Yrittäjä, taiteilija ja tanssilegenda: Aira Samulin

Airan kuva: Pyry Antero

Aira Samulin on yksi hienoimmista, elinvoimaisimmista ja aurinkoisimmista ihmisistä, joita tiedän. Hän tuskin paljon esittelyjä kaipaa. Aira otti meidät nuoret ihanasti vastaan pullakahvien kera. Istuimme pöydän ääreen ja aloimme puhumaan Airan lapsuudesta. Ajasta melkein 90 vuotta sitten.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on Airalle tuttu jo lapsuudesta

”Sodan uhka oli läsnä ihan jokapäiväisessä elämässä. Rajan toiselta puolelta tuli viestejä ja se aiheutti kyläläisissä pelkoa. Äitini järjesti iltamia ja perusti Lotta-osastoja. Sota syttyi ja ihan viime tipassa sieltä päästiin pakoon. Jatkosodan ajalla isäni kaatui sodassa. Marski on ollut minun idolini ihan viimeistään siitä asti, kun isäni kaatui. Se toi turvaa, että Marski pystyy pitämään maamme itsenäisenä. Olimme evakkoja, mutta sellainen ylpeys oli, että rahaa ei saanut pyytää. Kaikkea kerjäämistä pidettiin todella pahana ja häpeällisenä. Muistan yhden joulun, kun meillä ei ollut yhtään rahaa. Olin silloin teini-ikäinen. Olin kuullut Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Minä menin sinne ja kerroin, että meillä ei ole yhtään rahaa. Ne antoivat minulle jotain 315 markkaa ja sillä me saimme ruokaa ja jotkut pienet joululahjatkin.”

Airan nuoruudessa tyttöjen tulevaisuus meni saman kaavan mukaan

Ajateltiin, että tytön tehtävä on mennä naimisiin, synnyttää kymmenen lasta ja olla kotona.
”Silloin 30-luvulla tyttöjä ei koulutettu samalla tavalla kuin nykyään. Meidät kasvatettiin niin, että pääsee naimisiin ja osaa tehdä kotityöt. Minun isäni kyllä antoi minun ymmärtää, että saan lukea ja kouluttautua pitkälle. Tykkäsin istua koulun pulpetissa ja viitata. Ehkä se johtui siitä, että Hyrsylän mutkassa ei ollut oikein mitään tekemistä. Talvella hiihdettiin ja kesällä pelattiin palloa. Kaikkein surullisin päivä vuodessa minulle oli se, kun koulu päättyi keväällä. Ajattelin, että mitä ihmettä minä nyt teen.”, Aira kertoo.

Aira on tehnyt jo nuorena paljon töitä. Kun hänen isänsä kaatui sodassa, Aira hoiti pientä pikkusiskoaan kotona ja kävi sen lisäksi koulussa.
”Ihmettelen miten sain kaiken hoidettua. Ruokiakin piti jonottaa tuntikaupalla päivässä ja samalla pitää pikkusiskoa sylissä. Ei silloin ollut rattaita. Tytön ei ollut siihen aikaan mahdollista haaveilla mistään haaveammateista. Oli vain pakko aikuistua. Ehkä vähän liian aikaisin. Sitten tuli tanssi, jota olen tietysti opiskellut. Olenhan mä nyt jotain saanut kuitenkin aikaiseksi. Jos olisin opiskellut ja tehnyt töitä jossain virastossa, kaikki olisi ollut aivan erilaista.”, Aira muistelee.

Tanssi on antanut Airalle toimeentulon ja ollut myös tärkeä harrastus. Aira pitää hienona, että on voinut yhdistää harrastuksen ja työn.
Mitään yhtä asiaa Aira ei osaa mainita siihen, kuinka hän ylläpitää mahtavaa elinvoimaansa edelleen yli 90-vuotiaana.
”Onneksi en ole elänyt epäterveellisesti. Olenkin laskenut leikkiä siitä, että minä rupesin ryyppäämään vasta kahdeksankymppisenä, mutta en vieläkään osaa sitä.”, Aira nauraa.

”Unohda unelmat ja ala tahtoa”

Aira on käynyt läpi elämässään todella vaikeita asioita. Silti hän on onnistunut säilyttämään positiivisen elämänasenteensa.
”Olen todella realistinen ja jalat maassa -tyyppi. Minä teen töitä ja tartun asioita. Olenkin sanonut, että ”unohda unelmat ja ala tahtoa”. Yrittäjänä on tehtävä asioita, ei siinä voi jäädä uinumaan ja unelmoimaan. 40 -luvulla minä perustin tanssikoulun. Silloin ei ollut päivähoitoja ja, jos nainen oli töissä, hänen oli palkattava kotiapulainen. Täytyi tienata sen verran, että pystyi maksamaan hänenkin palkkansa. Siinä ei jää aikaa mihinkään muuhun. Se on armotonta, mutta toisaalta en minä kaipaa lomia tai eläkkeelle jäämistä.”

Elämänohjeita nuorille

Meitä kiinnosti paljon se, mitä elämänohjeita Aira haluaa antaa nuorille:
”Nuku tarpeeksi. Se auttaa paljon. Myöskin, että opettele nauttimaan pienistä asioista ja löydä kaikessa tekemisessä luovuutta ja mielenkiintoa. Se, että kotona on kivan näköistä ja juo ihanasta kupista aamukahvin. Ne ovat niitä tärkeitä pieniä asioita. Selviytymään oppii selviytymällä. Jos ottaa liian raskaasti heti, kun tulee ensimmäinen paha mieli, ei tule mitään. Ei kannata valittaa pienistä asioista. Kannattaa miettiä myös sitä, kuinka itse toimii. Jos tekee toiselle pahaa, sitä saa myös omaan niskaan. Toista ihmistä ei voi muuttaa, mutta omaa käytöstä voi aina. Elämässä tulee aina vaikeampiakin asioita, ja niistäkin pitää selvitä. Siihen oppii vain selviytymällä.”

Ajatuksia haastattelun jälkeen

Oli kyllä aivan erityisen upeaa tehdä Aira Samulinin kanssa haastattelu. Hän laittoi siellä meille pullakahvit ja kuunneltiin vaan aivan ihastuksissamme kaikkia sota-ajan juttuja. Ei tietenkään sen takia että ne ois kivoja mutta siksi että oli vain niin hienoa tavata sellainen henkilö. Ja ei loppujen lopuksi enää ole edes hengissä kovin paljon niitä ihmisiä ketkä ovat sotaa joutuneet pakenemaan ja oikeasti muistavat itse sen ja ovat täällä omaa tarinaansa kertomassa.

Oli aivan mieletön kohtaaminen, joka ei kyllä unohdu, ja myös se kuinka hän oli kiitollinen avusta, jota jo sota-aikoina saanut Mannerheimin Lastensuojeluliitolta.

Kyllä sitä on monta kertaa miettinyt, että miten ei silloin tosiaankaan osannut ajatella mitä kaikkea saa tehdä kun lähti mukaan näihin vapaaehtoishommiin. Saa olla kyllä todella kiitollinen kaikesta tästä ja uusia ystäviäkin saanut tätä kautta.

 

Kata

Nuortennetin toimittaja

Aiheeseen liittyvät

Osallistu

Apua ja tukea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *