Yhtye: Younghearted
Younghearted on bändi, johon kuuluu Reeta Huotarinen, Emil Korkiakoski ja Atte Ranta. He laulavat, kirjoittavat biisejä sekä käyvät keikoilla.
Kaikki lähti harrastuksesta. “Alussa soitettiin omaksi iloksi ja keikoille yritettiin mennä mihin vaan, koska esiintymisessä tuntuu, että on eniten elossa. Pikkuhiljaa siitä on alkanut tulla rahaa ja ihmisiä katsomaan enemmän”, Atte kertoo. “Sanoisin, että muutamien sattumien kautta harrastuksesta kasvoi duuni”, Reeta lisää.
Lapsuudessa Reetan unelma-ammatti on ollut laulaja. Emilin ja Aten unelma-ammatteja lapsuudessa ovat olleet lopulta muusikoksi tuleminen, mutta sitä ennen unelmana oli tulla esimerkiksi eläinlääkäriksi tai huippu-urheilijaksi.
Parhaimpia puolia työssä ovat bändin jäsenien mielestä keikkaileminen, sillä se antaa paljon ja keikat ovat aina kohokohtia. Myös uuden musiikin luominen on palkitsevaa ja kivaa. “Se, kun teet jotain uutta ja luot tyhjästä teoksen. Se on todella palkitsevaa”, kertoo Atte.
Tulevaisuudessa kaikki haluavat jatkaa musa-alalla, mutta missä muodossa on vielä epävarmaa. “Saa nähdä. Musiikki on varmasti vielä mukana jossakin muodossa”, kommentoi Atte.
Jotta työstään ei kuormitu liikaa ottavat bändin jäsenet omaa aikaa rentoutumiselle. “Meillä oli tässä just kolme keikkaa lähekkäin. Oltiin just hotellissa ja siellä sitten laitettiin kasvonaamiot, käytiin kylvyssä sekä saunomassa. Sen jälkeen kyl voin sanoo, et oli rento ja fresh fiilis”, muistelee Emil.
Kymmenen vuotta nuorempaa itseään Reeta kehottaisi uskomaan itseensä. “Älä pyytele liikaa anteeksi, tee sitä omaa juttuasi ja älä kuuntele liikaa muita. Muista uskoa itseesi”, kertoo Reeta.
Atte haluaisi muistuttaa nuoremmalle itselleen siitä, että stressille ei kannata antaa liikaa valtaa. “Ei tarvitse stressata liikaa. Kaikki järjestyy ja elämä kyllä vie eteenpäin.”
Reeta muistuttaa keskittymään omaan juttuusi. “Tee sitä, mistä tykkäät ja älä anna periksi! Kyllä se sieltä tulee kovan työn kautta. Ihan varmasti.”
”Unelmien eteen pitää jaksaa tehdä paljon töitä”, sanoo Emil. “Jaksat puskea eteenpäin ja tehdä duunia. Kyllä se sieltä tulee aikanaan”
On tärkeää myös muistaa, että unelman pitää olla oikea. “Raha tai maine ei saa ohjata sitä. Unelman pitää olla semmoinen, että kun sitä kohti menee, siitä nauttii.”
Yvette
Nuortennetin toimittaja
Aiheeseen liittyvät
- Nuorten tekemät jutut
- Nuortennetin toimittajat
- Hyvinvointialan yrittäjä: Anni Vallius
- Yrittäjä, taiteilija ja tanssilegenda: Aira Samulin
- Laulaja: Petra Gargano
- Youtubettaja ja somevaikuttaja: Elisa Malik
- Yrittäjä: Janni Hussi
Osallistu
- Lähetä mediatuotoksesi Nuortennettiin!
- Tee meille juttu!
- Osallistu Nuortennetin tekemiseen
- Testaa tietosi Nuortennetin testeillä!