Kuolema perheessä

”En voinut tajuta, että mun sisko on lopullisesti poissa. Se oli yhtä aikaa jotain kauheaa ja täysin käsittämätöntä. En osannut edes itkeä.”

Kuolema pysäyttää. Kuolema saattaa kohdata perhettä täysin yllättäen ja olla hirveä sokki. Joskus kuolema on voinut olla odotettavissa esimerkiksi pitkäaikaisen sairauden jälkeen. Silti siihen ei pysty täysin varautumaan. Jos läheinen on puolestaan tehnyt itsemurhan, jättää se monia avoimia kysymyksiä ja saattaa tuntua käsittämättömältä. Perheenjäsenen kuolintapa vaikuttaa myös kuoleman käsittelytapoihin.

Jos oma vanhempi, tai muu läheinen aikuinen tai sisarus kuolee, menettää ehkä yhden tärkeimmistä ihmisistä. Samalla jokapäiväinen elämä muuttuu pysyvästi. Koko maailma näyttäytyy yhtäkkiä täysin erilaisena.

Tunteiden sekamelska

Suru-uutinen on sokki. Aluksi voi tuntua siltä, että on täytynyt tapahtua jokin suuri erehdys. Tapahtunut ei voi olla totta. Kuoleman lopullisuus tuntuu käsittämättömältä. Siinäkö kaikki oli? Olisiko kuoleman voinut välttää? Oliko kuolema tuskaton?

Voi tuntua epäreilulta, että on tapahtunut jotain niin lopullista. Olo voi muuttua apaattiseksi, ahdistuneeksi tai lamaantuneeksi. Voi tuntua siltä, ettei ole lupa olla iloinen. Jos jostakin tulee hyvä olo, voi kokea syyllisyyttä. Ylipäänsä se, että itse on elossa, voi tuntua epäreilulta.

Surun lisäksi saattaa olla vihainen kuolleelle, koska tämä on jättänyt ja aiheuttanut niin paljon surua. Mielessä saattaa pyöriä erimielisyyksiä tai riitoja, joita henkilön kanssa oli tämän vielä eläessä. Oma typerä käytös kaduttaa. Tuntuu tuskalliselta, ettei asioita pääse keskustelemaan tai sopimaan.

Tunteiden sekamelskassa voi tuntua helpommalta torjua tunteet. Ei oikein tiedä, miten pitäisi tuntea tai surra. Ja kenen kanssa?

Saa itkeä, saa surra

”Aluksi olin, ku mikään ei tuntuis missään. Mutta sitten aloin kirjoittaa. Yhtäkkiä sitä tekstiä vaan tuli. Ja mä vaan kirjoitin ja itkin. Koko elämäni edestä.”

Kuoleman aiheuttamaan järkytykseen ainoa lääke on sureminen. Tunteita ei kannata piilottaa, sillä kätketyt tunteet purkautuvat aina. Jos ne eivät tule ulos suruna, ne purkautuvat kiukkuna, vihaisuutena tai muunlaisena huonona käytöksenä. Joskus padotut tunteet saattavat aiheuttaa masennusta tai epämääräistä ahdistusta. Tällöin henkilö ei itse aina osaa yhdistää oloa läheisen kuolemaan.

Kuolemasta puhuminen voi tuntua vaikealta. Voi tuntea olevansa täysin yksin, eikä kukaan voi ymmärtää. Joku haluaa surra yksin, omassa rauhassaan. Tekee mieli vetäytyä toisten seurasta ja uppoutua omiin ajatuksiin. Kevyt jutustelu kavereiden kanssa ei kiinnosta. Se on täysin eri maailmasta.

Omaa oloa helpottaa, jos kuolemaa voi miettiä ääneen. Tai kuulla erilaisista tavoista suhtautua kuolemaan ja kuoleman jälkeisiin tapahtumiin. Juttelu kaverin kanssa, joka on myös menettänyt läheisensä. voi auttaa. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Näemmekö enää koskaan?

Kuolemaan liittyvissä seremonioissa voi jättää jäähyväiset. Tällaisia ovat esimerkiksi hautajaiset. Hautajaisiin osallistuminen tai hyvästien jättäminen vainajalle voi tuntua aluksi liian tuskalliselta. Ne tekevät kuoleman todelliseksi. Se voi satuttaa, mutta toisaalta ne auttavat suremaan ja ymmärtämään tapahtunutta. Näissä tilanteissa saa myös lohdutusta niiltä ihmisiltä, jotka jakavat surun kanssasi. Jälkeenpäin voi harmittaa, jos ei ole ollut mukana kuolemaa käsittelevissä tilanteissa.

Elämä jatkuu?

”Tein vaan kaikkee sitä mitä ennenki, vaik joskus tuntu, että olisin iteki halunnu kuolla pois. Vähitellen olo alko helpottaa. Tajusin, että vaikka äiti ei olekaan enää täällä, mun sydämestä ei kukaan voi viedä yhteisiä muistoja pois. Mulla on elämässä vielä paljon nähtävänä ja voin nauttia siitä.”

Jos olet menettänyt läheisesi…

  • Älä jää yksin surusi kanssa. Kuolemasta on hyvä puhua silloin, kun asia on tuore. Joskus hyvä kaveri on korvaamaton apu, joskus taas koulukuraattori tai terapeutti voi auttaa surun käsittelemisessä.
  • Jaa surusi läheistesi kanssa. Joskus voi tuntua siltä, että oma suru vain lisäisi toisten pahaa oloa. Omat läheiset kuitenkin ymmärtävät usein parhaiten, kuinka suuresta surusta on kysymys. Käyväthän he monesti läpi samaa asiaa.
  • Kirjoita. Joillekin päiväkirja on toimiva purkamiskeino. Jotkut kirjoittavat kirjeitä kuolleelle läheiselleen. Niissä voi kertoa sen, mitä jäi sanomatta. Tai kirjoittaa omasta elämästään ja tunteistaan.
  • Älä ajattele vain kuolemaa, vaan mieti minkälainen henkilö oli eläessään. Mieti niitä kivoja juttuja, joita teitte yhdessä. Iloitse siitä, että sait pitää hänet luonasi edes vähän aikaa.
  • Mieti mitä läheisesi toivoisi sinulle. Haluaisiko hän, että murehdit häntä loppuelämäsi tai rankaiset itseäsi tekemättömistä sanoista tai teoista. Mieti mitä hän sanoisi sinulle juuri nyt?
  • Muista, ettei ole olemassa oikeata tai väärää tapaa surra. Ei ole oikeita ja vääriä tapoja muistella läheistä. Haudalla käyminen ei ole esimerkiksi pakollista, vaan yhteisiä muistoja voi vaalia muutenkin. Jokainen suree ja muistelee omalla tavallaan.
  • Pidä kiinni rutiineista, vaikka se tuntuisi vaikealta. Nouse aamulla sängystä, syö, mene kouluun ja harrasta. Arjen askareet pitävät elämää järjestyksessä. Sinulla on lupa jatkaa elämää.
  • Hyväksy, ettei suru mene ohi hetkessä. Jokainen toipuu surusta omaa tahtia. Surematonta surua voi käydä läpi vielä vuosien tai vuosikymmenten kuluttua. Jonkun toipuminen surusta nopeammin ei tarkoita, ettei hän olisi rakastanut läheistä yhtä paljon.
  • Muista, että surun läpikäyminen voi muuttua vahvuudeksesi. Se voi lisätä viisautta ja ymmärrystä elämään. Surun hellittäessä voi nauttia elämän pienistäkin asioista. Silloin ymmärtää, ettei mikään elämässä ole itsestäänselvää.