Olin pitkän aikaa tosi masentunut [osa tekstistä poistettu] Nyt mulla on onneksi parempi olo kun asiat on muuttunu parempaan suuntaan. Ahdistaa kyllä vieläkin se, että jos kertoisin kenellekään [osa tekstistä poistettu], joutuisin johonkin laitokseen.
En haluaisi ikimaailmassa laitokseen, vaikka olisin itsemurhan partaalla. Oon aika varma, että jos mut laitettaisiin laitokseen, niin vihaisin mun perhettä koko lopun elämää ja olisin tosi katkera siitä koska mieluummin kärsin sen pahan olon kanssa yksin, kun et mut pakotettaisi jonnekin mihin en todellakaan halua.
Joka on osasyy siihen, etten ole vieläkään uskaltanut kertoa kenellekään että mulla edes oli tuollainen hetki jollon mulla oli tosi paha olla. No läheisimmät kaverit tiesi, koska uskalsin kertoa niille vain koska tiesin ettei ne kerro kenellekään. En kyllä kertonut niille edes kaikkea, vaan siitä että haluaisin kuolla mut en kertonut yrityksistä.
Kävin myös hetken psykologilla, mutta se ei auttanut yhtään kun en kertonut itse suoraan asioita vaan se psykologi kyseli kaikkea johon sit vastasin. Ja se ei oikeen kysynyt tärkeitä kysymyksiä, vaan kysyi esim. mun yhteishakujärjestyksestä, joka oli mun mielestä ihan tarpeeton keskustelunaihe.
Yritin kyllä kertoa mun itsetuhoisuudesta, mut en saanut sanottua oikein enempää [osa tekstistä poistettu] Lopulta ne psykologikäynnit loppui kun se psykologi vain totesi että mulla ”ei ole mitään syytä käydä siellä”.
Vaikkei mua itsetuhoset ajatukset vaivaakaan enää, niin silti vaivaa se etten kertonut ikinä kenellekään koko tarinaa. Mun vanhemmatkaan ei tiedä asiasta mitään, koska en oo uskaltanut kertoa koska mul on lapsuuden traumoja päiväkotiin hylkäämisestä missä mua kiusattiin, ja ahdistaa että jos kerron niin ne heivaa mut johonkin laitokseen.
En oikeen tiedä, mistä apua voisi lähtee etsimään, kun mua ahdistaa niin paljon se muille kertominen. Toki ei se mun hiljaisuuskaan ole hyvästä ollut, kun silloin kun mulla oli oikeasti paha olla, niin mun äiti jankkasi mulle vain kesätyön hankkimisesta, joka ei edes ollut mun mielessä kun ajattelin sitä etten edes eläisi seuraavaan päivään. Se kaikki jankkaus sai mut vaan enemmän stressaantuneeksi, kun muut halusi multa niin paljon mutta mulla oli jo valmiiksi niin paha olla, etten saanut mitään aikaseksi.
Vaikka mulla ei enää ole kovin usein itsetuhosia ajatuksia, mua silti ahdistaa se ettei kukaan huomannut mun pahaa oloa vaan sai sitä vaan pahennettua.
Hei!
Kiitos, kun kerroit voinnistasi ja siitä, mitä kaikkea olet käynyt läpi. Oli surullista kuulla, kuinka olet käynyt todella synkissä vesissä ja olet ollut itsetuhoinen. Sinulla on pahimmillaan ollut voimat täysin loppu.
Poistin viestistäsi muutamat kohdat, joissa kuvailit tarkemmin itsetuhoisuutta, sillä se saattaisi järkyttää muita lukijoita. Olen kuitenkin lukenut viestisi kokonaan.
On hienoa kuulla, että itsetuhoisia ajatuksia ei ole enää ainakaan kovin usein. Menneet tapahtumat voivat kyllä ymmärrettävästi aiheuttaa edelleen ahdistusta ja niitä olisikin varmasti tärkeä päästä käsittelemään. Se on varmasti tuntunut pahalta, kun huonoa oloasi ei huomattu ja se meni vain pahemmaksi. Jokainen haluaa tulla kuulluksi ja se voi olla musertavaa, jos tulee sellainen olo, ettei kukaan kuule tai ymmärrä.
Kerroit käyneesi psykologilla, mutta siitä ei ollut apua, koska et ollut pystynyt kertomaan suoraan ja psykologi ei ollut kysynyt oikeita kysymyksiä. Toivon, että voisit suhtautua itseesi lempeästi tässä asiassa, sillä se on ymmärrettävää, että ihan heti ei välttämättä uskalla kertoa kerralla. Se oli jo rohkeaa, kun mainitsit, että sinulla on ollut itsemurha-ajatuksia. Oli ikävä lukea, että psykologi oli sitten todennut, ettei sinulla ole syytä käydä siellä.
Totesit hyvin, että hiljaisuuskaan ei ole ollut hyvä asia, vaikka puhuminen onkin tuntunut vaikealta. Vaikka asioista rehellisesti kertominen jollekin voi olla tosi vaikean tuntuista, niin se rehellisyys omasta voinnistaan olisi kuitenkin tärkeää. Vaikeista asioista puhuminen voi olla vaikeaa, ja sitä voi vaikeuttaa vielä, jos on kokemuksia, ettei ole tullut kuulluksi. Oli ikävä kuulla, että äitisi ei ollut nähnyt huonoa oloasi ja oli vain puhunut kesätöistä.
Mainitsit myös pelkosi siitä, että pelkäät joutuvasti laitokseen, jos olisit rehellinen ajatuksistasi. Tulkitsin, että tarkoitat tässä ehkä huostaanottoa. Huostaanotto on aina viime sijainen keino, jos mikään muu keino ei ole auttanut. On monia muita keinoja auttaa lasta tai nuorta, jolla on itsetuhoisia ajatuksia tai itsetuhoisuutta, ilman, että nuorta tarvitsee ottaa huostaan. Täältä voit lukea tästä aiheesta hieman lisää: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/tukea-ammattilaiselta/apua-lastensuojelusta/
Vaikka sinulla ei ole enää ollut niin paljon itsetuhoisia ajatuksia, niin jo tuo ahdistunut olo, on syy hakea apua itselleen. Olisi tärkeää, että pääsisit käsittelemään noita ajatuksia ammattilaisen kanssa. Ammattilaiset, kuten psykologi, kyllä ymmärtävät, jos ei ole ensimmäisillä kerroilla uskaltanut puhua ihan rehellisesti. He eivät myöskään säikähdä vaikeampiakaan aiheita, vaan voit turvallisesti puhua ihan kaikista asioista. Psyykkiseen terveyteen liittyvät asiat, kuten itsetuhoisuus tai kuolemaan liittyvät aiheet, ovat ammattilaisille tuttuja asioita ja he osaavat käsitellä niitä kanssasi.
Koulujen alettua apua voi saada kouluterveydenhoitajalta, -kuraattorilta ja -psykologilta. Myös oman paikkakunnan terveyskeskuksesta voi hakea apua. Myös nuorisotyöntekijät ja Ohjaamo-palvelu ovat nuorten tukena ja kuuntelevat. Lisää siitä, mistä apua voi saada, voit lukea täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/tukea-ammattilaiselta/ammattilaisten-apu/oman-paikkakunnan-auttavia-tahoja/
Tuntuisiko sinusta lisäksi, että voisit ottaa asian puheeksi vielä äitisi kanssa? Tai jos hänelle puhuminen ei ole mahdollista tai se ei tunnu hyvältä, niin olisiko joku muu läheinen aikuinen, jonka koet luotettavaksi ja turvalliseksi?
Jos puhuminen tuntuu vaikealta, niin yksi hyvä tapa kertoa voinnistaan, voi olla esimerkiksi kirjoittaminen. Voit kirjoittaa haluamasi asiat kirjeen muotoon ja näyttää sen aikuiselle. Nuortennetissä on myös tällainen ”Huoli puheeksi” -lomake, jota voit kokeilla hyödyntää: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/huoli-puheeksi-lomake/
Jos haluat purkaa näitä ajatuksia nimettömästi ja luottamuksellisesti, niin meidän ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111) voi soittaa. Voit tulla myös chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen. https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Toivon, että uskallat jakaa tarinasi vielä jonkun kanssa ja pääset sitä kunnolla käsittelemään. Olet tärkeä ja arvokas. <3
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä