Näyttelijä: Monika Lindeman

Monika Lindeman on ammatiltaan näyttelijä ja hänet tunnetaan parhaiten Salatut elämät -draamasarjasta. Lisäksi hänellä on perheyritys Hotelli Nuuksio. ”Olen omistajaperheen vanhin tytär. Pyörin siellä ja kannan oman korteni kekoon.” Lisäksi Monika tekee somevaikuttajahommia. Hän kertoo saaneensa sarjan kautta paljon seuraajia ja somevaikuttajatyö lähti liikkeelle puolivahingossa.

Monika päätyi alun perin Salkkareihin koekuvauksien kautta. ”Asuin silloin Lontoossa. Kävin ensin yksissä koekuvauksissa ja kolmansien jälkeen mulle soitettiin ja kysyttiin, haluanko paikan. Rooli napsahti ja tuli muutto Suomeen” Monika naurahtaa kertoessaan, että roolin piti kestää vain kolme kuukautta. Tällä hetkellä hän on näytellyt Salatuissa elämissä Linda Eerikäistä viisi vuotta. ”Kun miettii freelancer-näyttelijöitä Suomessa, niin eihän monilla ole mahdollisuutta tehdä näin paljon koko ajan. Oon viihtynyt ja tykännyt tosi paljon. Saa tehdä paljon, mutta se on tosi kivaa.”

Monika on ollut pikkutytöstä asti kiinnostunut näyttelemisestä. ”Jo pienenä pukeuduin erilaisiin vaatteisiin ja mietin, että mitä tämä esitys voisi pitää sisällään. Kutsuin naapurit ja isovanhemmatkin katsomaan”, hän naurahtaa.

”Kyl mä kirjotin C:n paperit, että pääsin mä ihan hyvin koulusta ulos, mutta ei mua koulu koskaan kauheasti kiinnostanut. Kyllä mietin jälkeenpäin, että ois voinu panostaa vähän enemmän”, Monika toteaa.

Missä näet itsesi 10 vuoden päästä työelämässä?

Monika näkee tulevaisuudessa tekevänsä televisiotyön lisäksi teatteria ja elokuvia. Hänelle monipuolisuus alalla on tärkeää. Hän kokee olevansa kuitenkin ennen kaikkea teatterinäyttelijä. ”En ole koskaan ollut sellainen, että miettisin missä olen kymmenen, viiden tai edes vuoden päästä. Elän hetkessä ja myös tää työ pitää mut tässä hetkessä. En mä voi miettiä mitä mä teen vuoden päästä.” Eniten Monika toivoo tulevaisuudessa olevansa hyvinvoiva sekä henkisesti että fyysisesti.

Kymmenen vuotta nuoremmalle Monikalle näyttelijätär sanoisi, että ”jatka vain samaan malliin.” Hän kertoo hakeneensa kuusi kertaa teatterikorkeakouluun ja miettineensä usein, että miksi ovet eivät aukea. Monikalla on myös teatteriopettajan koulutus ja hän kertoo rakastavansa tehdä nuorten kanssa töitä. Lontooseen muutto oli Monikan mielestä hyvä päätös. ”Se oli mieletön koulu, jonka mä kävin siellä. Se antoi mulle ihan älyttömän paljon. Jäin sitten sinne töihin. En mä muuttaisi mitään. Jos jotain oikeasti haluaa, pitää tehdä kovasti töitä ja tehdä sellaisia päätöksiä, että kokee itse olevansa onnellinen. Joskus on tärkeä katsoa peiliin ja kysyä itseltään, olenko mä onnellinen. Niin helposti saatetaan unohtaa se, mitä siellä nuoren ihmisen mielessä liikkuu. On hirveen tärkeetä panostaa siihen, että itse voi hyvin.”

Monika muistuttaa, että aina voi opiskella ja Suomi on ihan mieletön maa siinä, että täällä tuetaan. ”Omat vanhemmat on myös aina tukenut ja puskenut eteenpäin, mutta kyllä moni muu on vähän kyseenalaistanut mun uravalintaa ja ääneen pohtinut sitä onko näyttelijä oikea ammatti. Lähtisin kuitenkin siitä, että aina on tärkeää olla utelias eri vaihtoehtoja kohtaan.

Kuinka pidät itsestäsi huolta, ettet kuormitu töistä liikaa?

Monika on myös 2-vuotiaan pienen pojan äiti. Hän kertoo kokeneensa kerran elämässään burn outin ja tunnistaa nykyään, kun stressiä ja hommaa on liikaa. Monika on kiitollinen siitä, että pystyy tarpeen mukaan vaikuttamaan omiin työpäiviinsä ja aikatauluihinsa. ”Hotellityöt ja somevaikuttajahommat tuovat myös sopivaa vastapainoa. Pidän itsestäni huolen myös niin, että käyn treenaamassa ja syön terveellisesti. En ole kyllä koskaan ollut mikään baarityyppi, mutta elämä on rauhoittunut lapsen myötä.”

Viikonloput näyttelijätär pyrkii pyhittämään rentoutumiselle. ”Tosin eilenkin (maanantaina) mulla oli kahdeksan pitkää kohtausta, niin mun oli pakko saada sunnuntaina kerrattua tekstejä. Ei ne ihan tosta noin vaan jää sinne päähän”, Monika kertoo.
Monika painottaa itsensä tutkiskelun tärkeyttä. ”Kysy itseltäsi, mikä sut tekee onnelliseksi”, hän ohjeistaa nuoria, joilla on epävarma olo itsensä ja elämän kanssa. ”Se on kaikki kaikessa, että sulla on itselläsi hyvä olo. Kaikki koulutukseen ja työhön liittyvät asiat tulee kyllä ajallaan, kun olet hyvällä fiiliksellä ja hyvässä paikassa.”

Mitä sanoisit nuorille, jotka eivät ole vielä saavuttaneet unelmiaan?

Monika muistuttaa, että aina voi opiskella ja Suomi on ihan mieletön maa siinä, että täällä tuetaan. ”Aina on kyllä kyseenalaistettu, että mitä tosta oikein tulee. Että eihän näyttelijä ole mikään oikea työ. Lähtisin kuitenkin siitä, että aina on tärkeää olla utelias eri vaihtoehtoja kohtaan” Monika myös kannustaa lähtemään ulkomaille reissaamaan tai vaihto-oppilaaksi ja avartamaan omaa maailmankatsomusta. ”Luota omiin päätöksiisi, ne on sillä hetkellä oikeita koska ne on sun päätöksiä. Luota, että osaat ja se on just oikein sulle.
Puhuminen on ihan älyttömän tärkeä asia. Mä kävin Lontoo-aikana puhumassa ammattilaisen kanssa. Enhän mä ois ikinä mun vanhemille pystyny puhumaan. Ulkopuoliset on sitä varten. Ei oo yhtään huono asia käydä juttelemassa. Kaikki käy puhumassa, mutta ei vain kerro siitä. Oo itsekäs siinä mielessä, että hoida itsesi kuntoon. Se on tärkeintä sun elämässä. Nuorena oli kauheesti paineita, siitä että miks kehittyy eri tavalla kuin muut ja vertaili hirveästi itseä muihin. Sä voit koko ajan muuttaa sun suuntaa. Mee pienillä askelilla eteenpäin”, Monika kannustaa.

Kata

Nuortennetin toimittaja

Aiheeseen liittyvät

Osallistu

Apua ja tukea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.