Siirry sisältöön

Muutto pois kotoa

”Aluks mua jännitti ihan kauheesti aloittaa uudessa koulussa ja uudella paikkakunnalla, kun en tuntenut sieltä ketään. Mut onneks sain muutamassa päivässä heti kavereita ja kaikki on sujunut tosi hyvin.”

Muuttaminen pois kotoa voi tuntua todella hienolta, mutta samalla se voi jännittää. Lapsuuden kodin jäädessä taakse olo voi tuntua haikealta. Jos kotona on ollut vaikea asua, poismuutto voi tuntua helpottavalta.

  • Raha. Minkä verran sinulla on rahaa käytössäsi joka kuukausi? Riittävätkö rahat ruokaan, vuokraan, bussikorttiin, opintoihin, sähköön, vakuutuksiin ja muihin menoihin? Ennen muuttamista kannattaa tehdä tarkat laskelmat siitä, kuinka paljon rahaa on käytettävissä kuukausittain ja kuinka paljon on menoja. Laskekaa vanhempiesi tai muiden aikuisten kanssa yhdessä tulosi ja menosi. Selvitä myös Kelasta ja sosiaalitoimesta, millaisiin tukiin olet oikeutettu.
  • Ajankäyttö. Kannattaa arvioida tarkasti, riittääkö aikasi opiskeluun sekä kodista ja juoksevista asioista (kuten laskuista ja kaupassa käynnistä) huolehtimiseen. Voit käyttää Ajankäytön viikkokalenteria tähän tai tehdä oman suunnitelmasi.
  • Asunto. Mistä hankit asunnon? Seuraa paikkakunnan lehtien ilmoituksia ja katso netistä eri vuokranvälittäjien sivuja. Jos muutat syksyllä, huomioi, että monet opiskelijat etsivät silloin asuntoa. Miten olisi kämppikset? Tällöin kulut menevät osiin, mutta toisaalta omaa rauhaa ei välttämättä saa niin helposti. Entä onko opiskelupaikalla oma asuntola?

Kotipaikkakunnalta pois muuttaessa voi tuntea itsensä joskus yksinäiseksi. Onneksi opiskelupaikasta saa usein kavereita ajan kuluessa. Ja voi aloittaa vaikka uuden harrastuksen tai vapaaehtoistyön, josta löytää uusia tuttavuuksia. Oppilaitos auttaa kaikissa opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Esimerkiksi oma luokanvalvoja tai ryhmänohjaaja voi vastata kysymyksiin.

Monissa oppilaitoksissa on tutor-toimintaa, jossa vanhemmat opiskelijat opastavat uusia koulun tavoille. Usein he myös tutustuttavat uusia oppilaita toisiinsa. Tutoreilta voi kysyä kaikista mahdollisista asioista. Jos jokin tuntuu vaikealta, pyydä apua! Käänny läheisten aikuisten tai kavereidesi puoleen, jos jokin asia painaa. Monissa opiskelupaikoissa on psykologeja ja lääkäreitä joilta saa apua. Omasta terveyskeskuksesta löytyy terveydenhoitajia ja psykologeja.

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Back to top