mitä tapahtuu jos jää viiltelystä kiinni
Äiti näki mun arvet ranteessa ja oli vihane ja syytti mua siitä että oon pilannu sen elämän. Vähä ajan päästä se tuli vaa sanoo että ”emmä ymmärrä mikä sulla on muka noin huonosti mutta soitan huomenna kouluterveydenhoitajalle” sit se käski mua sanoon iskälle ja se vaa sano aha ja meni pois. Että sellaset tukevat vanhemmat sitte :)
Heti alkuun haluan sanoa, että on tosi hienoa, että olet päässyt eroon viiltelystä. Se ei varmastikaan ole ollut ihan helppoa ja nyt pelkäätkin, että saatat alkaa viiltelemään uudestaan. Millä keinoin olet ensimmäisen kerran päässyt siitä eroon, pystyisitkö käyttämään niitä keinoja uudestaan?
Viiltelyllähän yritetään helpottaa pahaa oloa eli tärkeätä olisi, että saisit apua pahaan oloosi, joka aiheuttaa viiltelyä. Ymmärsin viestistäsi, ettet halua puhua asiasta vanhemmillesi niin ehdottaisin, että menisit juttelemaan koulusi kuraattorin tai terveydenhoitajan kanssa. Voisit puhua heille niistä asioista, jotka ehkä painavat mieltäsi tai aiheuttavat pahaa oloa sinulle. Se, että pääsee puhumaan asioistaan jollekin voi jo auttaa yllättävän paljon. Jos puhuminen tuntuu vaikealta niin voit etukäteen täyttää huoli puheeksi -lomakkeen ja antaa sen kuraattorille. Lomakkeen löydät täältä: https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/huoli-puheeksi-lomake/
Nuorten mielenterveystalon sivuilta löytyy myös vinkkejä viiltelystä eroon pääsemiseksi ja niitä voit käydä katsomassa täältä https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/itsearviointi_omaapu/oma-apu/vapaaksi_viiltelysta/Pages/default.aspx
Toivon, että menet tapaamaan koulukuraattoria tai terveydenhoitajaa, sillä ansaitset saada apua! Voit myös aina soittaa meille lasten ja nuorten puhelimeen ja jutella luottamuksellisesti päivystäjämme kanssa.
Aurinkoa päiviisi toivottaa Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Hei, ja kiitos, kun kirjoitit tänne. Kuulostaa kyllä tosi kurjalta, että vanhempasi eivät ole osanneet tukea sinua. Voi toki olla, että äitisi on pelästynyt arpiasi eikä ole osannut suhtautua asiaan muulla tavoin. Joskus ihmiset peittävät oman pelkonsa ja epävarmuutensa syyttämällä toista. En kuitenkaan halua puolustella vanhempiasi, sillä äitisi on tehnyt väärin syyllistämällä sinua. Sinä kaipaisit ennen kaikkea tukea ja apua, etkä syyttelyä tai tuomitsemista. Viiltely kertoo siitä, että sinulla on paha olla ja tarvitset apua. Sen takia on hyvä, että äitisi on varannut sinulle ajan terveydenhoitajalle – oletkohan jo käynyt siellä? Olisi tosi tärkeätä, että pääsisit juttelemaan asioistasi jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Vaikka se saattaa kuulostaa kliseiseltä niin puhuminen oikeasti helpottaa oloa. En tiedä minkälaiset välit sinulla on vanhempiisi, mutta pystyisitkö yhtään avaamaan heille tuntemuksiasi mm. sitä miten pahalta heidän reagointinsa arpiisi sinusta tuntui. Jos puhuminen tuntuu vaikealta niin voisitko kirjoittaa heille vaikka tekstarin?
Jos haluat jatkaa keskustelemista kahden kesken päivystäjän kanssa niin voit soittaa Lasten ja nuorten puhelimeen, kirjoittaa meille kirjeen tai tulla chattiin.
Lämpimin terveisin, Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Itseni kohdalla kun jäin viiltelystä kiinni äitipuoleni ei puhunut minulle johonkin aikaan (ei kyllä mitenkään epätavallista, hän ei halunnut ennen sitäkään esim koskea asioihin mihin oon koskenu tai nähdä mua), 1-2 viikon päästä hän sitten sanoi että mun pitää kertoa mun isälle. Isä itki ja äitipuoli ilmoitti että jos jään uudestaan kiinni niin mut heitetään ulos kotoota.
