Mulla on ollut kauan masentunut olo. Oireet alkoivat siis joskus 8v ja oon nyt 14v. Vanhempani ovat eronneet ja jouduin ihan pienenä kuuntelemaan heidän riitojaan. Ei kestänyt kuin kolme vuotta sen jälkeen kun äitini löysi uuden miehen. Mies oli alkoholisti ja jouduin taas kerran kuunnella heidän riitojaan ja huutoaan. Joskus mies kävi melkein käsiksi äitiini ja minuun. Nyt asun äidin kanssa yksin. Menetin minulle todella rakkaan ystävän 4-vuotta sitten ja ajattelen häntä jatkuvasti. Olin enimmäistä kertaa itsetuhoinen 9-vuotiaana ja olen vieläkin. Äidilläni ei ole aavistustakaan tästä enkä halua aiheuttaa hänelle stressiä. Ajattelen jatkuvasti mitä tapahtuisi jos antaisin periksi, mutta en voi tehdä sitä äidilleni. Haluisin apua, mutta en halua vaivata ketään mun tyhmillä asioilla, koska muilla on enemmän ongelmia. Tämä on todella itsekästä, mutta kun kävelen tien yli en katso tuleeko autoja ja olen meinannut jäädä alle useita kertoja. Olen epäonnistunut monessa yrityksessä lähteä täältä ja tunnen vahvaa syyllisyydentunnetta siitä. En vaan pysty enää nousta sängystä aamulla kouluun vaikka kuinka yritän. Usein sanon äidilleni, että mulla on päänsärky ja joudun jäädä pois ensimmäiseltä tunnilta koulusta. Nyt tuntuu, että ainut vaihtoehto on antaa periksi. Lähteä. Pelkään mitä saatan tehdä itselleni. Haluan, että joku pelastaa minut itseltäni, mutta en tiedä miten pyytää apua. Mitä teen…?
Hei nimimerkki ”Väsynyt”!
Kiitos, kun kirjoitit! On tärkeää ja hienoa, että päätit kirjoittaa tänne ajatuksistasi ja kysyt neuvoa, mitä tehdä.
Oli surullista lukea, kuinka sinulla on ollut masentunut olo pitkään ja olet joutunut kokemaan vaikeita asioita. Kirjoitit, että olet joutunut todistamaan aikuisten välisiä riitoja sekä katsonut vierestä äitisi entisen miesystävän alkoholin käyttöä. On myös väärin, että sinuun ja äitiisi on melkein käyty käsiksi – väkivalta on aina väärin ja niin on myös sillä uhkailu. Olen myös todella pahoillani, että olet joutunut menettämään rakkaan ystäväsi.
Sinun asiasi eivät ole ollenkaan tyhmiä ja ne ovat aivan yhtä tärkeitä kuin kenen tahansa muunkin. Sinä todellakin tarvitset ja ansaitset saada itsellesi apua! Kun käy läpi vaikeita asioita, niin silloin voi omat voimat käydä niin vähiin, että tuntuu, ettei jaksa. Silloin on tärkeää, että ei jää yksin ja antaa muiden auttaa! Olet joutunut kokemaan ja todistamaan asioita, joista olisi tosi tärkeää puhua jonkun turvallisen aikuisen kanssa.
Toivoisin, että pystyisit kertomaan asiasta äidillesi, vaikka sanoitkin, ettet haluaisi aiheuttaa hänelle stressiä. Kertomasi voi herättää hänessä huolen, mutta hän pystyy aikuisena kannattelemaan eri tavalla vaikeita tunteita ja uskon myös, että hän varmasti haluaisi tietää, miten sinä ihan oikeasti voit. Toivoisinkin, että voisit kertoa ajatuksistasi ihan rehellisesti äidillesi. Mikä tuntuisi sinusta helpommalta tavalta kertoa äidillesi, voisiko kertomisen aloittaa esimerkiksi sanomalla, että sinulla on vaikea asia kerrottavanasi, mistä et ole aiemmin puhunut? Tai jos puhuminen tuntuu vaikealta, niin voisitko esimerkiksi kirjoittaa kirjeen? Jos sinusta tuntuu, että jollekin toiselle aikuiselle tuntuu tässä hetkessä helpommalta puhua, niin sekin on ihan ok!
