Elikkä keille kaikille voi kertoa jos epäilee että itsellä on masennus? Mulla ei ole kavereita keille kertoa ja perheeni kanssa en tule kovin hyvin toimeen. Tulen toimeen vain siskoni kanssa, mutta en halua rasittaa häntä, koska hänellä on masennus.
Kuinka luotettavasti voi kertoa asiasta terveydenhoitajalle? Mietityttää, koska olen ajatellut että kerron pian olevassa terveystarkastuksessa epäilystäni, mutta en uskalla. En uskalla varmaan sen takia, koska ajattelen aina että ”jos olisin oikeasti masentunut niin yrittäisin peitellä sitä. jos kerron jollekin niin se on pelkkää huomion kerjäämistä”. Elikkäs mielipiteitä…? Olen muuten 12-vuotias tyttö.
no, olen samassa jamassa.ite justiinsa mietin, pitäiskö kertoo koulukuraattorille, mutta en tiiä miten luotettava se on. mutta jokatapauksessa olosi helpottuu HUOMATTAVASTI jos kerrot jollekulle ja saat apua!!!
Mulla kans masennusta. en uskalla myöskään kertoo siitä ku tosiaanki se tuntuu vaan itsesääliltä ja huomion hakemiselta. Vaik ei se mulle sitä oo. Ja sama et ”jos mulla oikeesti ois masenus nii kai yrittäsin peitellä sitä”
Kuraattorilla ja terkkarilla on molemmilla vaitiolovelvollisuus, joten sana ei lähde leviämään, ellet halua. Joissain tilanteissa kuraattori/terkkari saattaa ottaa kotiin yhteyttä. Voit siis turvallisesti puhua terkkarille masennuksestasi, avun hakeminen kannattaa aina!
Kuten jo yhessä vastauksessa luki, koulukuraattorilla/terkkarilla on vaitiolovelvollisuus. Ja kertoessa kuuntelija ei todellakaan ajattele, että se on huomionkipeää vaan se on tervettä jos itsekin haluaa apua. Itse oon 15v ja ”elämä edessä” vaikka masennuslääkkeitäki käytän just parhaillaan. Tän vuoden alussa olin aallon pohjalla niinku vois sanoa: lopetin harrastukset, vietin aikaa vaan netissä ja kuntoki putos niinku lehmän häntä. Kerroin ekana lääkärille, sen jälkeen kaverille ja kaveri laverteli vanhemille. Enää en oo vihanen kamulleni, koska kumminkin hän oli huolissaan ja halusi minulle apua.
Oon valmis auttamaan =D
Moi sinä masennuksesta(ko?) poteva. Minä olen itse mennyt tuon juuri ehkä viime vuonna tai toissa vuonna läpi. Minullakin oli toinen siskoistani masentunut ja toinenkin kai ainakin vähän väsynyt. En ole kovin läheinen myöskään perheeni kanssa. Äitinikään edes niin että olisin voinut kertoa. Isä onkin joka toinen viikko töissä koko viikon eli en hänen kanssaan kerkeä siitä oikein puhua kun sitten isällä on kotiin tulleessaan kaiken maailman hommia että ei hän kerkeä. Minulla ei ollut ketään jolle puhua enkä uskaltanut puhuakkaan. Olin vain hiljaa… ja hiljaa ja hiljaa. Onneksi ”Ystäväni” (jotka kiusaavat minua välillä) Pelastivat minut nyt kun olimme vähän isompia eli NYT! Sitä ennen koin kovi yksin. Ensiksi tuntui vain väsyneeltä ja raskaalta… sitten ajan myötä kaverikiusauksien mukana tuli myös itkut uneen. Silloin ajattelin etten edes kuulu koko maailmaan vaan olen avaruus oli joka on vain joutunut eri planeetalle kuin olisin kuulunut. Kerkesin ajatella myös että enhän minä elämälläni mitään tee jos se näin kurjaa on. Tarkoitti mielikuvituksia itsemurhasta (En vain uskaltanut tehdä sitä). Onnekseni olen pelokas ja en siitä sen enempää miettinyt. Se oli vain ajaus jota harkitsin ja kauan. Kerkesin pari vuotta olla näin, kun nykyiset ihanat ystäväni alkoivat olla minulle oikein ihania ystäviä ja edes ne nostivat mielialaani niin että jaksoin päivästä toiseen yhä enemmän. Tietenkin sitten olin kohta jo aika hyvillä mielin… ja tässä nyt ollaan. Jos tulee masennus ja et uskalla kertoa kenellekkään, niin harkitse uudestaan! Jos et ketään tunne niin voit kertoa sille joka sinusta luotettavimmilta tuntuu. Vaikka minä selvisin itse en suosittele sitä. Se on kamalaa selvitä siitä yksin jos osaa… itse olen vain pieni pieni pelkuri täällä maan päällä joka ei osaa mitään. Eihän minua edes yhdessä vaiheessa huomattu ollenkaan… Ps. Hae APUA jos sitä tarvitset (soita MLL:llän puhelimeen jossa luotettavia henkilöitä) älä jää nurkkaan pölyyn.
Kannattaa kertoa jollekulle jos epäilee sairastavansa masennusta, ennenkuin se pääsee pahenemaan! Itse olin vähän samanlaisessa tilanteessa, epäilin masennusta mutta ajattelin, että ”eikai mulla mitään masennusta oo, olen vaan väsynyt”. Pikkuhiljaa tilanne paheni ja eristäydyin muista ihmisistä. Olin jatuvasti väsynyt eikä mikään tuntunut miltään. Kaverini vei minut koulukuraattorille. Olin silloin jonkun aikaa vihainen hänelle, mutta olen tajunnut, että hän toimi vain mun parhaakseni. Käyn kuraattorilla vähintään kerran viikossa, mutta olen paranemaan päin. Suosittelen siis kertomaan asiasta varmuuden vuoksi ennenkuin on liian myöhäistä :)
Heips!
Koska en tiedä missä kaupungissa asut, mutta ainakin pääkaupunki seudulla nuorille, viimeistään yläaste ikäisille teetetään mielialakysely, joka auttaa kuraattoreja/terkkareita arvioimaan mielialasi ja mahdollisen masennuksen.
Tietysti jos haluat, voithan käydä kysymässä terkkarilta tai kuraattorilta, olisiko sinulla mahdollisuutta tehdä mielialakyselyä.
Ja uskon, että myös puhuminen sun tilanteessa auttaisi tosi paljon, jos oot vaan ite valmis puhumaan asioistasi jonkun vähän vieraamman henkilön kanssa. :)
Mut jos koulun kuraattorille meno ei ensimmäisenä osu mieleesi voit myös soittaa numeroon 116 111 , joka on MLL:n nuoren puhelin joka on täysin ilmainen, eikä sitä näy puhelin laskussa tai missään :)
Voimia! :)
Hei.
Masentunut voi olla, vaikka oireistaan kertoisi toiselle. Missään ei masennusta määritellä siten, että jos on masentunut, niin oireensa haluaa vain salata. Nyt rohkeasti puhumaan jollekin luotettavalle aikuiselle, esimerkiksi kouluterveydenhoitajalle. Kaikenlaiset masennuksen kokemukset ovat kertomisen arvoisia, se on ensimmäinen askel kohti parempaa. Et hae huomiota, kun lähdet auttamaan itseäsi ja se vaatii sen, että kerrot masennuksestasi. Jos et pysty puhumaan, kirjoita kouluterveydenhoitajalle mennessäsi vaikka paperille mistä haluat puhua.
Itsekin epäilen minulla masennusta [osa viestistä poistettu] mutta en tiedä miten asiasta kertoisisin kellekkään kun vanhemmille en huolta haluu aiheuttaa ja sisarusten kanssa riidellään koko ajan niin niillekkään ei oiken haluaisi puhu asiasta ja pelottaa mennä koulukuraattorille/koulupsykologille
Hei,
hyvä, että kirjoitit tänne, sillä noin isojen asioiden kanssa ei pidä jäädä yksin. On ihan tosi hienoa, että haluat kertoa pahasta olostasi, mutta nyt pohdit, että miten ja kenelle. Uskon, että asioiden puheeksi ottaminen ei ole helppoa ja se varmasti jännittää alkuun paljon ja se aloitushan on aina se kaikista vaikein ja jännittävin. Kerroit, ettet halua aiheuttaa vanhemmillesi huolta, mikä on tietenkin kauniisti ajateltu, mutta sinun tehtäväsi ei ole suojella vanhempiasi vaan päinvastoin – heidän tehtävä on suojella sinua. Miten ajattelet vanhempiesi reagoivan, jos kerrot heille?
Jos vanhemmille kertominen tuntuu vaikealta niin voisitko ajatella, että menisit kuitenkin koulukuraattorin juttusille. Joskus voi olla helpompi puhua tuntemattomalle, kuin niille kaikista lähemmille. Jos puhumisen aloittaminen jännittää niin voisit kirjoittaa etukäteen paperille ne asiat, joista haluat puhua ja antaa sen kuraattorille niin hän osaa alkaa kyselemään sinulta niitä oikeita asioita. Voit myös täyttää netissä huoli puheeksi -lomakkeen ja antaa sen kuraattorille. https://www.nuortennetti.fi/app/uploads/2017/09/Huoli-puheeksi-lomake.pdf
Puhumista voit myös harjoitella soittamalla lasten ja nuorten puhelimeen, jossa voit nimettömästi ja täysin luottamuksellisesti kertoa asioistasi päivystäjällemme. Tärkeintä on, että saisit apua pahaan oloosi!