En muista jäinkö kiinni uudestaan (tapahtuneesta 3-4 vuotta), todennäköisesti kyllä, mutta ei mua sitten loppujen lopuksi heitetty ulos. Sen sijaan kun sanoin haluavani muuttaa äitini luokse niin he ilmotti ettei mulla oo oikeutta sellaiseen, en oo lähdössä heidän luota mihinkään ennen kuin oon hyvittäny sen että oon pilannu heidän elämänsä.
Olen kai kerran tai kaksi ollut osastolla viiltelyn takia, loput sitten muista syistä. Muutin myös äitini luokse ~2 vuotta sitten. Äiti on viiltelystä huolissaan mutta kuitenkin ymmärtäväinen.
Kaikille haluun sanoo sen että kertokaa teiän viiltelystä, jos ei siks että saisitte apuu niin siks että on paljon helpompi olla kun ei tarvi jatkuvasti peitellä. Vanhemmat myös todennäkösesti reagoi paremmin jos kerrot ite kuin jos jäät kiinni.
Hei!
Kiitos viestistäsi. Onpa kurjaa, että sait huonoa kohtelua äitipuoleltasi, hän ei selvästikään osannut käsitellä sinun huonoa oloasi tavalla, joka olisi ollut sinulle tarpeellinen siinä tilanteessa. Ymmärsin viestistäsi kuitenkin, että asiat ovat parempaan päin, ja että saat asua äidilläsi niin kuin itse haluisit.
Huomiosi viiltelystä kertomisesta jollekin luotettavalle aikuiselle on tärkeä. Viiltelystä johtuva häpeä hälvenee, kun siitä saa puhua ja apua löytyy varmasti, kunhan sitä uskaltaa pyytää. Jos ei saa toivottua reaktiota ihmiseltä, jolle kertoo, kannattaa rohkeasti asia ottaa puheeksi jonkun toisen kanssa kunnes saa tarvitsemaansa apua.
Hyvää kesän jatkoa toivottaa,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Moi, oon 14v tyttö. Viime talvena mulla meni elämässä tosi huonosti, monet asiat paino päätä. Sillon kokeilin sit ensimmäistä kertaa viiltelyä. [osa tekstistä poistettu] Se tuntu sillon mukavalta, mut jotenki pystyin unohtamaan sit koko viiltelyn ja se jäi siihen.
Nyt oon taas alottanu viiltelyn. Syitä siihen on esim. ahdistus ja yksinäisyyden tunne. Sen lisäks on muitaki asoita. Musta tuntuu, että mulla menee vaan aina kaikki asiat pieleen. Oon viillelly nyt reilun viikon kunnes äiti eilen huomas ne, ku olin unohtanu hihan ylös. Se oli ihmeissään mut en halunnu jutella siitä, ni lähin vaa yläkertaan. Aamulla se nyt tuli juttelemaan ja sano, että jos jatkan ni se passittaa mut johonki hoitoon..
Mä tiedän että en pysty lopettaa viiltelyy, enkä oikeen haluakaan, ku siitö on tullu mulle tapa. Mitä mä siis teen? Voinko joutuu johonki osastolle? Tarviin apuu mut en haluu sitä.
Ps. Oon kokeillu jo mun parhaalle kaverille juttelemista tästä, mut se ei oo toiminu. Perheenjäsenille en pysty puhumaan tästä :/.
Hei nimimerkki ”Kysymysmerkki”.
Kiitos viestistäsi. Hienoa, että lähdit hakemaan apua itsetuhoiseen käytökseesi. Mitä nopeammin käytökseen löytää korvaavan tavan sitä nopeammin itseään satuttavasta tavasta myös pääsee eroon.
Ensinnäkin haluan sanoa, että olet hyvin rohkea, kun olet uskaltanut kertoa asiasta kaverillesi. Uskon, että se ei ole ollut sinulle helppoa. Itsetuhoisuus on aiheena sellainen, että se voi aluksi pelästyttää monta. Monissa voi tulla esiin tunne, että he eivät tiedä miten he auttaisivat sinua, vaikka hyvin paljonkin haluaisivat näin tehdä. Äidilläsikin on voinut tulla vastaavanlainen reaktio. Äidilläsi on varmasti myös kova huoli sinusta. Vaikka äitisi sanoo passittavansa sinut hoitoon, uskon, että äitisi haluaa löytää sinulle juuri sellaista apua, jota itse olet valmis vastaanottamaan. Viestissäsi mietit, jos voisit joutua osastollekin tämän takia. Arviot osastohoidosta tekee aina terveydenalan ammattilainen asian vakavuuden perusteella, enkä siis siihen oikein pysty kommentoimaan.