Täältä voit lukea lisää, miten asioita voi ottaa puheeksi läheisen kanssa: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/kaanny-laheisten-puoleen/
Masentuneeseen oloon, itsetuhoisuuteen ja itsetuhoisiin ajatuksiin on tärkeää saada apua myös ammattilaiselta. Jos esimerkiksi rohkaistut kertomaan asiasta äidillesi tai jollekin toiselle turvalliselle aikuiselle, niin ehkä hän voisi olla tukenasi, että saisit ajan myös ammattilaisen kanssa. Voit varata ajan myös itsekin. Koulussa apua on saatavilla esimerkiksi koulukuraattorilta tai -terveydenhoitajalta. Täältä voit lukea lisää ammattilaisten avusta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/tukea-ammattilaiselta/ammattilaisten-apu/koulun-henkilokunta/
Voit kokeilla hyödyntää puheeksi ottamisen apuna myös tätä Nuortennetin ”Huoli puheeksi” -lomaketta: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/puhu-huolista/huoli-puheeksi-lomake/
Jos haluat purkaa ajatuksiasi nimettömästi ja luottamuksellisesti, niin voit soittaa myös ilmaiseen Lasten ja nuorten puhelimeen (p. 116 111, ma-pe klo 14-20, la-su klo 17-20), tulla chattailemaan (joka ilta klo 17-20) tai kirjoittaa nettikirjeen. Joka arki-ilta (ma-pe) päivystää myös Nuorten Tukilinja numerossa 116 111.
Olet tosi taitavasti osannut sanoittaa vaikeita ajatuksiasi ja toivon, että pystyin tarjoamaan sinulle jotakin tässä vastauksessa. Myös meidän puhelimessa, chatissa tai nettikirjeissä voit pyytää tukea avun hakemiseen sekä muutenkin purkaa sydäntäsi, jos siltä tuntuu.
Kuten tuolla alussa sanoinkin, ansaitset ehdottomasti kaiken avun ja tuen itsellesi. Vaikka olo olisikin nyt toivoton, niin sieltä on mahdollista päästä ylös. Nyt on kuitenkin tärkeää, että saat apua. Olet tärkeä ja arvokas!
Halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
Voi rakas pieni, älä tee mitään tyhmää. Ei se kannata. Yrityksiin ei aina kuole, sen sijaan ne voivat johtaa vakaviin loukkaantumisiin, jopa halvaantumiseen. Ne ajatukset voi saada luulemaan, että se on ainoa vaihtoehto, mutta se ei ole. Älä anna niille periksi. Asiat voi vielä muuttua.
Kirjoitat todella hyvin ja kauniisti. Harrastatko ehkä jotakin runoilua tai kirjoitatko päiväkirjaa? Tai luetko paljon? Luulen, että kirjoittaminen voisi olla ratkaisusi, jos puhuminen tuntuu vaikealta. Mitä jos kirjoittaisit jotakin ja antaisit luettavaksi jollekin aikuiselle? Tuokin teksti jonka tänne kirjoitit sopii tarkoitukseen hyvin. Voit myös muokata sitä, jos ei tunnu oikealta, tai kirjoittaa täysin uuden.
Sinun ei todellakaan tarvitse aloittaa äidistäsi, jos tuntuu vaikealta kertoa hänelle. Koulussasi on aikuisia, jotka voivat auttaa. Terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi, löytyykö joku näistä? Myös oma luokanvalvoja tai kuka tahansa muu opettaja voi auttaa eteenpäin. Itsetuhoisuus on asiana sellainen, että siitä ilmoitetaan äidillesi, mutta mitään ei tehdä selkäsi takana. Olen ollut itsekin siinä tilanteessa kahdesti, ja siitä selvitään. Parempi se, kuin että päätyisit tekemään jotakin mitä myöhemmin kadut, eikö?
