ja lintsasin suurimmat osat päivistä kevääseen asti. En kestänyt olla luokassa, vaikka minulla oli hyviä ystäviä tuolloin.

Selvisin 6. luokasta, ja koitti 7. luokka. Voi että jos olisin tiennyt, mitä käy. 7. luokalla minulla ei ollut yhtään kaveria samalla luokalla, vaan kaikki parhaat kaverini joutuivat toiselle luokalle. Minua kiusattiin transsukupuolisuudestani, luonteestani, musiikkimaustani ja jopa kavereistani. Olin joka päivä lähes pois koulusta, joka eskaloitui siihen, että kävin juttelemassa koulun työntekijöiden kanssa kiusaamisestani. Kuitenkin pistin vastaan näille oppilaille tunnilla, ja huusin heille kurkku suorana itkien, 23 muun oppilaan kuullen, että kuinka he eivät kunnioita minua, ja pilaavat elämäni. He saivat opettajat peräänsä, ja kiusaaminen loppui siihen, muutaman kasvatuskeskustelun ja tämmöisen jälkeen.

Kuitenkin yksi pahimmista kiusaajistani sai kevätjuhlassa “Edisti koulun yhteishenkä” stipendin, ja toinen “Vaikeuksista huolimatta kannusti muita”. Hermoni olivat loppu. Olin kyllästynyt koulun toimintaan, ja lähdin ovet paukkuen pois päättäreistä. Itkin koko päivän, koska koin olevani huono ihminen, enkä ansaitsisi paikkaa tässä maailmassa.

Nyt, olen menossa 8. luokalle, ja toivon saavani vaihtaa luokkaa. Vaikka en saisi, olen paljon itsevarmempi nykyään. Puolustan itseäni, sekä muita jotka sitä tarvitsee. En välitä muiden mielipiteistä, ja olen avoimesti se mitä olen. Minua ei enää kiinnosta, ja ainoa tavoitteeni on menestyä basistina bändini kanssa<3 Minulla on 2 parasta kaveria, ja olen ollut pian jo vuoden parisuhteessa. Kaikki on paljon paremmin nyt<3

Nimim. Aleksi