Kerroit syinä itsetuhoisuuteesi olevan ahdistuksen ja yksinäisyyden tunteesi. Näitä tunteita olisi hyvä päästä purkamaan rakentavalla tavalla. Ahdistus voi tuntua hyvinkin epämääräiseltä, ja jos sitä ei pääse purkamaan keskustelemalla tai muulla terveellisellä tavalla, kohdistuu ahdistus usein sisälle päin ja seurauksena voi olla itsetuhoinen käytös. Kerroit, että olet aiemmin satuttanut myös itseäsi, mutta sen pystynyt lopettamaan. Muistatko, mitä keinoja viimeksi käytit, kun lopetit? Olisiko mahdollista koittaa samoja keinoja tällä kertaa? Olisi hyvä miettiä valmiiksi aktiviteetteja tai muita tapoja, joita voisit käyttää, kun ahdistuksen tunne tulee vahvana ja sinun tekee mieli satuttaa itseäsi. Voisitko kenties soittaa jollekin, lähteä kävelylle, tai tehdä jotakin muuta fyysistä? Yritä tehdä näistä asioista itsellesi tapa! Asioista, jotka saavat sinut voimaan paremmin.
Ahdistuksen syitä selvittämällä ja niitä poistamalla ahdistus usein helpottaa. Tätä voi tehdä itsekseen esimerkiksi kirjoittamalla tai yhdessä jonkun kanssa keskustelemalla. Kerroit, ettet pysty perheenjäseniesi kanssa puhumaan asiasta mikä on myös hyvin ymmärrettävää. Voisitko kenties mennä juttelemaan koulukuraattorin tai terveydenhoitajan kanssa? He ovat tottuneet tämäntyyppisiin aiheisiin ja osaavat varmasti auttaa sinua. Jos haluat, voit myös kirjoittaa, vaikka kirjeen joko vanhemmillesi tai jopa kuraattorille, jos koet, että sinun on vaikea alkaa puhua aiheesta. Voit myös esimerkiksi näyttää sinun tänne kirjoittaman kirjeesi.
Olisi hyvin tärkeää, että löytäisit toisenlaisen korvaavan keinon hallita ahdistuksen tunteitasi. Muista, että et ole yksin asian kanssa. Pidä huolta itsestäsi ja kehostasi. Olet kallisarvoinen ja tärkeä niin itsellesi kuin ympärillä oleville lähimmillesikin.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
[Osa tekstistä poistettu] En tiedä uskoiko mutta rupesi raivoamaan että ikinä ei huvin vuoksi saa tehdä tollaista. Tuntui pahalta kun en saanut selitettyä [osa tekstistä poistettu] Äiti kuitenkin kertoo isälle ja isä jonnekkin ja joudun jonnekki laitokseen :/
Päivystyskeikka sen jälkee alkaa psyk käynnit:)
Mä menetin mulle tärkeän ihmisen [osa tekstistä poistettu] 😩
Hei ”Lore”.
Kiitos että halusit jakaa tuntemuksiasi tänne kirjoittamalla.
Itsetuhoisuus on paljon tunteita herättävä aihe ja uskon, että äitisi on varmasti pelästynyt näkemäänsä. Voisiko olla, että äitisi raivoaminen kertookin hänen hädästään ja hänen epätietoisuudestaan, miten hän sinua voisi parhaimmalla tavalla auttaa? Ehkä hän ei siinä tilanteessa pystynyt ottamaan vastaan ja kuunnella sitä mitä sinulla olisi ollut sanottavana. Uskon, että äitisi olisi halukas tietämään miten sinä oikeasti voit, kun hänellä on ollut aikaa sulatella näkemäänsä.
Syy itsetuhoiseen käytökseen on aina selvitettävä ja siihen useimmiten tarvitsee läheisten ja tai ammattilaisten tukea. Kertominen ahdistuksestaan ja itsetuhoisuddesta ei myöskään tarkoita, että joutuisi laitokseen. Avun tarve arvioidaan aina nuoren oman tilanteen mukaan.
Kannustan sinua puhumaan ahdistuksestasi ja itsetuhoisesta käytöksestäsi vanhempiesi tai jonkun muun turvallisen aikuisen kanssa. Voisitko ottaa aiheen puheeksi uudestaan äitisi kanssa? Jos hänen reaktionsa mietityttää, voisitko vaikka kirjoittavasi hänelle kirjeen? Kirjeessä voisit tuoda ilmi esimerkiksi sen, miten koit hänen reaktionsa ja miten haluaisit hänen auttavan sinua. On tärkeää, että saat apua ahdistukseesi.
Muista, että muita keinoja hallita ahdistusta kuin itsensä satuttaminen löytyy aina. Sinä ja sinun kehosi ovat tärkeimmät asiat, jota sinulla on, pidä siis huolta itsestäsi ja uskalla hakea ja ottaa vastaan apua. Sinä olet tärkeä ja ansaitset voida hyvin.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Minun parhaat kaverit … enkä tiedä mitä tehdä. Jos kerron jolle kulle menetän heidät jos en, en edes tiedä mitä tapahtuu. … Olen todella huolissani ja pelkään masentuvani/tulevani hulluksi pelkästä huolesta! Toivon ettei heitä lähetetä osastolle! Heillä on psykologista apua annettu ja annetaan mutta se ei tunnu riittävän.
[osa tekstistä poistettu]
Hei.
Kiitos viestistäsi. Olen pahoillani, että olet menettänyt sinulle tärkeän ihmisen, se on varmasti ollut sinulle hyvin raskasta.
Vaikka oletkin suruasi käsitellyt itsetuhoisella käytöksellä, olen iloinen lukiessani, että haluat ottaa aiheen kotona puheeksi. Surun kanssa ei kannata jäädä yksin ja apua löytyy aina. Puhuminen ja itkeminen ovat useimmiten niitä turvallisimpia ja tehokkaimpia tapoja käsitellä surua. Voisitko ottaa asian kotonasi puheeksi esimerkiksi siten, että kerrot miltä sinusta tuntuu menetettyäsi kyseisen tärkeän ihmisen ja miten olet suruasi kohdistanut itseesi itsetuhoisella käytöksellä? Uskon, että kotona sinut varmasti otetaan tosissaan ja sinua halutaan kuunnella ja sinua ymmärretään.
Surua joutuu kokemaan elämässä monesti, eikä kukaan siltä välty. Aina kuitenkin kaikesta pääsee yli useimmiten avun ja ajan kanssa. Kannustan sinua tukeutumaan lähimpiisi surun keskellä, on tärkeää, ettet jää surusi ja pahan olosi kanssa nyt yksin.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
Hei nimimerkki ”Huolissaan”.
Kiitos, että halusit jakaa tämän mieltä painavan asian kanssamme.
Hienoa, että kavereillasi on noin välittävä ystävä tukenaan vaikeina aikoina. Sinun tukesi on varmasti heille korvaamaton. Kaverisi ovat joutuneet kokemaan kovia ja on todella hyvä, että molemmat ystäväsi ovat hakeneet apua itselleen ja saavat nyt tarvitsemaansa apua. Vaikka voi tuntua, että apu ei ole riittävä, voi voinnin muutoksessa parempaan kestää aikaa, vaikka apua saisikin.
Ymmärrän hyvin, että sinulla on kova huoli ystävistäsi ja he ovat sinulle tärkeitä. Mutta vaikka huoli on kova, sinä et voi ottaa heidän ongelmiaan sinun harteillesi. Sinä voit olla ystäviesi tukena kuuntelemalla ja juttelemalla heidän kanssaan, kun he sitä tarvetta ilmaisevat. Jos kukaan ei tiedä esimerkiksi heidän itsetuhoisesta käytöksestään, voisitko ehdottaa kavereillesi, että yhdessä kertoisitte asiasta? Muuten olemalla läsnä sinä riität ystävillesi.
On myös tärkeää, että sinä pääset keskustelemaan ja purkamaan tunteitasi ystäviesi tilanteeseen liittyen. Kerroit viestissäsi huolestasi sairastua masennukseen. Onko sinulla ihmisiä ympärilläsi, joiden kanssa voisit purkaa tilannetta? Aiheesta voit jutella esimerkiksi vanhempiesi kanssa tai koulussa esimerkiksi kuraattorin kanssa. Kuraattorilla on myös vaitiolovelvollisuus, joten voit huoletta kertoa kaikesta hänelle ja hän osaa varmasti auttaa sinua tässä tilanteessa.
Älä jää yksin ajatuksiesi kanssa. Olet hyvä ystävä kavereillesi, muista olla hyvä ystävä myös itsellesi pitämällä huolta siitä, että sinä saat tarpeeksi tukea ja näin myös jaksat tukea ystäviäsi jatkossakin.
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen päivystäjä
[Osa tekstistä poistettu] Minusta tuntuu että suruni johtuu siitä kun muutin toisesta kaupungista toiseen eikä sen jälkeen melkein mikään ole mennyt hyvin perheen suhteen. Isälläni ja äidilläni ovat hyvin tiukat välit sekä äidilläni on masennus ongelmia. [Osa tekstistä poistettu] Help.