Kaikki järjestyy varmasti. Puhuminen on taito, jota voi opetella, mutta olet jo pitkällä, sillä tunnistat selvästi tunteitasi ja ajatuksiasi ja kykenet sanoittamaan niitä kirjallisesti. Olen itse samanlainen. Minulla on kestänyt kolme vuotta opetella puhumaan asioistani, enkä vieläkään osaa, mutta se muuttuu joka kerta helpommaksi.
Tsemppiä.
Kiitos vastauksista, arvostan niitä todella paljon! Kirjoitan päiväkirjaa. Kirjoitan sinne lähinnä tunteistani ja tuo kirje tai viesti vaikkapa äidilleni voisi olla helppo tapa kertoa tunteistani. Voisin vaikkapa kirjoittaa äidilleni viestin aamulla vaikkapa koulubussissa, jossa kerron itsetuhoisuudesta ja, että tarvitsen apua. Se vaan tuntuu niin vaikealta pyytää apua, mutta tiedän, että mun pitää muuten en pääse eteenpäin. Oon useita kertoja ollut kertomaisillani äidilleni, että olen itsetuhoinen, mutta meen jotenkin ihan lukkoon enkä pysty kertoo sitä. Joskus oon meinannu vaan nostaa mun hihan siinä äidin nenän edessä, mutta en vaan voi… taidan lähettää äidille viestin kun oon vaikka koulussa ja kertoa siinä, että olen itsetuhoinen muuta en äidille pysty kertoo… Tai sitten vaan kerron luokanvalvojalle tai opettajalle. Meidän koulussa ei väliaikaisesti ole terveydenhoitajaa, joka olisi paikalla koulussa. En ole ollut kuraattorilla ikinä, se tuntuu vaan jotenkin niin vieraalta asialta niin en ole uskaltanut mennä. Yritän kertoa äidilleni… vaikka se on vaikeaa niin mun on pakko kertoa ja se on todellakin sen arvoista. Yritän jaksaa. Mun suurin haave on, että joskus voin taas olla vapaa ja onnellinen ja mun vaan täytyy tehdä työtä sen eteen muuten en saavuta sitä.
Hei ”Väsynyt”,
Kiitos, kun vastasit!
Tuo on hieno asia, että kirjoitat tunteitasi päiväkirjaan. Hienoa myös kuulla, että kirjoittaminen äidillesi tuntuisi helpoimmalta tavalta kertoa tunteistasi. Tuo kertomasi kuulostaa tosi hyvältä idealta. Osaatkin sanoittaa ajatuksiasi ja tunteitasi tosi taitavasti tekstin välityksellä. Avun pyytäminen ei ole aina helppoa ja on tosi inhimillistä, että tilanteissa saattaa mennä lukkoon. Olet kuitenkin jo ottanut askelia eteenpäin, kun olet täällä kirjoittanut ajatuksistasi sekä pohdit kertomista ja avun hakemista. Voit olla ylpeä itsestäsi!
Tämä vastaukseni tulee viiveellä. Oletkohan rohkaistunut jo kertomaan äidillesi tai jollekin muulle aikuiselle? Jos rohkaistuu kertomaan luokanvalvojalle tai opettajalle, niin hän varmasti osaa auttaa sinua siinä, että saisit ajan terveydenhoitajalle. Ymmärrän, että kuraattorin luokse meneminen voi tuntua vieraalta, jos ei ole hänen luonaan aiemmin käynyt. Kuraattori kohtaa työssään paljon nuoria ja voi olla tukena monenlaisissa asioissa. Muista, että koskaan ei ole liian myöhäistä kertoa, vaikka ei olisi aiemmin uskaltanutkaan!
Toivon, että rohkaistut kertomaan, jos et ole vielä kertonut. Olet kaiken avun arvoinen ja avun hakeminen on varmasti kaiken arvoista. Sinulla on mahdollisuus olla vielä vapaa ja onnellinen – juuri nyt tarvitset vain apua ja tukea. Sinun ei tarvitse jaksaa yksin!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä