Hei olen 15 vuotias tukioppilas. Kaikki luulee että oon todella tasapainoinen ja kaikintavoin terve. Mulla on omasta mielestä alkanut esiintymään mieliala häiriöitä jo kesällä kun kaikki urheilu on jäänyt pois tapaturman jälkeen ja olen ”kuntoutusjaksolla” jo yhdeksättä kuukautta. Olen kertonut jo olostani yhdelle kaverilleni (tytölle) mutta hän valehtelee aika paljon joten en ole puhunut hänelle näistä asioista sen koommin. Nykyinen tyttökaverini ei osoita suurta kiinostumusta enää minua kohtaan enkä ole hänellekkään uskaltanut kertoa tästä asiasta. Sillon kukuin harrastin vielä urheilua minulla ei ollut aikaa miettiä tämmöisiä asioita. En tiedä kenelle voisi puhua luottamuksellisesti ettei kukaan saa kuulla eikä joutuisi minnekkään hoitoon! Pelkään kertoa parhaalle kaverille ja serkulle joka on kuin veli koska pelkään heiädän suhtautumista minuun sen jälkeen?! Eli edes lähipiirini ei tiedä tästä asiasta mitään . Mitä voisin tehdä kun masennus raapii kokoajan miestä sisältäpäin? Kenelle voisin puhua??
Moi,
olet todella rohkea, kun haluat puhua asioistasi jollekin! Se on aivan oikein. Voit puhua luottamuksella esim. terveydenhoitajalle, kuraattorille tai psykologille. He ovat ammattihenkilöitä, jotka ovat päivittäin tekemisissä mielenterveyden kanssa ja saaneet siihen koulutuksen. Suosittelen, että menet puhumaan asioistasi esimerkiksi heille. Voit myös soittaa Lasten- ja nuorten puhelimeen tai kirjoittaa kirjepalveluun. Jos et tiedä, miten aloittaisit kertomisen, voit vaikka sanoa ”Mulla on nyt aika paha olla” tai jotain sellaista. Ammattilaiset osaavat kyllä kysyä lisää.
Tsemppiä avun hakemiseen ja halaus! =)
Minulla on käynyt itselleni vähän samalla tavalla. Kesän jälkeen mun harrastus lopahti ja sen takia juuri itsekki päässäni pyörittelen kaikenlaisia asioita. Tuntuu kuin olisi kokoajan jatkuva stressi ja välillä ihan ahdistaakin. Aina kun välillä jaksaa lähteä liikkumaan oikeen kunnolla niin oi ihana se tunne sen jälkeen! Ja koska en harrasta nyt mitään niin ja kun mietiskelen liikaa niin luulenpa, että sen seurauksena mulla on myös luulosairauttakin. Mutta itse olen jo monia kertoja kuraattorin kanssa asiasta jutellut ja toki perheenkin niin olo on niittenkin takia jo vähän helpottunut.
Mutta tsemppiä sulle ja tiiän miltä susta tuntuu!:)
MLL tietoa sen verran että minun koulunterveydenhoitaja soitti rehtorin ja kerto kaikki minusta oon 12 poika vakavasti masentunut enkä tiedä mitä tekisin ku ahistaa asia niin paljon.
Älä häpeile aloittaja tai kukaan muukaan teistä, mielialaongelmia, masennus esim. on sairaus samanlailla kuin diabetes ja nuha, se ei kaada maailmaa etkä ole kummajainen, ja masennuksen ja muun tuollaisen saa kyllä pois, joten älä pelkää puhua ihmisille :)
Jos voisit vaikka terkalle puhua jos et ihan läheisimmille pysty? Tai mulla auttaa esim. Kun valmistelen ”puheen” ja lähetän sen vaikka tekstiviestillä koska itselle on kasvokkain vaikeampaa :/
Mut kaikkea hyvää sulle, siunausta ja tsemppiä!
Hei poika 12v.,
eli ymmärsinkö oikein, että olet käynyt juttelemassa terveydenhoitajalle pahasta olostasi ja toivoit keskustelun olevan luottamuksellinen, teidän kahden välinen, mutta terveydenhoitaja oli soittanut rehtorille ja kertonut keskustelustanne?
