Mistä töitä?
Mun isän kaverilla on firma, johon se palkkasi mut töihin kesäksi. Musta on tosi hienoa, että sain suhteilla töitä.
Työnteko kiinnostaisi, mutta mistä töitä voi löytää. Nuoria palkataan usein esimerkiksi puhelinmyyjiksi, lehtien jakajiksi ja työntekijöiksi kauppoihin. MLL palkkaa yli 16-vuotiaita lasten hoitajiksi perheisiin. Jotkut pikaruokaravintolaketjut palkkaavat myös ala-ikäisiä. Mieti, minkälaisessa paikassa haluaisit työskennellä. Tiedätkö, palkataanko siellä nuoria työntekijöitä? Kokeile myös seuraavia keinoja:
- Mieti lähellä olevia tuttujasi kuten sukulaisiasi, naapureitasi tai tuttuja harrastuksista. Tarvitsisivatko he työntekijää lapsenvahdiksi, talon maalaamiseen, siivoamiseen tai mattojen pesuun? Näistä saa taskurahaa ja työkokemusta seuraavia työpaikkoja varten.
- Onko joku tutuistasi töissä mielenkiintoisessa paikassa? Pyydä tuttuasi kertomaan sinusta työnantajalleen.
- Muista pyytää työtodistus jokaisesta työstä.
- Työpaikkoja, joista ei ilmoiteta, kutsutaan piilotyöpaikoiksi. Suurin osa avoimista työpaikoista on piilotyöpaikkoja. Siksi kannattaa ottaa suoraan yhteyttä eri paikkoihin ja kysellä töitä.
- Soita ja kysy työpaikoista. Kurkkaa alla oleva vinkkilista soittamisesta.
- Mene suoraan paikan päälle ja kysy töitä. Muista pukeutua siististi ja ota mukaan hakemus ja mahdollinen ansioluettelo. Valmistaudu kertomaan itsestäsi.
- Katso Työ- ja elinkeinotoimiston sivuilta avoimia työpaikkoja.
- Käytä erilaisia työpaikanhakusivustoja, joita löydät esimerkiksi googlaamalla ”avoimia työpaikkoja”. Voit jättää joillekin sivuille hakemuksen suoraan.
- Katso oman kaupunkisi tai kuntasi nettisivuilta avoimia työpaikkoja.
- Mene suoraan kiinnostavan paikan nettisivuille ja etsi kohta ”rekrytointi” tai ”avoimet työpaikat”.
- Nettisivuilla voi olla valmiita työnhakulomakkeita. Täytä kaikki kohdat ja käytä avainsanoja. Avainsanoja ovat sanat, joita esiintyy työpaikkailmoituksessa (esimerkiksi organisointikyvyt, myyntikokemus, luotettava). Kaikkia hakemuksia ei välttämättä lueta läpi, vaan työnantaja voi tehdä hakijoista hakuja avainsanojen perusteella.
- Katso oman paikkakuntasi lehtien ilmoituspalstat sekä mainokset. Näissä etsitään usein työntekijöitä.
- Isompien lehtien sunnuntainumeroissa on paljon työpaikkailmoituksia.
- Ole ajoissa! Esimerkiksi kesätyöpaikat jaetaan usein jo alkuvuodesta.
- Työvoiman vuokrausyritykset välittävät työntekijöitä yrityksille. Ota yhteyttä oman paikkakuntasi henkilöstön vuokrausyrityksiin. Tutustu kuitenkin tarkasti
- työehtoihin!
- Seuraa koulun ja kauppojen ilmoitustauluja. Siellä saattaa olla ilmoituksia työpaikoista.
- Eri sesonkeina (kuten jouluna) monet isot kaupat ja yritykset palkkaavat kiire- ja jouluapulaisia. Etsi ilmoituksia netistä tai soita paikkoihin suoraan.
- Työnhaku voi olla pitkä ja haastava prosessi. Usein sinnikkyys palkitaan.
Jos näet kiinnostavan työpaikkailmoituksen, voit soittaa ja kysyä lisätietoja. Tai voit soittaa johonkin paikkaan ja kysyä, onko heillä tarjota sinulle töitä. Valmistaudu huolella, sillä soitto on kuin ensimmäinen työhaastattelu.
- Esittele itsesi lyhyesti. Kerro sekä etu- että sukunimesi.
- Kysy, onko henkilöllä hetki aikaa keskustella kanssasi. Jos ei, kysy milloin hänellä olisi aikaa. Jos ilmoituksessa on kerrottu soittoaika, soita vain silloin.
- Kerro, mistä paikasta olet kiinnostunut, tai kysy heidän mahdollisista avoimista työpaikoistaan. Esimerkiksi ”olisin kiinnostunut kerho-ohjaajan paikastanne” tai ”olisin kiinnostunut tulemaan teille töihin. Olisiko teillä tällä hetkellä avoimia työpaikkoja?” Jos henkilö ei tiedä avoimista työpaikoista, pyydä asiasta tietävän henkilön numero.
- Kysele työhön liittyvistä yksityiskohdista ja asioista, joita haluat tietää.
- Osoita, että olet kiinnostunut ja kerro, miten olisit hyvä työntekijä juuri siihen työpaikkaan. Kirjoita esimerkiksi paperille tärkeimpiä kohtia ylös.
- Puhelun tavoitteena on saada työnantaja kiinnostumaan sinusta. Hän voi pyytää sinua lähettämään hakemuksen tai pyytää suoraan haastatteluun.
- Ole ystävällinen ja asiallinen. Kuuntele, mitä toisella on sanottavana.
- Kiitä lopuksi.
Aiheeseen liittyvät
- Ansioluettelolla kerrot itsestäsi ja osaamisestasi
- Hakemus on pääsylippusi haastatteluun
- Oikeudet ja velvollisuudet
- Vapaaehtoistyö
- Ei aiempaa työkokemusta?
- Osaamisperustainen CV ja portfolio
- Jätä mielikuva itsestäsi videohakemuksella
- Onnistu haastattelussa ja nappaa uusi työ
- Työntekijän oikeudet ja velvollisuudet
- Ammatit
Apua ja tukea
- Nuortennetin keskustelupalsta koulusta ja työstä
- Linkkejä opintoihin ja ammatteihin liittyen
- Lasten ja nuorten puhelin ja chat