Siirry sisältöön

Miten voit toimia, jos epäilyksesi herää?

Kun seksuaalista itsemääräämisoikeuttasi loukataan se on aina rikos. Loukkaus voi olla fyysinen teko tai sellaiseen rinnastuva sanallinen tai muu teko. Eli myös netissä tapahtuva toiminta voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Ilmoita häirinnästä! Sinun ei tarvitse tietää onko kyseessä rikos, pelkkä epäily riittää ilmoituksen tekoon. Koska yhdellä seksuaaliväkivallan tekijällä on usein enemmän kuin yksi uhri, se, että sinä ilmoitat tapahtuneesta voi suojella useita muita lapsia ja nuoria.

Onko henkilö pyytänyt pitämään viestittelyn salassa tai kieltänyt kertomasta siitä eteenpäin?

Kuuluuko tähän viestittelyyn jotain sellaista, joka sinua nolottaa tai josta jää ikävä olo? Se voi tarkoittaa sitä, että kyseessä on rikos ja sinua kohtaan on toimittu väärin.

Älä lähde tapaamaan netissä tapaamaasi aikuista kasvokkain, vaikka hän lupaisi sinulle mitä. On erityisen epäilyttävää, jos nettituttusi lupailee palkkioksi tapaamisesta asioita tai haluaa tavata muilta salaa.


Seksuaaliväkivallan tekijä on vastuussa kaikesta tapahtuneesta, erityisesti silloin kun tekijä on aikuinen. Vaikka olisitkin viestitellyt rohkeasti seksistä, lähetellyt alastonkuvia itsestäsi tai tehnyt seksuaalisia tekoja kameran edessä, et ole itse tehnyt mitään väärää! Uskalla kertoa asiasta tutulle ja luotettavalle aikuiselle myös, vaikka olisitkin jo tavannut arveluttavan nettitutun kasvokkain. Toimikaa yhdessä luotettavan aikuisen kanssa asian selvittämiseksi ja jotta sinä saat kaipaamaasi tukea ja apua.

Vaikka yhteydenpito tuntuisi jännittävältä, kannattaa itseä suojella. Ansaitset tulla nähdyksi ja kuulluksi muulla tavoin. Mietithän aina tarkkaan kuinka intiimejä asioita itsestäsi kerrot, millaisia kuvia netissä julkaiset ja missä ryhmissä ja mitä kuville tai videoille voi tapahtua.

Aikuiset, jotka lähestyvät nuoria seksuaalisesti netissä ovat taitavia valehelemaan ja manipuloimaan lapsia ja nuoria. Ei siis kannata nolostua tai jättää kertomatta asiasta, jos on uskonut heidän sanomisiaan. Uskalla puhua tutulle ja luotettavalle aikuiselle, vaikka kertomisen aloittaminen tuntuisi vaikealta.

Kertomisen lisäksi tee  ilmoitus poliisille tai Pelastakaa Lasten Nettivihje-palveluun.

Nettivihje-palveluun

Suosittelemme rikosilmoituksen tekemistä poliisille aikuisen kanssa, mutta voit tehdä ilmoituksen myös itsenäisesti. Sinun ei tarvitse tietää onko kyseessä rikos, pelkkä epäily riittää ilmoituksen tekoon. Koska yhdellä seksuaaliväkivallan tekijällä on usein enemmän kuin yksi uhri, se, että sinä ilmoitat tapahtuneesta voi suojella useita muita lapsia ja nuoria.


Tärkeintä on, että sinä olet turvassa ja tekijä joutuu teoistaan vastuuseen. Uskalla puhua tapahtuneesta tutulle ja turvalliselle aikuiselle.

Jos yhtään epäilet netissä tapaamasi uuden tuttavuuden aikomuksia tai tekoja, luota tuntemukseesi. Voi olla, että hän todellisuudessa haluaa jotakin muuta kuin ystävyyttäsi ja voi toimia väärin tarkoitusperin. Näissä tilanteissa: lopeta yhteydenpito ja estä hänet netissä, peleissä ja somessa.

Tieto siitä, miten mahdollisissa hämmentävissä tai oudoissa tilanteissa netissä kannattaa toimia, antaa varmuutta toimia turvallisesti.

Jos epäilet kohdanneesi netissä henkilön, jonka toiminnasta tulee epämiellyttävä olo kerro asiasta luotettavalle aikuiselle kuten huoltajalle, koulun opettajalle tai terveydenhoitajalle. Tehkää ilmoitus poliisille tai Pelastakaa Lasten Nettivihje-palveluun. Suosittelemme rikosilmoituksen tekemistä aikuisen kanssa, mutta voit tehdä ilmoituksen myös itsenäisesti.  Sinun ei tarvitse tietää onko kyseessä rikos, pelkkä epäily riittää ilmoituksen tekoon. Koska yhdellä seksuaaliväkivallan tekijällä on usein enemmän kuin yksi uhri, se, että sinä ilmoitat tapahtuneesta voi suojella useita muita lapsia ja nuoria.”

Pelastakaa Lasten Nettivihje-palvelu

Jos haluat puhua asiasta luotettavan aikuisen kanssa, ota yhteys MLL:n Lasten ja Nuorten puhelimeen ja chattiin. 

Lasten ja nuorten puhelin ja chat

 

Tämä artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n Nettivihje-tiimin kanssa.

Euroopan unionin osarahoittama -logo

The contents of this publication are the sole responsibility of  The Mannerheim League for Child Welfare and do not necessarily reflect the opinion of the European Union.

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Back to top