Artisti: Anniina Timonen
Anniina Timonen on artisti ja biisintekijä. Hänet tunnetaan erityisesti TV-laulukilpailu Idolsin voittajana vuodelta 2017. Anniinan musiikki on hänen omien sanojensa mukaan tummanpuhuvaa ja syvällistä suomenkielistä pop- ja rapmusiikkia. Anniinan debyyttialbumi ”Sä et tunne mua” tuli ulos lokakuussa 2019.
Itsensä lisäksi Anniina kirjoittaa biisejä myös muille kotimaisille sekä ulkomaalaisille artisteille. ”Pääpisteenä minulla on Aasia. Se on kiinnostanut mua aina. Kirjoitan sinne biisejä ja esimerkiksi syyskuussa olin Bangkokissa biisileirillä ja pari viikkoa sitten olin Tokiossa kirjoittamassa japanilaisille artisteille. Se on myös todella inspiroivaa päästä työskentelemään siellä paikallisten ihmisten kanssa.”
Idols -kilpailua Anniina kuvailee todella kehittäväksi ja hienoksi kokemukseksi, vaikka se oli myös rankkaa. ”Kun tuli mahdollisuus lähteä mukaan kilpailuun niin tuli fiilis, että tämä kortti pitää tsekata. Ajattelin, että kävi kisassa miten tahansa, niin sieltä löytäisi hyviä verkostoja, joiden kanssa tehdä myöhemmin yhteistyötä. Niinhän siinä sitten kävi, että voitto tuli ja se oli tosi yllättävä paikka”, Anniina naurahtaa.
”Pitää siinä kyllä olla todella vahva itsetunto, jos sellaiseen kilpailuun lähtee, ettei jää jalkoihin, jos vertailee itseään paljon muihin. Kilpailu antoi todella paljon itsevarmuutta esimerkiksi lavalla esiintymiseen. Piti siinä kyllä kisan jälkeen antaa vähän pölyjen laskeutua. Sen jälkeen lähdettiin sitten tekemään musiikkia ja pari vuotta siinä meni, että oma albumi tuli ulos.”
Ammatin parhaana puolena Anniina pitää sitä, että saa kertoa oman musiikin kautta tarinoita, jotka koskettavat muita ihmisiä.
”Mun biisit ovat todella syvällisiä ja lyriikoiden kautta saan avata kipupisteitä elämässä. Se on todella upeaa, että joku voi saada voimaa itselleen ja voin antaa jotain merkittävää. Ja tottakai ne keikat, kun pääsee lavalle esittämään omia biisejä.”
Anniina myöntää, että julkisuudessa on omat haasteensa, kun erityisesti netissä ihmiset voivat arvostella todella ilkeään sävyyn. ”Jos lähtee artistiksi ja tavoitteena on olla Spotify-listojen kärjessä, automaattisesti siihen liittyy myös se, että ihmisten mielipiteet jakautuvat. Ja toiset ihmiset myös kertovat sen suoraan, jos ei tykkää. Se kuuluu siihen alaan, että negatiivista palautetta tulee. Siinä kannustaisin, että pitää olla kova halu kehittää omaa itsetuntoaan koko ajan. Kun keskittyy tekemään sitä, mitä rakastaa tehdä, muiden mielipiteiden ei saa antaa vaikuttaa.”
Muusikoksi Anniina on halunnut lapsesta saakka. Nuoremmalle itselleen Anniina haluaisi sanoa: ”Ole rohkea ja pidä yllä rohkeutta olla oma itsesi. Mene rohkeasti omia tavoitteita kohti ja tee asioita, jotka tuntuvat sinusta hyvälle. Erityisesti sanoisin, että kukaan ei ole täydellinen eikä täydellisyyteen kannata pyrkiäkään.”
Kata
Nuortennetin toimittaja
Aiheeseen liittyvät
- Nuorten tekemät jutut
- Nuortennetin toimittajat
- Näyttelijä: Sami Uotila
- Yrittäjä, sisällöntuottaja: Mona Visuri
- Opetusministeri: Li Andersson
- Artisti: BESS
- Yrittäjä: Ilona Ylikorpi
Osallistu
- Lähetä mediatuotoksesi Nuortennettiin!
- Tee meille juttu!
- Osallistu Nuortennetin tekemiseen
- Testaa tietosi Nuortennetin testeillä!