Onpa kurja tilanne. Ymmärrän todella, että sinua harmittaa se, että luottamuksesi petettiin. Terveydenhoitajalla on vaitiolovelvollisuus, mutta jos hänellä herää iso huoli lapsesta tai nuoresta, on hänellä velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Tässä ei kuitenkaan ollut siitä kyse, vaan terkka oli puhunut rehtorille. En tietenkään voi sanoa, miksi terveydenhoitaja oli kertonut rehtorille asioistasi, mutta siitä olen aika varma, että hän ei tehnyt sitä ilkeyttään tai pahoittaakseen mieltäsi.
Oletko jutellut terveydenhoitajan kanssa ja kysynyt, miksi hän kertoi rehtorille? Ja mikä tarkoitus siinä oli, että rehtorin tietoon meni asioita, joita kerroit terveydenhoitajalle?
Toivon kovasti, että kaiken tämän tarkoituksena on saada sinulle mahdollisimman paljon apua ja tukea, jotta olosi paranisi. Toivon, että jaksaisit vielä luottaa aikuisiin ja pyytää sekä ottaan vastaan apua. Sinun ei tarvitse kantaa murheita yksin.
Hei, olen 18-vuotias lukion kolmatta käyvä abiturientti. Olen jo pitkään miettinyt, onko minussa kaikki kunnossa, koska mielialani vaihtelevat todella nopeasti ja tuntuu, että menen nollasta sataan sekunnissa. Tunnen enemmän ahdistusta, surua ja vihaa kuin onnellisuutta. Kotona tuntuu, etten voi rentoutua eikä vanhemmat tajua minua yhtään ja tuntuukin, että he vain huutavat minulle erilaisista asioista, eivätkä tiedä mitä se tekee minulle. [osa viestistä poistettu] Mietin, että mitä jos en olisikaan täällä. Olen todella uupunut kaikesta ja tuntuu etten tunne enää itseäni. Ulos päin näyttää, ettei minulla olisi hätää, mutta paraskaverini sekä poikaystäväni tietävät, miltä minusta tuntuu. En kuitenkaan tunnu löytävän ratkaisua tähän ja olen miettinyt, voisiko minulla olla jokin mielialahäiriö. Masennusta on. Olen käynyt kerran kuraattorilla puhumassa, mutta se ei auttanut yhtään. Mitä teen?
Mukavaa että tulit tänne puhumaan asiastasi. Ikävä juttu, että sinulla on tällä hetkellä noin paljon kurjia tunteita. Mainitset että sinulla on ollut tai ehkä parhaillaankin masennusta. Kuulostaa kuitenkin hyvältä, että olet hakenut apua jostakin, kuten kuraattorin luona olet käynyt. Sekin on ihanaa, että sinulla on hyviä kavereita, joille voit puhua ikävistäkin asioista. Ikävää vain, että esimerkiksi kuraattorilla käynti ei tuonut apua.
Sinulla olisi mahdollisuus mennä myös kouluterveydenhoitajan tai terveyskeskuksen kautta pyytämään keskusteluapua. Kannattaa pitää mielessä, että tuollaisessa keskusteluavussa ei riitä yleensä yksi käynti. Toinen asia, mikä kannattaa tiedostaa on se, että kukaan ei voi auttaa sinua, ellet ole täysin avoin. Itse asiassa keskusteluavussa sinä itse autat itseäsi, kun avaudut kuulijalle ja ammattilainen kuulijana osaa ohjata kysymyksillä sinua sinne suunnalle, mistä kipupiste voisi löytyä. Usein se että tunnistaa todellisen juurisyyn omasta itsestään, auttaa ihmistä pääsemään tunteissa eteenpäin. Keskustelut voivat tuntua raskailta, mutta pikkuhiljaa siitä tulee apua.
Puhut siitä, että menet nollasta sataan sekunnissa. Oletko pystynyt erittelemään niitä tilanteita, joissa noin käy? Onko niillä tilanteilla jotain yhdistäviä tekijöitä, jotka voisivat laukaista aina tuon saman tunteiden vuoristoradan? Jo pelkästään tuo, että nuo tunteet ottavat vallan, on väsyttävää. Olisi tärkeää päästä pintaa syvemmälle niissä. Yksi syy tunteiden voimakkuuteen on myös itse nuoruus, murrosikä ja hormonien myllerrys. Sen jos jaksaisit hyväksyä ja sillä tavalla antaa itsellesi aikaa.