Halauksin,
Lasten ja nuorten netin päivystäjä
En voi olla ihan varma, mutta tuntuu että koin vähän aikaa sitten masennusta. Sillä alkuun alkoi vähän tressata, Sitten tuntui että pitäisi olla täydellinen ja etten riitä. Olin myös hyvin väsynyt. Olin mielestäni hyvin ruma. Itkin yöllä ja muitakin masennuksen oireita oli. En tiennyt silloin edes masennuksen, Mutta päiväkirjan kirjoittaminen auttoi. Nykyään tunnen vielä osittain näitä oireita, Mutta voin jo paljon paremmin. Mutta juuri siksi, en uskalla kertoa kenellekkään.
Varma tai ei. Ei haittaa. Täältä voi kysellä asioita, joista ei edes ole varma.
Täydellistä ei ehkä ole olemassa. Tästä saatan olla varma. Ehkä. Jostain kumman syystä monet nuoret tavoittelevat tuota mystistä täydellisyyttä ja siitä kyllä monesti seuraa pettymys, kun ei ole saavuttanut sitä. Pettymys ja väsymys. Väsyneenä ja pettyneenä alkaa ajattelemaan asioista negatiivisesti esim. ”olen ruma” – ajatusta, vaikka sillä ei olisi mitään todellisuuspohjaa. Eräs tuntemani viisas vanha nainen sanoi, että “kaikki nuoret ovat kauniita” ja yleisesti sanotaan, että “kauneus on katsojan silmissä”. Kuitenkin niin, että kaikki ovat kauniita omalla tavallaan. “Hymyillessä ihminen on kauneimmillaan”, kuuluu yksi sananlasku. Mutta se kauneudesta. Ruma on ruma-sana.
Itkeminen puhdistaa ja jossain kulttuureissa ns. “itkijänaiset” edustavat jopa eräänlaista taidemuotoa. Masennukseenkin itkeminen kuuluu ja siitä olisi hyvä puhua jonkun asiantuntijan kanssa, vaikka kouluterveydenhoitajan. Masentumisepäilystä olisi hyvä myös puhua jonkun hyvän ystävän tai luotettavan läheisen aikuisen kanssa. Tietysti on hienoa, että olet kirjoittanut asiasta päiväkirjaasi. Kirjoittaminen on monelle tapa purkaa omia tuntojaan. Jotkut ihmiset ovat jopa kirjoittaneet kirjan tai kirjoja omista tunteistaan; heitähän kutsutaan kirjailijoiksi😊
Olen iloinen, että voit jo paremmin! Seuraavaksi, kun alkaa tuntua masentavalta, kerro siitä jollekulle ja voi olla, että heti saattaa jo alkaa tuntua paremmalta. Myötätunto toiselta ihmiseltä on parasta ensiapua akuuttiin tilanteeseen. Monet ihmiset ovat kokeneet saman tunteen nimittäin.
Aurinkoista kevättalvea sinulle!
Toivottelee Lasten ja nuorten netin päivystäj
kokeilin masennus testiä, en kuitenkaan ole varma onko testi oikeassa?? Testi kertoi että minulla olisi vakava masennus, en kumminkaan uskalla kertoa vanhemmilleni :((
Hei!
Hyvä että kirjoitit tänne. Netissä on tosiaan masennustestejä, joista saa ehkä jonkinlaista tuntumaa siihen, mikä oma olo on. Virallisen diagnoosin tekee aina lääkäri.
Jos olet saanut korkeat pisteet testissä ja jos olosi on siis omastakin mielestäsi huono, sinun kannattaa ehdottomasti kertoa siitä jollekin aikuiselle. Vanhempasi varmasti haluavat sinulle hyvää ja olisivat surullisia, jos tietäisivät, että voit huonosti, mutta et uskalla kertoa heille. Jos sinulla olisi omia lapsia, haluaisitko heidän kertovan sinulle tällaisesta asiasta? Jos naamatusten kertominen tuntuu pelottavalta, voisit miettiä vaikka, että laittaisit vanhemmillesi viestin whatsappilla.
Voi olla, että vanhemmillasi on ystäviä tai muita tuttuja, jotka ovat olleet masentuneita ja asia saattaa siis olla heille hyvinkin arkipäiväinen.
Masentuneessa mielialassa ei ole mitään hävettävää. Se on hyvin yleistä ja on tärkeää, että siihen haetaan apua mahdollisimman pian. Ei ole oikein, että voit huonosti. Kun alat saamaan apua, voit taas joku päivä hyvin ja pystyt nauttimaan elämästäsi niin kuin sinun kuuluukin.
Älä siis jää huonon olosi kanssa yksin. Jos vanhemmille kertominen jännittää, voit myös kertoa koulusi terkkarille tai kuraattorille nyt ennen kun koulut loppuvat. Voit vaikka kirjoittaa asian paperille ja antaa sen aikuiselle tai ottaa kaverin mukaan, jos se tuo sinulle turvaa. Koulusi ammattilainen voi sitten soittaa yhdessä sinun kanssasi vanhemmillesi ja kertoa tilanteestasi ja neuvoa, kuinka he voisivat tukea sinua omalta osaltaan tässä asiassa, kunnes olet taas kunnossa.
Ansaitset olla onnellinen!
Halauksin
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä