Siirry sisältöön
enkerro

Siis mitä teen ku haluisin nukkua mutta en vain nukahda. Laitan silmät kiinni ja otan hyvän asennon mutta ei??.!!

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”enkerro”,

Kiitos viestistäsi! Ikävä kuulla, että et meinaa saada unen päästä kiinni.

Nukahtamista voi kokeilla helpottaa monilla eri keinoilla. On hyvä esimerkiksi pitää kiinni iltarutiineista ja välttää liian jännittäviä elokuvia/tv-sarjoja illalla. Illalla on hyvä keskittyä myös enemmän rauhalliseen tekemiseen, jotta mieli ja keho rauhoittuvat myös. Nuortennetin sivulla on listattu muitakin keinoja nukahtamisen helpottamiseen: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/hyvinvointi/nukkuminen-hyvinvoinnin-perusta/apua-nukahtamiseen/

Jos nukahtamisen kanssa on ongelmia jatkuvasti, niin siitä kannattaa ehdottomasti kertoa jollekin läheiselle aikuiselle. Nukahtamisongelmista voi kertoa myös koulussa terveydenhoitajalle.

Toivottavasti nukahtamisongelmasi helpottuvat!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

lonelylol

vanha keskustelu mut mä meen yleensä 3-6 aikaa aamuyöst nukkuu koska en saa sitä aijemmi unta, yleensä ehin nukkuu sen takii vaa pari tuntii ja etäkoulun jälkee nukahan päikkäreil

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki ”lonelylol”,

Kiitos, kun jaoit kokemuksesi! Ikävä kuulla, että et saa unta aikaisemmin. Riittävä uni on tietenkin yksilöllistä, mutta murrosikäinen tarvitsee yössä unta noin 9-10 tuntia. Pari tuntia unta yössä on siis todella vähän.

Nukahtamisen vaikeuksista kannattaa ehdottomasti kertoa jollekin läheiselle aikuiselle. Voit mennä kertomaan asiasta myös koulun terveydenhoitajalle, jotta hän voi kanssasi miettiä, miten voisit saada unen päästä paremmin kiinni.

Täältä Nuortennetin sivulta voit myös lukea aiheesta lisää: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/hyvinvointi/nukkuminen-hyvinvoinnin-perusta/

Parempia unia!

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Juku

Kun jään aamulla yksin kotiin kun asun veljeni kanssa, sitten aina kun hän on lähtenyt töihin ja minä otan lääkkeet ja yritän vielä nukkua ei tahdo tulla mitään en tiedä pelkäänkö jotain

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei Juku,

Kiitos viestistäsi!

Kerroit, että yrität aamulla vielä saada unta veljesi töihin lähdön jälkeen, mutta siitä ei tahdo tulla enää mitään. Kirjoitit myös, että et tiedä pelkäätkö jotain. Unen saamiseen voivat vaikuttaa monenlaiset asiat – esimerkiksi alitajunnassa ja mielenpäällä olevat asiat voivat hyvinkin vaikuttaa. Tuntuuko sinusta, että unen määrä jää liian vähäiseksi? Entä miten saat illalla unenpäästä kiinni?

Uneen ja nukahtamiseen liittyvissä haasteissa on hyvä esimerkiksi kääntyä kouluterveydenhoitajan puolelle tai varata aika terveyskeskukseen. Ammattilaiselle voit kertoa myös siitä, että et tiedä pelkäätkö jotain. He voivat auttaa sinua pohtimaan, onko nukahtamisvaikeuden takana jotakin. Terveydenhoitajan kanssa jutteleminen on luottamuksellista ja häntä sitoo vaitiolovelvollisuus.

Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Möö

Itselläni on suurikokoinen pehmolelu hevonen, ja vaikka tämä saattaakin kuulostaa lapselliselta, niin asetun sen syliin nukkumaan, ja kuvittelen sen olevan joku kuvitteellinen tulevaisuuden poikaystävä, jotenkin rauhoittaa ja tuntuu että olen turvassa. Vähän jännittää miten ihmiset ottavat tämän kommentin, kun nyt kun itsekin luen, niin aika lapselliselta kuulostan, mutta fakta on fakta

Olen 10 vuotias tyttö

No yleensä noin puoli yhdeksältä rauhoitun ja käyn sänkyyn minun pitäisi nukahtaa yhdeksältä aina kun huomaan että kello venyy kymmeneen alan huutelemaan vanhemmilleni että en saa unta he vain sanovat sulje silmät! Koitan aina sitä mutta se ei toimi sitten yleensä viikonloppuna saan unta noin 10-11 mutta arkena taas se venyy noin 2yöllä ja minulla on herätys 7.00 joten en jaksa herätä. Voitteko kertoa vinkkejä miten nukahtaisin aikaisemmin!!🥺

tyttö

minä meen nukkuu yleensä 1.00 ja en jaksaisi aamulla tehdä mitään. meillä se on aina ollu niin että saa vähän aikaa makkoila sängyssä puhelimen kanssa sitten äiti antaa viestin että hyvää yötä. sitten minä AINA kysyn lisäaikaa tai toivotan samaa mutta oon yhä puhelimella. silloin mitä sitten itsetyydytän, laitan korvakuulokkeet päälle ja jatkan selaamista tai itken murheistani. oon myös huomannut että tän takia äitikään ei saa nukuttua. mutta sitten kun oikeasti yritän niin sitten mua alkaa ahistaa ja pelottaa esim että jotakin on mun huoneessa. siksi normaalisesti sitten nukahdan niin että laitan puhelimesta videon päälle ja nukahdan sen katsomiseen.
ehkäpä mulla on myös joku puhelin riippusuus.

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei nimimerkki tyttö,

Kiitos viestistäsi!

Kerroit, että menet yleensä nukkumaan klo 1 aikoihin, etkä aamulla jaksaisi tehdä mitään. Mukava kuulla, että saat hetken aikaa makoilla ja saat oman rauhallisen hetken ennen nukkumaanmenoa. Ilmeisesti nämä hetket saattavat kuitenkin venähtää hieman ja kurja kuulla, että sinulle tulee ahdistusta ja pelkoa, kun yrität nukahtaa. Kerroit, että normaalisti nukahdat niin, että laitat puhelimesta videon päälle ja nukahdat sen katsomiseen. Pohdit myös voisiko sinulla olla puhelinriippuvaisuus.

Kiinnitin huomiota siihen, kun sanoit, että saatat illalla itkeä murheitasi. Mitä ajattelisit siitä, jos kertoisit huolistasi jo päivällä jollekin läheiselle aikuiselle, esimerkiksi äidillesi? Jos mielenpäällä on asioita tai murheita, niin ne voivat tulla illalla mieleen vaikeuttamaan unensaantia. Myös ahdistuksesta ja pelosta on tärkeää kertoa läheiselle. Joskus asioista kertominen jollekin turvalliselle aikuiselle voi hieman helpottaa omaa oloa. Vaikeiden ajatusten kanssa ei kannata jäädä yksin!

Nykyaikana myös puhelimella tulee vietettyä paljon aikaa ja se voi helposti koukuttaa. Oletko koskaan kokeillut, että puhelimella olon sijasta tekisit jotain muuta mielekästä illalla ja ennen nukahtamista? Joku voi tykätä esimerkiksi kirjan lukemisesta ja joku toinen vaikka piirtämisestä.

Lisää vinkkejä unensaantiin löydät myös täältä Nuortennetin sivulta: https://www.nuortennetti.fi/mieli-ja-keho/hyvinvointi/nukkuminen-hyvinvoinnin-perusta/apua-nukahtamiseen/

Parempia unia toivottaen,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

<33

Mulla oli pitkään nukkumis ongelmia etenkin iltaisin…itkin että mulla on ikävä äitiä vaikka se seisoi vieressä, en uskaltanut mennä kenellekkään yöks jne. Ja tämän kaiken aiheutti painajaiset joita olin nähnyt. Kävin lääkärissä ja sain sieltä apua joka auttoi paljon! Kiitos heille<3 Ja kaikista eniten minua auttoi se kun kerroin tarkkaan vanhemmilleni mitä siinä painajaisessa tapahtui. Onneksi voin nykyään nukkua kunnolla! Toivottavasti te muutkin pystyisitte taas alkaa nukkua hyvin<3

Vastaa aiheeseen: En saa unta

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top