Sanot, että et oikein voi rentoutua kotona. Oletko yrittänyt kertoa vanhemmille vaikeuksistasi. Onko niin että odotat kovasti kotiin pääsyä ja sitä että voisit vihdoin rentoutua? Oletko kova jännittämään? Tekeekö se sinulle elämän haastavaksi? Ei ole tietenkään mukavaa, että vanhempasi tuntuvat vain huutavan sinulle. Voisiko olla, että he eivät tiedä niistä asioista, jotka sinua painavat. Oletko jutellut heille kouluasioista, paineista ja muusta mikä liittyy koulumaailmaan? Ehkä he ovat täysin tietämättömiä siitä, miltä sinusta tuntuu esim. koulunkäynti. Mukavaa kuitenkin että otit meihin yhteyttä. Voisit tehdä sitä useamminkin, sekin voisi auttaa sinua eteenpäin vuoropuhelussa ensin itsesi kanssa ja mahdollisesti myöhemmin vanhempiesi kanssa
Terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Tulin tänne nyt vähän saman tapaisten ongelmien kanssa koska en tiedä mitä pitäisi enää tehdä. Minulla on siis nyt hieman päälle vuoden ollut todella toivoton fiilis perhe ongelmien takia ja vuoden aikana olen ollut moneen otteeseen itsemurhan partaalla ja satuttanut itseäni. Olen vihdoin ja viimein äidilleni avautunut fiiliksistä ja kertonut selkeästi että en halua enää elää ja kaikki tuntuu toivottomalta mutta hän ei asiaan mitenkään reagoinut. Minulle on todella vaikeaa puhua asioistani kenenkään kanssa ja koulupsykologille tai terkalle puhuminen ahdistaa todella paljon ja koska äitini ignoraa minua se on entistä vaikeampaa kun ei ole tottunut puhumaan. Kaverille olen asiasta puhunut ja hän suosittelisi mennä psykologin puheille mutta en siihen kykene. Haluaisin apua mutta en sitä uskalla pyytää. En haluaisi viellä näin nuorena (15) lähteä mutta en enää kerta kaikkisesti jaksa.
Hei,
Hyvä että kirjoitit tänne. Niin toivoton kuin olosi onkin, jo siitä puhuminen toivottavasti auttaa vähän. Kaverisi neuvo on siis järkevä, vaikka hänkin varmasti ymmärtää, että sinun on vaikea mennä avaamaan sisintäsi ventovieraalle ihmiselle, kun et ole tottunut tunteistasi puhumaan oman äitisi kanssa.
Joskus kuitenkin vieraan aikuisen kanssa keskusteleminen on helpompaa kuin oman perheenjäsenen. Etenkin jos ja kun paha olosi johtuu juuri perheesi sisäisistä suhteista. Olisi ihanaa, että äiti voisi pyyhkiä pois kaikki ongelmanne kuten lapsuudessamme. Valitettavasti vanhemmilla on joskus niin isoja omia murheita, ettei heiltä yksinkertaisesti riitä energiaa lapsilleen. Syyllisyys, jota he tuntevat huomatessaan rakkaan lapsensa kärsivän heidän takiaan, ei myöskään tee helpommaksi tilannetta. Ulkopuolisella ihmisellä ei ole tällaisia kaksijakoisia tunnesiteitä sinuun, sen ansiosta hän voi suhtautua tilanteeseesi neutraalisti ja siten auttaa sinua jopa paremmin kuin äiti tai isä.
Esimerkiksi täältä voit aloittaa kulkusi kohti parempaa huomista: https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/Pages/default.aspx
Ja puhumista voi turvallisesti ja anonyymisti harjoitella soittamalla meille: 116 111 (ma-pe 14-20, la-su 17-20)
Kun ihmisellä on sietämättömän paha olo, itsensä satuttaminen auttaa hetkellisesti ja ajatus kaiken lopettamisesta on lohdullinen. Helpottaa, kun ajattelee, että siitä tilanteesta VOI päästä pois. Et kuitenkaan ole kokeillut vielä niitä lukuisia muita keinoja helpottaa pahaa oloasi. Vakuutan sinulle, että jonain päivänä katsot taaksepäin ja henkesi oikein salpaantuu, kun muistat joskus halunneesi kuolla. Kiität itseäsi siitä, että annoit elämälle aikaa näyttää sinulle myös sen hyvät puolet
Moi, oon kohta 14vee jamua pelottaa ja ahdistaa hirveesti koronavirus. Mua ei oo aikasemmin pelottanu tää mut nyt pelottaa kun koulut suljetaan ylihuomenna ja mun iskä ja äitipuoli puhuu vaan niiden rahatilanteesta ja että niiltä lähtee myös varmaan työpaikka😭 mä en tiiä mitä mä teen
Hei, pahoittelut, että olet joutunut odottaman vastausta näin pitkään!
