Käänny läheisten puoleen
Kun huolet painavat, paras ja nopein keino saada apua on kääntyä lähipiirissä olevan aikuisen puoleen. Tällaisia aikuisia ovat esimerkiksi oma vanhempi/huoltaja, sukulainen tai kuka tahansa lähellä oleva aikuinen jonka koet turvalliseksi ja luotettavaksi. Hän on nopeasti tavoitettavissa ja hänelle voi purkaa sydäntään. Jos kasvokkain puhuminen tuntuu vaikealta, voit vaikka kirjoittaa aikuiselle kirjeen, tekstiviestin tai sähköpostin, jossa ilmaiset tilanteesi ja huolenaiheesi. Usein tilanteen paranemiseen on parhaimmat mahdollisuudet silloin, kun rohkenee pyytää apua.
- Omat vanhemmat ovat usein parhaita auttajia vaikeissakin asioissa.
- Aluksi voi tuntua vaikealta jutella asiasta vanhempiesi kanssa, mutta ilmaise heille silti rohkeasti, että nyt todella kaipaat heidän aikaansa ja apuansa.
- Vaadi huomioita itsellesi, sillä vanhemmat eivät välttämättä huomaa automaattisesti, että sinulla on huolia.
- Vanhemmatkin ovat joskus olleet nuoria, joten he ovat saattaneet painia samankaltaisten huolien kanssa ja osaavat auttaa sinua kokemustensa pohjalta.
- Vanhemmat haluavat varmasti tietää, mikä sinua painaa ja haluavat auttaa parhaansa mukaan.
- Mikäli vanhemmille puhuminen ei jostain syystä ole mahdollista, lähin tukea tarjoava henkilö saattaa löytyä muista lähellä olevista aikuisista.
- Mieti sinulle tuttuja aikuisia. Olisiko heistä joku sellainen, johon luotat ja jonka kanssa pystyisit keskustelemaan asioistasi?
- Tällaisia henkilöitä voivat olla esimerkiksi sukulaisesi kuten mummosi, serkkusi tai setäsi.
- Tai onko sinulla joku muu aikuinen, jonka kanssa pystyisit keskustelemaan? Esimerkiksi valmentajasi, naapurisi, kaverisi vanhemmat tai vaikka seurakuntasi tai kerhosi työntekijä?