Ymmärrän hyvin, että korona pelottaa ja ahdistaa. Tämä on ollut täysin uusi tilanne kaikille ja se on aiheuttanut monissa pelon tunteita, kun ei oikein tiedä mistä on kyse. Toivon, että jää ahdistuksen kanssa yksin vaan kerrot olostasi jollekin turvalliselle aikuiselle. Voit esimerkiksi soittaa lasten ja nuorten puhelimeen ja jutella nimettömästi ja täysin luottamuksellisesti päivystäjämme kanssa. Usein omaa ahdistusta helpottaa jo se, kun saa jakaa tunteita muille. Täältä löydät Lasten ja nuorten puhelimen aukioloajat: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Hei! Olen 12 vuotias ja ihastunut yhteen poikaan joka 5lk oli ”rakastunut” minuun. En silloin tiennyt kunnes hän kysyi minulta ”alax” johon vastasin ”en” koska olin vähän hämilläni. Olin kuitenkin 5lk-6lk kolme kertaa tämän kyseisen pojan kanssa yhdessä ja kerran hän petti minua ja se tuntui pahalta. Olin sen asian takia aika ahdistunut. Välillä jos kuuntelen jotain kappaletta niin saatan itkeä hänen peräänsä useasti ja olen nyt todella pahasti ihastunut häneen mutta se ei ole oikeastaan hyvä asia [osa viestistä poistettu]. En ole puhunut kuin vain joillekkin ystävilleni asiasta. Toivon että pääsisin hänestä yli mutta haluaisin puhua jollekkin. 😔🥺
Moikka, hyvä, että kirjoitit tänne mieltäsi painavasta asiasta. Kerroit, että poika, jonka kanssa olit yhdessä useampaakin kertaan petti sinua ja sen johdosta olit ahdistunut. Poika on tehnyt todella väärin sinua kohtaan ja loukannut sinun tunteitasi. Onkohan hän osannut pyytää tätä anteeksi? Se tuntuu aina pahalta, kun tärkeä ihminen pettää luottamuksen ja ymmärrän hyvin, että tämä on aiheuttanut ahdistusta sinussa. Ilmeisesti ahdistus on ollut niin suurta, että olet jopa satuttanut itseäsi sen takia ja se on huolestuttavaa. Viiltely ei poista ahdistusta vaan pahimmillaan tuo sitä vain lisää. Toivon, että et enää tee itsellesi pahaa, sillä tämä poika, joka on pettänyt sinua ei missään nimessä ole sen arvoinen. Ymmärrän senkin, että ihastumisen tunteita ei pysty hallitsemaan, mutta ajan kanssa olo helpottaa ja tulee vielä uusia ihastuksen kohteita, jotka viimeistään vievät ajatukset pois tästä pojasta. Mitä, jos yrittäisit siirtää ajatuksesi pojasta sellaisiin asioihin, jotka tuovat sinulle iloa esim. kavereiden kanssa kivojen juttujen tekeminen, musiikki, maalaaminen, liikunta tai mikä ikinä se onkaan, joka saa sinut hyvälle tuulelle.
Me täällä Lasten ja nuorten puhelimessa mielellämme kuuntelemme sinua. Voit soittaa, chatata tai kirjoittaa nettikirjeen ja jutella luottamuksellisesti kahden kesken päivystäjämme kanssa. Täältä löydät lisätietoa palvelustamme: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/
Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!
Oon 14.v tyttö. Mulla on menny jo pitkään tosi huonosti mua on ahdistanut kouluun meneminen ja sen takia poissa oloja on paljon. Mulla on myös paljon itsetuhosia ajatuksia enkä tiedä kauon jaksan enään. Oon puhunut koulukuraattorin kanssa mutta se ei oikeen auta. En nää enään missään mitään hyvää enkä pysty olla tunneilla. Oon puhunut myös mun vanhempien kanssa tästä ahdistuneisuudesta ja oon kysynyt olisiko mahdollista kotikouluun meneminen. Kumpikaan vanhemmista ei tykännyt siitä ajatuksesta ja tuskin siihen päädytään. Mulla ei oo paljoa ihmisiä kelle puhua niin päädyin tänne. :)